Purevaa luettavaa

Kosmetiikan sijasta tänään jutellaan kirjoista. Minut voisi luokitella tuurilukijaksi (vrt tuurijuoppo), välillä saan hirmuisia lukukohtauksia joita lähes vääjäämättä seuraa viikkojen jopa kuukausien lukemattomuus. (Samaa on huomattavissa myös blogin kirjoittamisessa ja WoWin pelaamisessa.) Pakolliset opiskeluihin liittyvät lukuhommat tietenkin hoidetaan alta pois, mutta puhdas viihdelukeminen ei aina jaksa innostaa.

Aloitin syksyllä 2010 (tarkemmin syyskuussa) ensimmäisen The Southern Vampire Mysteries -kirjani. Ahmin kaksi ensimmäistä kirjaa todella nopeasti, aloitin kolmannen lokakuussa, luin kirjan noin puoliväliin kunnes iski ähky ja lukeminen jäi taas vähemmälle. Tartuin kolmanteen kirjaan uudestaan kesäkuussa 2011 ja jäin jälleen koukkuun ja kesän ja syksyn aikana ahmaisin neljä kirjaa. Kuudennen kirjan jälkeen pidin taas taukoa ja tämän kevään aikana luin viimein seitsemännen ja kahdeksannen kirjan. Vielä olisi viisi kirjaa jäljellä, mutta rehellisesti sanottuna en tiedä tulenko lukemaan niitä..

The Southern Vampire Mysteries -kirjat ovat enimmäkseen viihdyttäviä, nopealukuisia ja mukaansatempaavia. Kirjat on kirjoitettu naiselta naisille, mikä selittäneekin sen, että monet miehet tuntuvat nyrpistelevänsä nenäänsä niille. Kirjat voisi niputtaa monen genreen, chick littiin, fantasiaan, rikoskirjallisuuteen, romantiikkaan ja jännitykseen, mutta ne eivät ole tyylipuhtaasti mitään näistä vaan yhdistävät elementtejä monesta tyylilajista. Kirjojen keskiössä on aina joku yliluonnollista maailmaa koskettava mysteeri johon Sookie tempautuu mukaan ja jonka ratkaisussa hän on osallisena.

Sookien maailman vilisee yliluonnollisia olentoja, arkustaan esiintulleet vampyyrit ovat vain jäävuorenhuippu. On muodonmuuttajia, ihmissusia, keijuja, peikkoja ja tietenkin telepaatteja. Sookie telepaattina on kahden maailman välissä. ”Rajoitteensa” takia hän ei täysin sopeudu tavisten maailmaan, mutta on kuitenkin liian ihmismäinen sulautuaakseen täysin yliluonnollisten olentojenkaan maailmaan. Tavismiesten kanssa seurustelu on lähes mahdotonta telepaattisten kykyjen takia, joten luonnollisesti Bill, ensimmäinen vampyyri, jonka Sookie tapaa ja jonka ajatuksia Sookie ei pysty kuulemaan, saa viattoman tarjoilijattaren jakamattoman huomion, etenkin makuukammarissa.

Löysin TSVM-kirjat Twilight saagan jälkeen ja oikeastaan vasta sen myötä kun True Blood tuli YLEn ohjelmistoon. Sekä Twilightin että TVSM:n alkuasetelmissa on samankaltaisuuksia, mutta lopulta nämä kirjasarhat ovat kokonaan eri eläimiä. Lopulta suurin yhtäläisyys on vampyyrit.

Sookien parisuhderintamalla ja makuuhuoneessa on sutinaa ja vipinää huomattavasti enemmän kuin Bellalla Twilightissa. Charlaine Harris ottaakin paljon enemmän irti vampyyrien eroottisesti latauteneesta puolesta, vaikka Sookie onkin ensimmäisen kirjan alussa vielä kokematon rakkauden nautinnoissa korjaantuu asiaintola varsin nopeasti ja useaan otteeseen. Vaikka Sookie onkin kristitty ja lukee tunnollisesti iltarukouksensa on hän moderni ja itsenäinen nuori nainen, jossain määrin täysi vastakohta Bellaan. Jos Twilightissa oli Team Edward ja Team Jacob voisi TrueBlood -kirjoissa olla Team Bill, Team Eric sekä Team Alcide, Team Sam ja Team Quinn. Charlaine Harrisilla on lahja pitää lukija pimennossa ja tarjoilla yllättäviä juonenkäänteitä ja ratkaisuja joita kukaan ei osannut odottaa. Näissä kirjoissa hovimestari ei todellakaan ole syyllinen.

Alkujaan nautin tästä kirjasarjasta todella paljon, neljä ensimmäistä kirjaa olivat viihdyttäviä ja nopealukuisia ja oli aina innoissani aloittaessani uutta kirjaa, mutta viidennen kirjan kohdalla taso alkoi selkeästi laskea ja tämän vuoden puolella lukemani seitsemäs ja kahdeksas kirja olivat jo todella onnettomia. Etenkin kahdeksas kirja kärsii liian monesta juonikuviosta. Kirjassa on kaksi isoa tapahtumaa ja kaksi pienempää ja se on aivan liikaa kirjalle jonka pituus on vain 300 sivua. Tuntuu enemmänkin siltä kuin kolme novellia olisi sidottu yhteen ja kirjoitettu yhdeksi kirjaksi. Jollain tasolla haluaisin lukea kirjasarjan loppuun, mutta toisaalta en tiedä haluanko tuhlata aikaani vielä viiden kirjan verran, jos taso pysyy samanlaisena.

Olen tyypillisesti niitä ihmisiä, jotka kirjoihin pohjautuvia elokuvia tai tv-sarjoja katsoessaan mutisevat närkästyneenä ”No ei se noin mennyt! Eihän tuollaista ollut kirjassa ollenkaan..”, mutta The Southern Vampirie Mysteriesin ja True Bloodin kohdalla on pakko sanoa, että tv-sarja hakkaa kirjat 6-0. Olen ehdottomasti enemmän True Blood kuin The Southern Vampire Mysteries fanityttö.

Oletteko te ihastuneet tai vihastuneet True Bloodiin kirjojen tai televisiosarjan muodossa?

p.s. Jos jotakuta kiinnostaa seurata lukemisiani tarkemmin ja kurkkia mitä olen lukenut vuosien saatossa löytyvät lähes kaikki lukemani romaanit aina vuodesta 2001 lähtien Goodreads profiilistani.