and they called her Django

Olen pitkään etsinyt ihonsävyyni sopivaa neutraalia persikkaista tai hiekkaisaa nudekynsilakkaa. OPIn Sand in My Suite on tähän mennessä ollut paras, mutta koska se on koostumukseltaan todella paksua onnistun lähes aina levittämään sitä niin paksut kerrokset, että päivän jälkeen lakka alkaa kuoriutua isoina fliitteinä pois. Ratkaisu löytyi eräällä kauppareissula jolla päädyin jälleen kerran tutkiskelemaan Stockmannin kosmetiikkaosastoa ja Chanelin hyllyä. Ja kuinkas sitten kävikään, maidon lisäksi lähdin kauppareissulta yhtä kynsilakkaa rikkaampana..

Chanelin Django on kaunis pinkkiin taittava persikka, jossa näkyy kirkkaassa valaistuksessa kultaista shimmeriä. Kelmeässä keinovalossa ja varjossa lakka on selkeästi pinkki ja auringonpaisteessa persikkaisempi. Django on peittävä jo kahdella kerroksella, mutta hutiloinnin takia laitoin kolme kerrosta, oli liikaa. Kynsilakasta tuli liian paksu kerros kynnelle ja oikeasta kädestä parin sormen lakat lohkeili jo seuraavana päivänä ikävästi. Kaksi kerrosta siis rittää. Lakka levittyi hyvin ja siveltimen jälkiäkään ei pahemmin jäänyt näkyviin frost koostumuksesta huolimatta.

Olen hiljalleen kehittämässä itselleni pienoisen obsession Chanelin kynsilakkoihin.. Vielä parisen vuotta sitten vannoin, että en koskaan maksaisi kynsilakasta yli kahta kymppiä, mutta tässä sitä nyt ollaan neljän Canelin lakan kanssa. Onneksi Chanelilla ei ole hirmuisen montaa ”must have” sävyä vakkarikokoelmassa. Himotuslistalla on vielä ainakin Black Satin jota en missään nimessä tarvitse sillä se on identtinen Zoyan Ravenin kanssa. (Ja onhan mulla sitten se Essien Liqouricekin, mutta kun se on creme…) Myös Blue Satin kiinnostaa, mutta käytän nykyisellään hirmuisen vähän sinisiä lakkoja joten se luultavasti jäisi rikollisen vähälle käytölle. Yritän pitää siis järjen kädessä ja ostaa vain sellaisia sävyjä jotka ihan oikeasti on edes jollain lailla perusteltavissa ”tarpeellisiksi” ja ”järkeviksi” hankinnoiksi. Graphitea odotellessa..