Black Swan

Black Swania on kehuttu ja hehkutettu jo ties kuinka monessa blogissa, mutta haluan silti sanoa itsekin muutaman sanasen elokuvasta (hieman myöhässä tosin). Kun ensimmäisen kerran näin elokuvan trailerin joulukuussa päätin, että tämä leffa on ehdottomati nähtävä! Black Swan tuli Suomen ensi-iltaan jo 4.3., mutta vasta nyt (siis eilen) löysimme sopivasti aikaa leffailuun ja ulkona syömiseen, lauantaina deitti-iltapäivä/ilta siis.

Olen aina pitänyt baletista. Pienenä olisin halunnut tanssia balettia ja haaveilin ballerinana olosta. Ala-asteella ahmin balettiaiheisia nuortenkirjoja ja tepastelin kotona pitkissä reisiin asti ulottuvissa säärystimissä. En koskaan kuitenkaan ole harrastanut balettia tai edes käynyt katsomassa yhtäkään näytöstä. En ole hoikka ja siro enkä missään nimessä notkea, tanssijan vartalo on minulle aina ollut vain kaukainen unelma. Paino nyt noin yleisesti on minulle aina ollut hieman ongelmallinen ja kipeäkin asia, jonka on vaikuttanut myös siihen, että en koskaan vakavissani ole lähtenyt harrastamaan minkäänlaista tanssia vaikka tanssimisesta nautinkin.

Black Swanin tarina sijoittuu balettimaailmaan ja sen kehyskertomuksena on Pjotr Tšaikovskin Joutsenlampi. Pohjimmiltaan elokuva on kuitenkin Ninan (Natalie Portman) kasvukertomus, Ninan joka paikoitellen tuntuu itsekin elävän Joutsenlammen tarinaa. Kumpi Ninan lopulta onkaan valkoinen joutsen Odette vai musta joutsen Odile?

Black Swan on saanut ylistävien arvioiden lisäksi myös kritiikkiä, etenkin uskottavuudestaan. Hesarin arviota lainatakseni ”käsikirjoitus vie tarinaa loppua kohti hieman uskottavuuden kipurajoille”. Itse sanon tuollaisen arvioinnin olevan täyttä potaskaa! Black Swan on kuvaus ihmisestä jonka täydellisyyden tavoittelu ja ylenmääräinen stressi saa katkeamispisteeseen ja jonka hiljalleen pirstaloituvaa mielenmaailmaa pyritään peilaamaan katsojalle kuvauksellisin ja käsikirjoituksellisin keinoin. Oma tulkintani on, että Nina sairastaa paranoidista skitrofreniaa, ilmeisesti sairaus puhkeaa elokuvan tapahtumien aikana. Mahdollisesti jopa ekstaasilla on voimistava vaikutus aisti- ja kuuloharhoihin. (Hulluus ja luovuus kulkevat usein käsikädessä.)

Minuun Black Swan teki uskomattoman vaikutuksen. En edes tajunnut kuinka syvästi uppouduin elokuvan maailmaan ja jännitin itseni kireäksi kuin viulunkieli seuratessani Ninan kamppailua itsensä ja ympäristönsä kanssa. Lopputekstien alkaessa pyöriä kankaalla sain hervottoman itkukohtauksen ja tärisin ja lähes hyperventiloin pidemmän aikaa. Jännitystilani ilmeisesti kasvoi tasaisesti koko elokuvan ajan ja lopussa sen oli pakko jotenkin purkautua.

Viimeksi yhtä voimakkaan reaktion on saanut aikaan Lars von Trierin Dancer in the Dark, silloin kotisohvalla. Reagoin yleensäkin erittäin helposti elokuvissa/kirjoissa erittäin iloisiin tai erittäin surullisiin hetkiin itkemällä, mutta yleensä reaktioni eivät ole ihan tätä luokkaa. Melkein itsekin säikähdin tunteenpurkaustani. Ehkä lopulta näin Ninassa enemmän itseäni (ja läheisiäni) kuin aluksi tajusinkaan.

Elokuvan jälkeen oli tyhjä ja epätodellinen olo. Tuntui väärältä marssia tyhjästä ja hämärästä salista suoraan kirkkaasti valaistuun aulaan jonka kokolattiamatto antaa periksi kenkien alla. Leffa sai minut tekemään kaksi päätöstä. Kun Kansallisbaletti seuraavan kerran esittään Joutsenlampea menen katsomaan sen sekä aion ihan oikeasti pudottaa painoa noin 5-15 kiloa. Saatanpa rohkaistua ja ilmoittua aikuisbalettiinkin jossain vaiheessa. Katsotaan. Minusta ei ehkä koskaa tule tanssijaa, mutta voin ainakin ohjata itseni terveellisemmälle uralle.

Minulta Black Swan saa suvereenisti viisi tähteä ja suosittelen sen katsomista ihan jokaiselle riippumatta siitä pitääkö baletisa vai ei.

p.s. Jos ette vielä ole niin tehneet, tsekatkaa myös Jangsaran Black Swan inspiroitunut meikki ja lukekaa Marian Black Swan juttu.