
Pakko tunnustaa, että mä en oikein osaa käyttää samassa meikissä kaikkia viittä sävyä, jotenkin olen niin jumiutunut siihen, että luomelle tulee kaksi sävyä, luomivakoon yksi, jota yleensä myös laitetaan alaluomelle ja kulmaluulle sitten sitä neljättä. Pitäisi olla kangistumatta kaavoihinsa, mutta välillä se on vaikeaa (etenkin kun pää on täynnä räkää). Tänään meikkasin tutulla ja turvallisella kaavalla, mutta väen väkisin tungin sitä viidettä sävyä alaluomelle (vaikka ei sitä edes huomaa).

Pohjustajana on käytetty Too Facedin Shadow Insurancea ja liikkuvalla luomella MACin Greenstroke paint potia. Rajauksena MACin Coffee kynä, ripsillä Sensain 38 volume mascara ja kulmilla We Care ICONin vaalein kulmakynä.
Aloitin meikin levittämällä tummempaa vihreää liikkuvan luomen ulkonurkasta keskustaa kohti, noin kahdelle kolmasosalle luomesta. Lopulle yhdelle kolmasosalle, eli sisänurkkaan, laitoin vaaleaa mintunvihreää. Luomivaossa on tummepaa ruskeaa ja kulmaluulla vaaleanpunaista. Alaluomella keskustan taupea ja tummempaa ruskeaa sekä sisänurkassa mintunvihreää. Tropical Light on siitä hyvä Diorin viisikko, että siinä on hyvin kulmaluun korostamiseen soveltuva vaalea sävy, todella monesta viisikosta kun tuollainen sävy puutuu (se ärsyttää mua joka kerta). Ilman hyvää ja tahmaista pohjustajaa vihreitä säyvä, vaikka niissä selkeä tummusero onkin, on vaikea saada erottumaan toisistaan. Veikkaan tämän tosin johtuvan siitä, että Iridescent laatu ei oikein sovi mun tyylille blendata luomivärejä erittäin paljon. Jotenkin sävyt sekoittuu silloin liikaa toisiinsa ja kaikesta tulee yhtä mössöä. Joskus vähemmän on enemmän.
Voi miten hieno meikki! Tykkään tästä paletista mutta jos se olisi normilaatua, se olisi parempi. Tykkään siis sun tapaan normeista enemmän 🙂 pitääkin meikata tällä pian kun kuvasi ovat niin hienoja 😉
Nätti meikki! Noi Diorin paletit on kyllä semmosia, että aina netissä kuolaan niitä kamalasti, mutta jossain Stockalla hiplaillessa en sitten haluukkaan ostaa yhtäkään.. Ihan hyvä vaan, kaiketi 😀
Tropical Light on niitä harvoja Diorin vihreitä paletteja. Vaaleampi vihreä ja vaaleanpunainen ovat jo minun makuun turhankin hohtavia ja erottuvuus niissä on ilman pohjustusta aika heikko. Paletti on joka tapauksessa kaunis, vaikka olenkin vähän urautunut sen kanssa meikkaamaan. Normilaatuisena Mystic Jaden taoaab tämä paletti olisi vieläkin toimivampi kokonaisuus.
Petyn aina vähän kun uusissa kausilookeissa on violettia ja kultaa ja harmaan sävyjä vuodesta toiseen. Missä on upeat vihreät kokoelmat?
Onpa kaunis paletti (ja meikki)! En ole aikaisemmin edes niin kiinnittänyt tähän huomiota, vaikka erityisesti nuo vihreä ja vihertävä ruskea ovat tosi nättejä.
Kaunis väriyhdistelmä, tuo mieleen väriä vaihtavan kameleontin (hyvässä mielessä, siis)
Minulla on itsellänikin monia luomiväripaletteja joissa on useampaa erilaista väriä, mutta olen ollut hieman laiska opettelemaan näin massiivista väriblendausta.
Nämä kuvasi kyllä inspiroivat kokeilemaan mitä niillä saisi aikaan (^__^)
Oletko tehnyt joskus postauksen turkoosin ja ruskean luomivärin käytöstä yhdessä? Pläräsin noita vanhempia silmämeikki-postauksiasi läpi eikä ainakaan heti osunut silmään.
NEEDJA: Täältä löytyy kaksi meikkiä joissa on yhdistetty turkoosia ja ruskeaa, toisessa on voimakas turkoosi rajaus ja toisessa sitten ihan luomiväreinä.
http://blackkohl.blogspot.com/2010/05/drink-me-eat-me.html
http://blackkohl.blogspot.com/2009/03/minttusuklaa-jatskia-ja-rockenrollia.html
Hei!
Osaat tehdä todella hienoja silmämeikkejä! Juolahtipa mieleen kysyä, että olisiko sinulla vinkkejä musta-puna-hopeaan silmämeikkiin? Meikkaan itseni wanhojen tansseihin ja voin sanoo että olen hieman hukassa.. 🙂
Riikka: Yritän joko tänään tai viimeistään huomenna postat musta-puna-hopean -silmämeikin. Toivottavasti siitä on apua 🙂