

Moni tuntuu tykkäävän X Rated Mascarasta, mutta minua se ei vakuuttanut. Tiesin heti ripsivärin avattuani, että tämä ei tule olemaan mun juttu. Minä ja perinteiset ja isot ripsiväriharjat ei useimmiten tulla oikein hyvin toimeen. Lempiripsivärini on monta vuotta ollut MAXFactorin False Lash Effect (vesiliukoinen) ja haluankin ripsiväriltäni erottelevuutta, tuuheutta ja maltillisesti pituutta, tässä järjestyksessä. Pitkään elin siinä harhaluulossa, että haluan nimenomaan volyymiä, mutta jos volyymi saavutetaan erottelevuuden kustannuksella on peli minun kohdalla menetetty. Pääsääntöisesti parhaiten erotellut ripset saa kumimaisilla harjoilla joten suosinkin niitä perinteisten ”pulloharjojen” sijaan. Epäluuloistani huolimatta en kuitenkaan heittänyt pyyhettä lopullisesti kehään vaan halusin kokeilla X Ratedia ennen kuin teen lopullisen tuomion. Miltä se sitten näytti ripsissä?

yksi kerros
Kuten kuvista näkyy on jälki kohtalaisen paakkuuntunutta ja ei hirmuisen siistiä. Yksi kerros on vielä ihan OK, mutta kahdella kerroksella ripset näyttävät ihan järkyttäviltä, hämähäkkimäisiltä. Tässä vaiheessa peli oli lähes kokonaan menetetty. Pahat aavistukseni olivat osoittautuneet oikeiksi ja olin jo valmis heittämään ripsivärillä sitä kuuluisaa vesilintua. Päätin kuitenkin vielä kokeilla ripsiväriä niin, että kampasin ripset läpi ripsikammalla jokaisen kerroksen päätteeksi ja kappas tulos olikin paljon nätimpi siistimpi ja mikä tärkeintä pakkuuntumattomampi. Pystyin kerrostamaan ripsiin kolme kerrosta ripsiväriä täysin ongelmitta. (Sanottakoon kuitenkin, että kahdella kammatulla kerroksella tulos oli kaunein.)

kolme kerrosta ripsikammalla
Tässä yhtälössä on vaan yksi ongelma. Minä en ole ripsikamman himokäyttäjä. Itseasiassa en omistanut ripsikampaa lähemmäs kymmeneen vuoteen. Nyt minulla sellainen kuitenkin on EcoToolsin sivellin setin mukana tulleena. Hyvä niin, sillä muuten olisi haukkunut tämän ripsivärin viimeiseen maanrakoon 😉 Totean kuitenkin ikäväkseni, että minulla tämä ripsiväri jää käyttämättä. Haluan ripsivärin, joka ei tarvitse kikkailua ja ylimääräisiä välineitä näyttääkseen hyvältä. Ripsikampa on minulle ylimääräinen vaihe jossa tuhraantuu turhaa aikaa ja vaivaa. Jos kuitenkin pidät perinteisistä ja isoista ripsiväriharjoista ja käytät mielelläsi ripsikampaa kerroksien välissä saattaa X Rated Masara olla katsastamisen arvoinen tuote.
X Rated Mascaran hinta on MSCHICin verkkokaupassa 18€.
Vannooko joku lukijoista tämän ripsivärin nimeen?
Tuote on saatu ilmaiseksi blogimiitin goodie bagissä.
Siis mä oon kyllä tykänny tosta ripsarista. Se ei varise mulla ja saan helposti väriä siitä ripsiin. No se on kyllä totta että annostelija on huono ja väriä tulee liikaa kerralla, niin harja pitää muistaa pyyhkiä ennen levittämistä…
Mullakaan ei ole ollut varisemisongelmaa, mutta muuten se on mulla vään blääh 😛
Oon aina ajatellut että nuo on niitä kakkostason tuotteita ja jättänyt ne ihan suosiolla käyttämättä, yleensä ripsiväri on kaikissa meikkimerkeissä se näkyvin laadun ”paljastaja”! Puhunko ihan höpöjä!! 🙂
Mä en ehkä ihan tuota allekirjoita. MACin ripsivärit ei yleisestä ole mitään hirmuisen suosittuja ja ei munkaan kokemukset hirmuisen erikoisia ole, mutta muuten MACilta löytyy kyllä monta hyvää ja laadukasta tuotetta 😉
Eipähän tarvi tuota ripsaria itse kokeilla, tämä postaus selvitti sen 🙂 Mulle sopii parhaiten kans kumiharjat ja nimenomaan Max Factorit on ollut suosikkeja. Joitain vuosia sitten oli jollain merkillä (oiskohan ollut Maybelline) sellainen pieni erikoisemman mallinen muovikamparipsari ja tykkäsin siitä tosi paljon. Harmitti kun sen valmistus lopetettiin. Mulle saa suositella hyviä kumiharjaripsareita, kun ehdoton suosikki on vielä vähän hakusessa.
Oon muutamaa kampamaista ripsiväriä kokeillut, mutta ne ei sitten taas ole mun juttu, pyöreä sen olla pitää!
Tämä ripsiväri on yksi tällä hetkellä käyttämistäni. Käytin sitä eilen. En muista mitä mieltä olen. Ehkäpä siinä on vastauksesi. 🙂
Heh, eli siis ei hyvä, mutta ei huonokaan. Mun mielestä mitäänsanomatonkin olisi ollut parempi kuin mitä nuo mun kokemukset oli..
Heh, mun on pitäny tehdä tästä mascarasta postaus jo aikoja sitten. Kun kerran MSCHICiä niin hehkutin aiemmin, niin joo, löyty niiltä paskaakin ja se on just tämä kyseinen ripsari. En pidä yhtään, ei toimi mulla yhtään. Tahmaa ripset, varisee poskille…kamalan huono.
Mulla tuo ei kyllä varise, mutta siihen se sitten jääkin 😛
Sain varmaan omani jostain jäämistöerästä, koska nää tuli heti seur. viikolla mun tilauksesta alennukseen, taisivat olla 8-10 euroa? 🙁
Mä lisään haukuntalistalle sen, että X Rated sai mun silmät vetistelemään. 😀 Muutama muukin maskara on aiheuttanut minulle sitä. Syytä en tiedä. :/
Mä muuten vähän niinkun haukuin sen IsaDoran Big Bold maskaran, mutta palaan siihen vielä uudestaa ja syön sanani. 😀 Tää nyt ei liittynyt X Ratediin, mutta kerroin sen, että joskus mieli voi vaihtuakin, kun oppii käyttämään. 😀
Olen kokeillut Big Boldia vasta muutaman kerran ja kokemukset on ollut ihan positiivisia. Harja on ihan hervoton, mutta kyllä sillä nätit ripset saa 😉
Multa on juuri loppumassa tää kyseinen ripsari, ja jos se kerta sulta jää käyttämättä, niin sehän voisit lahjoittaa sen mulle 😉 Mä kyl oon kovasti tykännyt tästä, sopii mun ripsille. 🙂