
Kynsilakoilla jatketaan, tällä kertaa Zoya Raven, jonka olen omistanut jo jokusen vuoden, mutta käyttänyt hirmuisen vähän. Yritän tällä postauksella uskotella itselleni, että en missään nimessä tarvitse Chanelin Black Satinia ja, että se ostaminen olisi tyhmää, suorastaan järjetöntä koska omistan jo täydellisen dupen ja en käytä täysin mustaa lakkaa nykyisin usein. Kun tekee mieli mustaa nappaan mieluummin Diorin Black Sequinsin kuin Ravenin tai Essien Liqouricen. Scrangienkin vertailusta on huomattavissa, että Ravenin ja Black Satinin erottaminen toisistaan on käytönnössä mahdotonta.

Raven on peittävä jo kahdella kerroksella ja levittyy hyvin. Kaunis ja goottimaisen klassinen lakka jollainen on pakko aina löytyä jemmasta. Lakassa on pienen pientä microshimmeriä, joka antaa lakalle syvyyttä joten lakkaustulos ei ole ihan yhtä ”lättänä” kuin creme lakoilla.
Mikä on teidä suosikkinne mustien lakkojen joukosta?
p.s. Sale Editionin puolella on kynsilakkoja tarjolla.
Vastaa