
Kevätfiilistelyiden piikkiin menee myös lauantainen meikki joka oli hyvin yksinkertainen ja keskittyi jälleen hohtavaan ja aurinkopuuterilla tuunattuun ihoon. En tiedä mikä muhun on mennyt mutta olen tainnut vähän hurahtaa aurinkopuuteriin. Käytin tässä meikissä peräti kahti eri bronzeria. Kohta varmaan näytän ihan Jordanilta ruskean tukkani, aurinkopuuterin ja nudehuulien kanssa 😛 (Paitsi, että mun tissit ei ole yhtä isot…) No onneksi ainakin toistaiseksi olen mielestäni onnistunut aurinkopuuterin annostelussa kohtalaisen hyvin. Sen kyllä huomaa kasvoilla, mutta ainakaan minusta se ei näytä tökeröltä.


Tunnustan, että tämän meikin kanssa mattaisemmat tai hillitymmin hohtavat huulet olisivat näyttäneet klassisemmilta, mutta kaikesta huulikiiltovammaisuudestani huolimatta yritän väkisin käyttää loppuun ne muutamat MACin huulikiillot jotka vielä omistan. Sanoisin myös, että koska huuleni ovat aika täyteläiset ja ”ryppyiset” huulipunat sopivat minulle kiiltoja paremmin. Huulikiillot usein kerääntyvät huulien ”ryppyihin” ja korostavat niitä ikävästi.
silmät/kulmat:
Chanel Fauve ulko-osassa luomea ja alaluomella
Chanel Safari liikkuvalla luomella
Armani Eyes To Kill Intense Eyeshadow Black ylä- ja alaluomen rajauksena
Inglot pinkki matta kulmaluulla
Chanel Sublime De Chanel Mascara
We Care Icon Magnetic Eyes smooth wear eyebrow definer 3 true blond
kasvot:
Missha Perfect Cover BB Cream
Maybelline The Eraser Eye
Chanel Soleil Tan De Chanel Bronze Universel
Nars Laguna bronzer
Chanel Lumiere Sculptee De Chanel
Inglot irtopuuteri
huulet:
Inglot 852 Lipliner
MAC Naked lip liner
MAC Young Thing lipglass
p.s. Muisuttaisin vielä Maubellaa, Typyä, Nooraa ja Miretteä lähettämään kilpailuvastauksensa minulle kommenttilomakkeen sijaan sähköpostiin 😉
Mä olen kanssa jätätnyt hyvästit pipolle (toivottavasti ei tarvitsisi vedellä sitä enää päähän ennen ensi talvea).
Kyllä sä saat aika paljon enemmän käyttää oransseja bronzereita ennen kuin Jordanista voidaan edes puhua 😀
No tänään ei sitten ollut ihan yhtä kiva ilma 🙁 Ainakin Vantaalla ja Helsingissä tuli lunta päivällä.. Että, se siitä pipottomasta ilmasta..
Mjaa, ehkä mun pitää hankkia sitten oranssimpaa bronzeria 😀
Aivan ihanan värinen luomiväri! Varsinkin tuossa kasvokuvassa se näyttää todella hyvältä sinulla.
Mulla myös huulikiillot tekee tuota samaa, samoin joidenkin huulipunien kanssa saa olla tarkkana, etteivät ne asetu epätasaisesti huulille. Sitten taas liian kuivat huulipunat korostavat ikävästi huulien kuivia kohtia. Pitää löytää se täydellinen tasapaino näiden väliltä 😀
Kiitos 🙂
Mulla ei ole normaalisti huulipunien kanssa mitään ongelmaa, mutta noi kiillot on aina välillä vähän mitä sattuu 😛 Tosin MACin Naked Bliss on sellainen joka kerääntyy huulien juonteisiin todella pahasta, mutta se onkin melkeinpä ainoa.