

1x essie ridge filling base coat
2x essie school of hard knocks
1x essie to dry for
School of hard rocksia olen monen monta kertaa pyöritellyt käsissäni Anttilassa, Sokoksessa ja Kicksissä.. Melkein jo kerran ostin se, mutta pysyin kuitenkin lujana ja uskollisena Maaliskuun ostolakolleni. Olikin varsinainen onnenkantamoinen, että sain lakan itselleni rikkomatta ostolakkoani. (Vaikka olisin minä tämän hankkinut kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.)
Essien sivuilla sävyä kuvaillaan sanoin ”a midnight malachite” mitä se ikinä sitten tarkoittaakin. Minusta School of Hard Rocks on murrettu ja hieman harmahtava petroolinen vihreä. Se on cremelakka joten siinä ei ole pätkääkään shimmeriä tai glitteriä. Se on peittävä kahdella kerroksella ja helppo levittää. MACin Blue India on hyvin samanlainen sävy, mutta vain sinisempi.
Lahjuskasseissa oli myös monen monta muuta essien lakkaa ja teidän lukijoiden onneksi osa niistä oli joko sellaisia jotka minulla jo on tai muuten vaan sellaisia sävyjä, jotka eivät tunnu omalta. Aionkin arpoa osan lakoista (ja pari muuta juttua) lukijoiden kesken myöhempänä ajankohtana. Kunhan lukijakyselyarvonta saadaan ensin alta pois 🙂
Essie-esittely sytytti minussa aikamoisen lakkakuumeen ja lisäsinkin monta essietä Tahdon-listalleni, muutaman sellaisenkin sävyn, jotka olen kertaalleen omistanut, mutta myynyt pois. Etenkin tulevan kevätkokoelman Navigate Her -lakka jäi kummittelemaan mieleeni.
Tunnustaako kukaan muun kärsivänsä lakkakuumeesta?
*School of Hard Rocks -lakka on saatu ilmaiseksi blogin kautta
Mää törmäsin tässä yks päivä sellaiseen lakkaan, joka on jäänyt kummittelemaan mieleen. Ja minä kun en oikein ikinä jaksa lakata kynsiä 🙂 Seppälässä oli uusia Wet’n’Wildin lakkoja ja niissä oli yks aivan ihana tumma violetti lakka, pari muutakin kivaa sävyä ois ollut. En nyt ostanut, mutta pitää katsoo jos myöhemmin vielä ostaakin lakan tai pari (tällä hetkellä omistan tasan 2 lakkaa).
Tuli tuosta mieleen.. Mulla on noin 60 värilakkaa ja ystäväni mielestä tuo määrä oli vähän, kaikki on niin suhteellista 😉
Mä aina haluaisin kunnon glitter-lakkoja (OPIn Burlesque kokoelmasta varsinkin), mutta mulla on yksi ja tiedän kuinka kauheaa sen poistaminen on niin siihen lopahtaa mun into. Ai niin mä sain sen Navigate Her’n ja sitä on mun varpaissa, ei yhtään mun väri :S
Glitterlakat on kyllä niin kamalia poistaa, mutta onneksi sillä foliometodilla ne lähtee edes vähän helpommin.
Oi mä hankin tän silloin kun tuhlailin aikaa (ja rahaa sitten tietty) Anttilassa. Tää on ihana lakka!
Hyvä maku sulla 😉
Minulla on hirrrmuinen lakkakuume.
Tosin hankin niitä tyttärelleni,samoin kun haluaisin ostaa kaikenmaailman ihanat krimpskrampsut (glitterit,kuviot,tms) hänelle.
Tyttereni ollut muutamia vuosia jo innostunut aiheesta ja nyt oman bloggailunsa myötä entistä enemmän.Itse hädin tuskin viitsin perinteiseen tapaan yhdellä värillä kynsiäni ajoittain koristaa =(
Mulla on lähes aina kynsilakkaa, ihan vaan siksi, että ilman lakkaa kynnet liuskoittuu, lohkeilee ja katkeilee vielä helpommin. Kynsilakka on mulle tavallaan siis jopa välttämätön paha joten yritän ottaa siitä kaiken ilon irti 😉
Essien lakat on vaan niin I-HA-NIA, aina sokoksella käydessäni on pakko seisoskella vähintään vartti sen ihanan värikkyyshyllyn edessä lakkoja näpräilemässä ja kuolailemassa. Ainoa ei-ihana asia essieissä vaan on se hinta, 15e kynsilakassa kyllä kirpaisee tällaista kuukausirahojen ja viime kesän kesätyörahojen varassa elävää lukiolaista :/ yhden essien sentään omistan, täydellisen punertavan violetin bahama maman joka nyt oli vaan pakko ostaa sillä näin siitä kerran oikeasti unia koko yön 😀
Hinnat on Suomessa tosiaan aika korkeita, kuten on kaikkien kynsilakkojen. Esimerkiksi Mavalan lakoissa on vain 5ml ja ne maksaa noin 5€, essien lakoissa on 15ml ja ne maksaa 15 euroa. Käytännössä litrahinta on siis melkein sama 😉 Mutta, kyllä mäkin silti suosin lakkojen tilaamista netistä, pääsee halvemmalla 😉
Oi, kun tuo School of Hard Rocks sopii sulle hyvin! Ihan sun väri!
Kuule, ymmärsinkö oikein, että et saanut sitä vaaleanvihreää Navigate Her lakkaa? Koska silloinhan mä voin maksaa sulle OPI My Address Is Hollywood -velkani, sillä mulla on niitä Navigate Hereja kaksi. 🙂 Saat sen kun nähdään gaalan merkeissä!
P.S. Se blogipostaus on jo tekeillä, keksin mielestäni kivan idean! 🙂
Jep, niin pääsi käymään, että mulla ei ollut Navigater Her:tä lainkaan. Ja höpsö sinä mitään velkaa ole, mutta kyllä mulle silti se lakka kelpaa 😉
Sama kynsilakkakuume iski tännekin juurikin noiden samaisten iltamien jälkeen… 🙂
Musta tuntuu, että vähän jokaiselle taisi tulla sama vika 😉