
Omaan makuun liian tuhtia meikkivoidetta on helppo keventää sekoittamalla siihen kosteus- tai hohtovoidetta. Jos meikkipohjasta haluaa nimenomaan kuulaamman ja valoa heijastavamman kannattaa leikkaamiseen käyttään MACin Strobe Creamin ja Lumenen heleyttävän meikinpohjustusvoiteen kaltaisia valoa heijastavia ja hohtavia voiteita. Jos meikkipohjasta taas haluaa nimenomaan kevyemmän ja vähemmän peittävän kannattaa sen joukkoon sekoittaa tavallista kosteusvoidetta. Humektanin kaltaiset perusvoiteet toimivat minusta tässä parhaiten, mutta toki meikkivoiteeseen voi sekoittaa lähes mitä tahansa kosteusvoidetta tai seerumia.
Kannattaa muistaa, että rasvoittuvalla iholla kosteusvoiteen (tai kuultovoiteen) sekoittaminen meikkivoiteeseen luultavasti huonontaa sen pysyvyyttä ja kiiltely tulee mahdollisesti nopeammin läpi (minulla ainakin käy näin). Kuivalla iholla meikkivoiteen leikkaaminen taas saattaa parantaa levittyvyyttä ja meikkivoide-kosteusvoideseos ei välttämättä korosta kuivia kohtia yhtä paljon kuin pelkkä meikkivoide.

Vasemmalla reilu kerros meikkivoidetta ja oikealla 1/2 meikkivoidetta ja 1/2 MACin Strobe Creamiä.
Koska ihoni kunto on parantunut dramaattisesti olen alkanut pitää kuulaamaan ja luonnollisemman pinnan jättävistä meikkivoiteista. En edelleenkään ole superkuulaiden ja hohtavien meikkipohjien ystävä, mutta sellaiset mukavasti semimatat, jotka eivät vie kaikkea eloa kasvoila ovat mieleeni. Olenkin tehnyt kokeiluja MACin Strobe Creamin ja L’Oréalin True Matchin kanssa ja tulokset ovat olleet ihan hyviä, vaikka meikkivoiteen kesto on hieman tällä koktaililla huonontunut. Strobe Creamiin sekoitettuna True Match muuttuu täysin matasta enemminkin semimataksi meikkivoiteeksi jossa on hieman valonheijastavuutta.
Vielä parisen vuotta sitten L’Orèalin True Match olisi ollut minulle se täydellinen meikkivoide peittävyytensä ja mattaisuutensa puolesta, mutta nyt se tuntuu arkeen liian raskaalta ja maskimaiselta. Toki edelleen kun lähden humputtelemaan valitsen peittävän mattameikkivoiteen, mutta silloinkin nappaan mieluummin Chanelin Mat Lumièren, joka ei nimestään huolimatta (tai juuri sen takia) heijastaa hieman valoa jo itsessään.
Lumenen heleyttävä meikinpohjustaja maksaa noin 13-14€, tuubissa on 25ml. MACin Stobe Creamin 30ml matkakoko maksaa muistaakseni noin 18€ ja 50ml koko noin 34€ (tarkkoja hintoja en muista, kannattaa tarkistaa Stockalta). Lumenen Beauty Base tuotteet ovat uudistuneet ja uudet tuotteet ovat kaupoissa lokakuun loppuun mennessä. Jumbossa monessa kaupassa ei noita vanhoja Beauty Base tuotteita enää ollut, mutta Kicksissä taisi olla uudet jo hyllyssä.
Mikä teidän lempituote meikkivoiteen jatkamiseen/leikkaamiseen/ohentamiseen?
Mä käytän yleensä jotain ihan omaa muutenkin käytössä olevaa kosteusvoidetta joka on tarkoitettu öljyiselle iholle eli pitää hieman paremmin mattaisena ihon – tai ei ainakaan ala öljyyntymään niin nopeasti.
Tykkään eniten sekoitella meikkivoiteita keskenään. Esim. kosteuttavaa tai hohtavaa mattapintaiseen, ohutta paksuun tms. Kaikki eivät sekoitu hyvin, mutta kokeilemalla löytää toimivia yhdistelmiä (usein parempia kuin alkuperäiset meikkivoiteet).
Kaveriltani tuli kommenttia, että tuo Lumenen Heleyttävä valitettavasti värjää ainakin hänen ihoaan keltaisen suuntaan :/ Tai saa meikkivoiteen taittamaan keltaiseen. Ja tämä ei ole hyvä, koska kaverini iho on neutraalin puolella selkeästi. En tiedä tekeekö näin kaikilla mutta tässä ainakin yksi kokemus.
Duvessa: Kuullostaa ihan loogiselta 🙂 Pitää kokeilla MACin Oil Control Lotionia seuraavaksi, harmi vaan, että se ei anna samanlaista kuulautta kuin tuo Strobe Cream.
Anonyymi: Mä olen enimmäkseen sekoittanut juuri Strobe Creamiin tai kosteusvoiteeseen, sillä mulla ei pahemmin ole hohtavia tai kosteuttavia meikkivoiteita. Jos kuitenkin löytyy hyväarsenaali erilaisia koostumuksia, jotka sekoittuvat hyvin tuo tosiaan on myös erittäin hyvä keino muuttaa meikkivoiteen koostumusta 🙂
Elisa: Onpas jännää! Mä muistelen, että tuo ihonsävyn heleyttäjä olisi sävyltää hieman pinkkiin menevää, sellaista ”pearly sheen” tyyppistä. Mulla on ollut tuosta sitä vanhempaa versiota muutama vuosi sitten ja se ei ainakaan mulla mennyt keltaiseksi. Mutta ihokemiat ovat erilaisia ja jokainen tuote saattaa reagoida hiukan eritavalla eri ihmisillä.
Toi vois olla hyvä keino käyttää samainen True match loppuun, omalle iholle ei sopinut yhtään, sanoin kyllä myyjälle että iho on pikemminkin pintakuiva mutta ei. :X Näyttää iholla sanalla sanoen hirveältä, ja voide onkin jäänyt pölyttymään laatikon pohjalle, samalla kun ulkoilutan poikkeuksetta mineraalipohjaa.