

MACin Paint Potit ovat voidemaisia luomivärejä joita voi käyttää sellaisenaan tai puuterimaisten luomivärien alla. Painterly on pinkkiin taittava beige, joka jättää mattaisen pinnan. Käytän Painterlyä luomivärinpohjustajana, se tasoittaa hyvin luomen sävyn ja estää luomivärien pakkuuntumista. Se ei ole pysyvyytensä ja pakkuuntimisenestokykyjensä kannalta ihan yhtä hyvä kuin UDPP tai TFSI, mutta riittää päivämeikkiin.
Olen ostanut Painterlyn (muistaakseni) joskus alkuvuodesta 2009. Monet sanovat Paint Potien kuivuvan ajan myötä, mutta minä en ole tuota efektiä huomannut yhdessäkään Paint Potissani, sen sijaan tuntuu, että Painterly käy loppua kohden jopa voidemaisemmaksi kuin alussa. Olen ihan surutta sörkkinyt tätä suoraan sormineni ja siltikään tuoksu ei ole muuttunut miksikään ja koostumuskin vastaa alkuperäistä. Kaikien taiteen sääntöjen mukaan tämän olisi pitänyt hävittää jo ajat sitten, mutta minä en ole pöpökammoinen ja hävitän tuotteita vasta kun ne alkavat vaikuttaa tavalla tai toisella epämääräisiltä. Luotan sokeasti siihe, että säilöntäaineet kyllä pitävät suuremmat pöpöt poissa purnukoistani.
Mistä tuotteesta te olette viimeksi saaneet pohjan näkyviin?
Viimeksi pan pronia nähtiin MACin Shroom luomivärin muodossa kesällä 2010.
Vuonna 2000 ostettu Make Up Storen microshadow, sävyssä East (kylmä punainen, luomella pinkki, oli tuo pinkki silloin suurta huutoa goottipippaloissa, Schattenissa kaikilla neidoilla tuntui olevan pinkkiä luomillaan ja hiuksissaan 😀 ) alkoi viime vuoden puolella paljastamaan pannuaan. Vaan nuppineulan pään kokoinen alue on tähän mennessä paljastunut. Että joo, maksoin vuonna 2000 tuosta luomiväristä 70 markkaa, että tuota aikahan halpa lopulta on mokoma ollut. 🙂
Oih, hyvä kun muistutit minua tällä postauksella! Olen perjantaina stadissa ja juurikin Stockmannin kulmilla. 🙂 Käyn ostamassa tuon Paint Potin jos suinkin vaan ehdin. 😉 Olen halunnut testata sen, koska aika moni teistä bloggaajista kehuu sitä, joten ette kaikki voi olla väärässä! 😀 No ei vaineskaan… en ajattele toisen kehumaa ja omaa vihaamaa niin, että toinen olisi väärässä. Minä en vain pitänyt siitä ja toinen piti. Se on niin makuasia ja tottumuksista kiinni.
Mulla alkoi pohja pilkistää Clarinsin Instant Smoothissa. :O
Diorin 2010 kesällä ostetusta Incognito-paletissa paistaa kahden sävyn kohdalta jo pannunpohja. Toinen vastaava on Sensain poskipunassa joka on lajissaan se ainoa jota käytän. Kiva neutraalisävy joka käy (tai laitan sen käymään) jokaisessa meikissä.