

Mariela Sarkiman kirjoittama Make Up Bible (joka minunkin hyllystä löytyy) julkaistiin viime syksynä ja hiukan kirjan jälkeen kauppoihin saapuivat suloisen mintunvihreät Cailap by Mariela Sarkima siveltimet. Ihastelin siveltimiä monta kertaa ja muutaman kerrain melkein kannoin ne kassallekin asti, mutta jätin kuitenkin ostamatta sillä lähes kaikki synteettiset silmämeikkisiveltimet joita olen kokeillut ovat lähteneet enemmin tai myöhemmin kiertoon. Olen löytänyt lempisiveltimeni MACilta ja suosin muutenkin yleensä aitokarvaisia siveltimiä. Siltikin jossain takaraivossa aina nakutti ne ihanat mintunvihreät varret. Kyllä tunnustan, että en olisi alumperin ihastunut näihin siveltimiin lainkaan yhtä paljon jos varret olisivat olleet perinteiset mustat tai esimerkiksi vaaleanpunaiset. Mitunvihreät varret olivat näissä siveltimissä ehdottomasti se juttu joka veti minua puoleensa. Pinnallista eikö? Mutta mitä muutakaan se voisi olla kun on kyse kosmetiikasta 😉 Olinkin siis varsin innoissani kun kaikki joulukuun blogimiittiin osallistuneet saivat lahjaksi Smoky Eyes -sivellinsetin. Viimein pääsisin kokeilemaan onko näistä synteettisistä siveltimissä jotain muutakin ihanaa kuin varren väri.
Jotain siveltimistä kertonee jo se, että kun tammikuussa (vai oliko se helmikuussa?) huomasin siveltimien rantautuneen myös lähi-Prismaani, ostoskoriin sipulien ja kurkkujen seuraksi päätyi Classic Make Up -sivellinsetti. Nyt minulla siis on kaikki Marielan siveltimet isoa puuterisivellintä lukuunottamatta (ja sitäkin olen hipelöinyt luvattoman monta kertaa Emotionissa). Olin alkuun epäileväinen näitä kohtaan, enkä vähiten sen takia, että valmistaja on Cailap, mutta onneksi sain huomata olevani väärässä.

Siveltimet on valmistettu todella pehmoisesta ja viistoon leikatusta synteettisestä kuidusta, nämä ovat siis täysin eläinystävällisiä ja sopivat vegaaneillekin. Siveltimien varsi on selkeästi lyhyemmän puoleinen, mutta juuri sen takia ne sopivatkin hyvin matkustamiseen. MACin ja Sigman siveltimeni ovat sen verran pitkiä, että niitä on ihan turha yrittää sulloa meikkipussiin, mutta nämä sujahtavat sinne varsin mainiosti. En yleensä pidä lyhytvartisista siveltimistä, mutta näissä varret ovat enemmänkin puolipitkät, ne sopivat hyvin käteen ja antavat sopivasti tukea.
Siveltimistä ei ole lähtenyt karvoja irti pesuissa, mutta muutamassa siveltimessä pari karvaa on hassusti noussut ylöspäin. Olenkin huomannut, että useammin juuri aitokarvaisista siveltimistä lähtee muutama karva ensimmäisissä pesuissa ja synteettiissä karvat eivät lähde irti, mutta saattavat alkaa nousta. Eipä sillä tosin mitään merkitystä ole, ei vaikuta siveltimen käyttöön mitenkään.
Jokaisen sivellinpakkauksen takana on muuten kuvalliset ohjeet siveltimen käyttön varten. Tämä on minusta varsin hyvä ja mukava lisä ja varmasti helpottaa erityisesti meikkausnoviiseja sen täydellisen lookin taikomisessa.

luomivärisivellin, rajaussivellin, häivytyssivellin
Smoky Eyes -sivellinsetissä on luomivärisivellin, rajaussivellin ja häivytyssivellin. Setin hinta on 19,90€.
Luomivärisivellin on makuuni hieman liian pieni luomivärin pakkaamiseen liikkuvalle luomelle, mutta sen sijaan se on pienen kokonsa vuoksi erittäin hyvä tarkempaan värin asetteluun ja pikkutarkkaan työskentelyyn. Minulta on puuttunut pienempi tarkkuussiveltimen tyyppinen väline joten tämä täyttää hyvin sen kolon.
Rajaussivellin vaikutti minusta ensin ihan liian pullealta rajauksen tekemiseen, mutta se toimii varsin hyvin jos haluaa tehdä utuisen ylärajauksen luomivärillä. Se on myös pienen kokonsa ja viiston muotonsa ansiosta näppärä luomivärin levittämiseen alaluomelle ja silmän sisänurkkaan. Ja voihan sillä myös tehdä tarkuuttavaativaa ulkonurkan ja luomivaon varjostusta.
Smoky Eyes -sivellinsetissä suosikkini on häivytyssivellin, se sopii niin häivyttämiseen kuin luomivärin levittämiseen liikkuvalle luomelle. Itse olen käyttänyt sitä enimmäkseen korostussävyn levittämiseen kulmaluulle ja vaalean luomivärin levittämiseen koko liikkuvalle luomelle. Pullean muotonsa takia myös häivyttäminen onnistuu sillä varsin hyvin, mutta siihen hommaan suosikkini on edelleen MACin 217.

meikkivoideisvellin, poskipunasivellin, häivytyssivellin
Classic Make Up -sivellinsetissä on meikkivoidesivellin, poskipunasivellin ja häivytyssivellin. Setin hinta on 29,9€.
Classic Make Up -setti on näistä kahdesta suosikkini. Olen käyttänyt meikkivoidesivellintä lähes päivittäin. Levitän meikkivoiteen tai BB creamin ensin meikkivoidesiveltimellä kasvoille ja sen jälkeen työstän sen ihoon Sigman F80 kabukilla. Tämä meikkivoidesivellin on kuitenkin sen verran pullea, että meikkivoide on helppo levittää pelkästään tälläkin. Pulleutensa ansiosta se ei nimittäin pahemmin jätä viiruja kuten jotku meikkivoidesiveltimet tekevät. Ainoan pienen pienen miinuksen sivellin saa koosta, itse tykkään enemmän hiukan leveämmistä siveltimistä, mutta toisaalta kokonsa vuoksi se on näppärä käyttää silmien alla ja nenän vierustoilla.
Viisto poskipunasivellin on makuuni ehkä hiukan liian littana ja pitkulainen poskipunalle, tykkään vähän pulleammasta MACin 168 siveltimestä, mutta sen sijaan juuri ohkaisuutensa takia se sopii todella hyvin kasvojen varjostamiseen varjostuspuuterilla.
Tämän setin häivytyssivellin onkin sitten sama joka löytyy smoky eyes setistä.
Näiden kahden setin lisäksi myynnissä on iso puuterisivellin ja myydäänpä kaikki siveltimiä myös erikseen. Yksittäin ostettuna siveltimet ovat hiukan kalliimpia kuin setissä. Cailap by Mariela Sarkima siveltimiä myydään ainakin Sokoksissa, Emotioneissa, Prismoissa ja Sokoksen nettikaupassa. Sanoisin, että jos olet edullisten, mutta laadukkaiden siveltimien tarpeessa (tai jos vaan satut tykkäämään siveltimistä ja mintunvihreästä kuten minä) ovat nämä ehdottomasti hyvä ostos.
*Smoky Eyes -sivellinsetti on saatu ilmai
seksi blogimiitin goodie bagissä
Joo… kiva väri, mut ei sitten muuten. Jos sivellin ei toimi siinä tarkoituksessa mihin se on luotu, niin missä järki? Itse pidän kanssa enemmän luonnonkarvasiveltimistä.
Ainoa varteen otettava tuntuisi olevan tuo meikkivoidesivellin… mutta sekin on (niin kuin sanoit) hiukan pikkanen. Nämä vaikuttavat vähän sellasilta newbie-siveltimiltä. Ennustan että nuista alkaa lisäksi hylsyt heilumaan alta aikayksikön…
”Jos sivellin ei toimi siinä tarkoituksessa mihin se on luotu, niin missä järki?”
Minusta asia ei ole näin jos sivellin kuitenkin toimii täydellisesti jossain muussa tarkoituksessa. Pitää ajatella luovasti 😉 Mulla on esimerkiksi yksi MACin rajaussivellin joka on mun makuun liian paksu rajausteh tekemiseen, mutta se toimiikiin ihan täydellisesti peiteaineen kanssa.
Mulla kyllä jäi näistä siveltimistä ihan positiivinen mielikuva 🙂 Pitää ehkä muokata tekstiä jos siitä ei sellaista kuvaa jäänyt.. Mikään näistä siveltimistä ei ole jäänyt minulla käyttämättä. Se, että itse suosin jotain toisenlaista sivellintä jossain tietyssä tarkoituksessa kertoo lähinnä vain mun mieltymyksistä eikä siitä, että sivellin olisi huono tai toimimaton. Se, että minä tykkään pulleammista poskipunasiveltimistä tai isommista luomivärisiveltimistä tai toisen nmallisista häivytyssiveltimistä ei tarkoita sitä etteikö juuri nuo voisi olla jolle kulle muulle juuri ne oikean malliset.
Kaikki siveltimet on todella pehmeitä ja karvat laadukkaan tuntuisia. Ainakaan vielä hylsyt eivät heilu ja mun käteen ne tuntuu aika jämäkiltä, mutta sen kuinka hyvin liimaukset kestävät kertoo vain aika.
Niin ja tosiaan sain ensin toisen setin ja koska se yllätti positiivisesti ostin itse ihan omilla rahoillani tuon Classic setin. Jos en olisi Smoky Eyes -siveltimistä pitänyt en olisi tuota toista settiä ostanut 😉
Joo luova saa ja pitää olla. Parhaat siveltimet on sellasia, että ne sopii moneen hommaan. Mutta en mä autoa ostais, joka kyllä kulkee hienosti kun sitä työntää muttei muuten 😉
Enkä mä nyt ihan neganegasti tota ottanut, sehän on selviö että eri luustorakenteelle ja iholle sopii erilaiset/-kokoiset/-materiaaliset siveltimet. Musta vaan tuntuu, et ko. siveltimet on vähän sitä heikompaa keskikastia, koneellisesti tehty, myydään Marielan nimellä ja kivalla värillä…
Mut ei kaikkien tarvi eikä pidä lähtee hifistelemään MACin siveltimillä tms. jos ei halua. Ovathan noi edullisia 🙂
Juu en mäkään. Mutta, kun mun mielestä tässä ei edes ole kyse siitä, etteivätkö nuo siveltimet toimisi juuri siinäkin tarkoituksessa johon ne on alunperin suunniteltu. Tein tarkoituksellisesti silmämeikin pelkästään näitä käyttäen ja ihan yhtä nätti siitä tuli kuin muilla siveltimillä. Ja ihan hyvin tuolla viistolla siveltimellä pystyy poskipunan laittamaan, itse vain tykkään siinä hieman erimallisesta välineestä.
Olin aluksi todella skeptinen näitä kohtaa sillä mulla ei ole kauhean hyvää kuvaa Cailapin siveltimistä ja senpä takia jätinkin nämä alunperin ostamatta. Mutta kun pääsin kokeilemaan siveltimiä käytössä oli mun pakko myöntää, että ei nämä missään nimessä olleet mun epäluuloisuutta ansainneet 😉
Ei nämä tietenkään täydellisiä siveltimiä ole, enkä vaihtaisia MACejäni näihin, mutta mun mielestä nämä on ihan oikeasti hyvä lisä sivellinvalikoimaani. Jokaisella saa tietenkin olla oma mielipiteensä 🙂
En omien kokemuksieni perusteella laita näitä heikompaan keskikastiin vaan samalle viivalle EcoToolsien kanssa joita moni on kehunut (vaikka mä melkein tykkään näistä enemmän kuin EcoToolseista). Esimerkiksi The Body Shopin siveltimissä mulla lähti hylsyt irti varresta parin viikon käytön jälkeen. Siveltimet olivat kyllä muuten ihan hyviä, mutta liimaukset eivät kestäneet.
Musta on vain positiivista, että markkinoilta löytyy myös toimivia synteettisiä siveltimiä niille, jotka eivät esimerkiksi halua käyttää eläimistä tehtyjä tuotteita.
Kiva kuulla, että ovat sentään parempia kuin EcoToolsit ja The Body Shopin sudit, kun mun mielestä ne just ei oo erityisen hyviä. Ehkä mä annan näille mahdollisuuden, jos sattuu oikeen napakka tarjous käsille 🙂
Kiinnostavaa! Olenkin hieman katsellut näiden perään. Munkin Shiseidosta nousi heti pari karvaa pystyyn. >:( Mutta ehken vielä ole huolissani, siis…
Mulla on myös Sigman kabukeissa muutama karva noussut, mutta ei ene vieläkään ole lähteneet irti. Tuo näyttää olevan ihan normaalia etenkin tiheämmille synteettisille ja itse en ainakaan siitä ole huolissani 🙂
Minä olen näitä vatvonut jo pitkään mielessäni, että hankkiako vaiko eikö. En taaskaan oikeasti tarvitse mutta rakastan siveltimiä! 😉 Minusta tuo varsi on turkoosi mutta tuo väri taisi olla yksi niistä väreistä joista ihmisillä on eniten mielipiteitä. 😉 No, rakastan turkoosia ja niin pinnalliselta kuin se kuulostaakin niin se on yksi iso syy miksi nuo siveltimet haluaisin. Eikä ne kyllä käyttämättä jäisi, ei sillä… 😀
Minulla on jokunen Cailapin sivellin ja olen ollut juuri niihin yksilöihin tyytyväinen. Minulla on myös joitakin Lumenen siveltimiä jotka ymmärtääkseni on Cailapin valmistamia ja ainoa josta on tullut sanomista on poskipunasivellin (synteettinen karva).
Käpistelin näitä Prismassa perjantaina. Ovat livenä todellakin enemmän mintuhkon vihreitä kuin turkooseja. Kuvissa näyttävät mun näytölläni kovin turkooseilta. Livenä kun näitä tutkailin niin innnostukseni niitä kohtaan hieman hiipui.
Jep, ikävä kyllä etenkin tuo ensimmäinen kuva munkin ruudulla valehtelee värin sinisemmäksi, mutta lopuissa kuvissa sävy on selkeästi lähempänä oikeaa 🙂
Sama juttu, olen näitä katsellut, mutta en ole vielä uskaltanut ostaa 🙂 Mulla on melkein kaikki siveltimeni luononkarvaa, mutta mulla on niin herkkä iho, että ne ei oikein sovi mulle. 🙁 Täytyy varmaan alkaa pikku hiljaa ostamaan synteettisiäkin siveltimiä siis… Tämä olikin sen takia oikein hyödyllinen juttu, jos vaikka uskaltautuisin kokeilemaan näitä. 🙂
Monesti synteettiset siveltimet on pehmeämpiä kuin luonnonkarvaiset. Etenkin vuohenkarva on usein vähän karkeahkoa ja saattaa olla liian ”raapivaa” oikein herkälle iholle.