
Muutamat viime vuodet öljyt ovat olleet kovassa huudossa ihonhoidossa, niin Suomessa kuin ulkomailla. Itsekin olen satunnaisesti käyttänyt niitä (esim. kookosöljyä meikinpoistajana), mutta koin varsinaisen herätyksen öljyjen ihmeellisyydestä ja ihanuudesta vasta tällä viikolla. Vasemmalla silmänalusella oli ollut muutaman päivän itsepintainen kuiva läntti, jota meikki korosti ikävästi. Hoidin muutama vuosi sitten kuivat silmänaluset kuntoon Pienen Tuoksu Kaupan avokadoöljyllä joten ajattelin kokeilla samaa tällä kertaa. Koska tarve oli akuutti Stockman Herkun öljyhylly sai toimia pika-avun tarjoajana. Nappasin mukaani pullon avokadoöljyä, jota suositellaan etenkin sy-alueella ja tölkillisen manteliöljyä, jonka muistin lukeneeni olevan hyvää etenkin kuivalle iholle. Jos ne eivät sopisi iholleni ainahan voisin käyttää ne ruoanlaitossa.
Pahoittelen suttuista kännykkäkamerakuvaa
Manteliöljy osoittautuikin oikeksi ihmeaineeksi! Ei niinkään kasvoilla vaan käsissä. Käteni kuivuvat erityisesti syksyllä ja talvella todella paljon, etenkin kynsinauhat ovat aina ihan hirveässä kunnossa, ne rispaantuvat, menevät haavoille ja ovat kipeät. Kokeilinkin huvikseni manteliöljyä ensin kynsinauhoille ja sitten kaikkialle käsiin. Öljy imeytyi käsien ihoon ihan tajuttoman nopeasti eikä jättänyt lainkaan sellaista öljyisen tahmaista pintaa! Ja tietenkin kädet ja kynsinauhat olivat huimasti paremmassa kunnossa. Muutama vuosi sitten tehohoidin hirvittävään kuntoon päässeet kynsinauhat oliiviöljyllä paremmiksi, mutta manteliöljy on huimasti parempaa ja miellyttävämpää käyttää. Kroppa- ja kasvorasvoina öljyt eivät minua edelleenkään kiinnosta, mutta aion ehdottomasti jatkaa sy-ihon ja käsien hoitamista öljyämällä, etenkin näin kylmempinä kausina.
Vannovatko lukijani öljyihin ihonhoidossa vai ovatko ne teille(kin) ihan uusi juttu? Mitkä öljyt ovat suosikkejanne?
Mä en jotenki oo koskaan välittäny öljyistä. Siksipä kuiville käsille käytänkin lushin Smitten käsirasvaa. Haisee ihan tajuttoman hyvälle. Siinä onkin yksi hoitavista ainesosista manteliöljy ;). Löytyy nykyään onneksi retro puolelta, meinasin jo heittää toivon kun se poistui tavallisen valikoiman puolelta.
Manteliöljy <3 Käytän muhitteluihin hiuksissa ja joskus kasvoillekin, käsiin en ole kumma kyllä keksinyt aiemmin laittaa! Muitakin öljyjä on tullut tuoksukaupan kautta kokeiltua, mutta kyllä se manteli on vienyt aina voiton ainakin hiusten suhteen 🙂 Jojoba on mukava jätettävä latvahoitona.
Minä käytän öljyjä vähän vaihtelevasti mutta olen kyllä käyttänyt jo useamman vuoden. Viimeisimmistä öljyostoksistani tykkään tosi paljon sitruunaisesta oliiviöljystä ja saksanpähkinäöljystä. Pienen Tuoksukaupan löysin vasta hiljakkoin ja olen into piukeana selaillut sen valikoimaa. 😉
Ite käytän vauvaöljyä meikinpoistoon ja kuorin ihoa ajoittain oliiviöljyn ja sokerin combolla, mutta muuten en oo kyllä öljyistä innostunu, mutta nyt alko kiinnostaan, auttaskohan se munkin käsiin 🙂 Voishan sitä ainakin iltasin kuvitella laittavansa, kun ei tarvi käsiä käyttää 😀
Manteliöljy hiuksilal ja iholla <3 ja kookosöljyä olen testaillut hiuksiin muutamaan otteeseen.
Jojobaöljyä on tullut käytettyä ihan kasvoille, toimii todella hyvin. Nyt harkitsen arganöljyn hankintaa, kun no… 30 ikävuotta on tullut saavutettua, ja pitää ryhtyä kunnolla taistoon ryppyjä vastaan. Arganöljy on kuulemma siihen hyvä. Öljyt on muuten sisäisestikin nautittuna hyväksi iholle, kynsille, hiuksille, verisuonille, koko kropalle melkeimpä. 🙂
Mulle ne ovat ihonhoidossa ihan uusi juttu, tukkajutuissa ei niinkään. En edes tiennyt, että ihan perus oliiviöljyllä voisi öljytä kuivia käsiä! Taitaa olla pakko kokeilla… :DD
– Hannavee
http://likoorikahvi.blogspot.com
Mä oon käyttäny manteli- ja jojobaöljyjä yövoiteen sijaan jo ehkä puolisen vuotta hyvällä menestyksellä. Iho on tykänny ja samoin kukkaro. Ostin pullon kumpaakin ja oon käyttänyt molempia melko tasaisesti jatkuvasti ja niistä on vielä puolet, eli 50ml kumpaakin jäljellä. Mun iho on kaiketi sekaiho. Lisäks oon käyttäny kookosöljyä meikinpuhdistukseen, mutta se on vähän jäänyt kun en yleensä käytä muuta kuin ripsaria ja se lähtee hyvin puhdistusvaahdollakin.
Kookosöljyä kokeilen juuri kasvoille, toivottavasti toimii. Ainakin se vähentää kuivuutta, iho on jo nyt kosteutetumpi.
Mulla on kookos- ja manteliöljyä, käytän vartalonhoitoon.
Onpa nätti purkki tuossa sinun manteliöljyssä!
Heippa!
Kiitokset ihanasta blogista. 🙂 Oletko tehnyt/ voisitko tehdä postauksen siitä, millä tuotteilla voisi koostaa itsellensä hyvät perusmeikit millä pärjää. Mitä suositelisit? Meikkivoide, poskipuna ja/tai aurinkopuuteri, yksi luomiväri, huuliipuna, ripsiväri jne sekä meikkivälineet, pohjustus- ja puhdistustuotteet yms? Esim sellaisen näillä pääset alkuun. =)(Vähän ostoslistaa aloittelijalle joka haluaa oppia tekemään onnistuneen meikin arkeen.) Hankala pukea nyt sanoiksi tätä mitä tarkoitan, mutta toivottavasti ymmärsit pointin. 🙂 Toisille sopii paremmin toiset tuotteet kuin toisille. Mutta ongelmana on se kun väkisinkin tuntuu välillä uppoavansa tähän meikkisuohon, eikä osaa valita niitä perusjuttuja mitä kannattaa ostaa ja mitkä meikkipussiin kuuluu, joten mitä sinä suosittelisit? 🙂
terveisin Aino