

Sekä suihkugeeli, että käsirasva tuoksuvat huumaavan ja makean karpaloiselta, lähes karkkimaiselta. Tuoksu ei ole äklö tai ällömakea vaan miellyttävä nautittuna pieninä annoksina. Suihkugeeli on suosikkini, käsirasva, vaikkakin hyvän tuoksuinen onkin, tuoksuu aivan liian voimakkaalta. Tykkään tuoksuttomista ja neutraalin tuoksuisista käsirasvoista, jotka eivät kilpaile hajuveteni kanssa. Voimakkaan makeat nenän lähellä leijuvat tuoksut saavat myös helposti aikaan oksettavan pahaa oloa ja päänsärkyä. Suihkugeelit taasen saavat tuoksua ihan huoletta kilpaa Saaronin liljan kanssa, sillä lopulta niistä jää iholle vain kepeä tuulahdus.
Käsirasva on riittoisaa, pieni nokare rittää käsien rasvaamiseen ja se imeytyy nopeasti sekä pehmentää kädet. Pari isoa muttaa käsirasvassa kuitenkin on. Tuoksu ja silikonit. Käsirasva on oikeastaan ainoa tuote jossa pyrin välttämään silikoneja sillä en pidä sen jättämästä liukkaasta tunteesta käsissä, kädet tuntuvat tahmaisilta ja on sellainen olo, että käsirasva ei koskaan kunnolla imeydy.
The Body Shopin suihkugeelit ovat yksiä lemppareitani, ne tuoksuvat ihanilta, ovat riittoisia eivät kuivata ihoa liikaa. Cranberry Joy suihkugeeli on ihan yhtä ihanaa kuin muutkin kokeilemani TBS:n suihkugeelit. Koostumukseltaan tämä ei ole ihan yhtä kermaista kuin suosikkini Brazil nut vaan enemmän ”tavallisen” suihkugeelin kaltaista, se vaahtoaa ja pesee hyvin, mutta ei jätä ihoa narskuvaksi tai kuivaksi, ei siis kuivata.
Sinulta taitaa noita käsirasvoja jo löytyä, mutta mainitsenpa silti, että itse löysin Anttilasta edullisen Athenas l’Erboristica -merkkisen puuvillaöljy-riisiproteiini -käsirasvan. Tuoksu on ihanan mieto ja miellyttävä, käytän sitä töissä, sillä muut tassurasvani ovat aika voimakkaan hajuisia. En ole lukenut inciä, mutta muuten purkissa mainostetaan, ettei sisältäisi silikonia tms.
Anonyymi: Olen tuon sarjan tuotteita Anttilassa monesti kuikuillut, mutta en ole vielä yhtäkään ostanut. Pitääkin tsekata tuo käsirasva joko menos hajusyynistä läpi 😉
Nuo karpalotuotteet tuoksuvat jumalaisilta <3