
Prahan reissua ennen ainoa visiitti jonnekin muualle kuin Suomeen oli abi-risteily Tukholmaan 2005 tammikuussa (vai oliko se 2004 joulukuussa? anyone?). Ulkomaanmatkailusaldoani voi sanoa siis vähintäänkin minimaaliseksi. Olen varmaan ainoa suomalainen (tai ainakin pääkaupunkiseudulla asuva), joka ei ole koskaan käynyt Tallinnassa. Otsikosta voi kuitenkin päätellä, että tänä kesänä matkakansiooni tulee yksi etappi lisää sillä olemme miehen kanssa lähdössä loppukesästä Lontooseen.
Alunperin meidän piti lähteä huhtikuussa Tilburgiin Roadburn-festreilla, mutta se reissu meni mönkään kun ei ehditty saada lippuja. Hollanti vaihtuikin sitten tuohon sateiseen saarivaltioon ja matkustusaika siirtyi kesän loppupuolelle. Pakko myöntää, että vaikka Roadburnissa oli hirmuinen määrä hyviä bändejä olen silti vielä enemmän innoissani Lontoosta. Olen halunnut käydä Lontoossa niin kauan kuin muistan ja vihdoin ja viimein se haave toteutuu 🙂 Lennot ja hotellit on varattu ja matkaopas ostettu, kunnollinen kartta pitää hankkia ja käydä tarkastamassa missä kunnossa appivanhempien matkalaukut on.
Hiukan olen jo ehtinyt ajatella reissun ohjelmaa ja miettiä niitä nähtävyyksiä joita halutaan käydä pällistelemässä. Ainakin British Museum, Royal Observatory, Cutty Sark ja Tower of London on pakko nähdä ja luultavasti piipahdetaan myös Sea Lifeen töllistelemään haita ja pignviinejä. Minuuttiaikataulua ei ole kuitenkaan tarkoitus tehdä sillä, vaikka haluankin nähdä paljon on myös tarkoitus nauttia olosta ja rentoutua. Hotellimme on lähellä King’s Crossin asemaa, joten sijainti on kohdallaan. Nyt vaan pitäisi jaksaa odottaa sinne lähtöpäivään asti..
Millaisia kesälomasuunnitelmia teillä on?
Mä aloitin vasta nykyisessä työpaikassani, joten mulla ei ole kesälomaa ollenkaan. :/ Eipä tarttee paljon suunnitelmia siis tehdä 😀 Saattaa mulla onneks olla joku kolmen päivän vapaa jossain välissä, mutta sekin menee varmaan Ikeassa tms., ei täältä korvesta oikein minnekään pikamatkoille ehdi.
Mukavaa Lontoon reissua teille! Olen käynyt itse siellä lapsena, pitäisi melkein kyllä käydä uudestaan nyt ihan aikuisiällä.
Mekin ollaan perheen kanssa lähdössä loppukesästä Lontooseen. On sitä kyllä ainakin 5 vuotta odotettu, joten ihan korkea aika lähteä nyt!(:
Hihii, oon innoissani sun puolesta! Lontoo on niin mahtava paikka täynnä kaikkea jännää 🙂 Erityisesti British Museum teki muhun kyllä vaikutuksen ^^
Mun kesälomasuunnitelmat on yhäkin ihan auki, lähinnä tiedän että koitan lukea tentteihin… Ja jossain vaiheessa tulee varmastikin taas mentyä mökille miehen vanhempien kanssa vähäksi aikaa. Tavoitteena olisi muutenkin pyöriä jossain vaiheessa Helsingissä 😛
Missä vaiheessa olette tulossa? Täällähän on loppukesästä olympialaiset ja sen takia vielä tavallistakin ruuhkaisempaa, toivottavasti ei mene päällekkäin. Mutta veikkaan, että tykkäät, itse rakastan kotikaupunkiani palavasti. <3
Natural History Museum ja dinosaurukset oli kiva kokemus. Ja Bar Caffe Ciao:ssa Leicester Squaren lähellä on aivan ihanat jäätelöannokset (näyttä munakkaalta tai lasagnelta jne). 😀
Tilburgissa olin itse koulun kanssa jotain 5v sitten.
Tuosta piti just sanoa mistä rinkeli jo huomautti: Olympialaiset. Kings Crossilla vaikuttaa olevan melko huono maine brittien keskuudessa, mutta itsekin siellä viikon vietin vapun tienoilla ilman mitään ongelmia. Kings Cross on sinänsä aivan loistava alue majoittua, koska kyseiseltä asemalta pääsee käytännössä mihin vain helposti. Aivan ehdottomasti kannattaa käydä Camden Town marketissa, aivan mahtava paikka ja erilaisia ihmisiä. Tosin Camden Townissa ei kuulemma kannata hengata illan tultua, kun kaikki.. boheemimmat yksilöt ryömivät luolistaan.
Menkää ehdottomasti Sealifeen, kävin siellä ite just pari päivää sitten ja oli kyllä hieno kokemus! Sain silittää meritähteä 😀 Kannattaa hankkia sellaset after 3 pm -liput, ne on paljon halvemmat ku normiliput ja ihan hyvin ehtii kiertää koko paikan rauhassa 🙂
Eijei, täällä Camden Townissa kannattaa hengata myös ja nimenomaan illan tultua. 😉 O:) Oma perheeni on joskus majoittunut Kings Crossilla ja kävelin viimeksi juuri eilen sieltä kotiin keskellä yötä, ei kannata kuunnella pelotteluja turhaan, koska jokaisesta alueesta on jollain jotain pahaa sanottavaa. Tokihan sinne satojen tuhansien päivittäisten kulkijoiden joukkoon mahtuu monenlaista tallaajaa, joten terve järki on hyvä pakata mukaan matkaan (ja esim. taskuvarkaita kannattaa varoa, mutta niinhän kaikkialla). KC:n hyvä puoli on, ettei ole yhden metrolinjan varassa, ne kun tuppaa usein viikonloppuisin olemaan remontissa.
Mä teen täyspäiväistä palkatonta työharjottelua elokuun loppuun asti eikä rahatilanteen takia ole minkään maailman kesälomareissua luvassa, edes pientä viikonloppumatkaa. Kieltämättä olen aika katkera tänä kesänä kaikille reissuilijoille, mutta toisaalta taas kasvatan matkakuumetta myöhemmäksi lueskelemalla kertomuksia 😀 Semmoinen viha-rakkaussuhde.
Mutta ehdottomasti huippua matkaa teille! En tiedä miten kestäisin itse koko kesän jos tietäisin että myöhemmin on luvassa jännittävä ulkomaanreissu 😀 Hyppisin varmaan seinille.
Voi, itse olin huhtikuussa ekaa kertaa Lontoossa ja pidin todella paljon! Jos on ylimääräistä aikaa, niin kannattaa käydä London Eyessä (jos ei pelkää korkeita paikkoja). Itse ainakin pidin siitä, sillä sieltä oli hyvät näkymät ja valokuviakin sai otettua mukavasti 🙂 myös Madame Tussauds oli huikea. Ostettiin sinne liput etukäteen ja kun mentiin jonoon n. 5 min ennen ovien aukeamista niin jouduttiin jonottamaan ehkä yhteensä 10 min, josta puolet meni ovien aukeamista odotellessa, se oli kannattavaa 😀 ja muutenkin, Lontoossa kannattaa kävellä paljon, niin näkee enemmän kuin vain busseista!
Olin viime heinäkuussa Lontoossa ja ihastuin kaupunkiin. 🙂 Pakko päästä sinne vielä uudestaan. Tuli sen viikon aikana kyllä käveltyä ihan järkyttäviä määriä, mutta se tuntui parhaalta tavalta tutustua kaupunkiin.
Tänä vuonna kutsuu Budapest ja Sziget-festarit pitkästä aikaa. Edellisestä Sziget-reissusta onkin ehtinyt kulua neljä vuotta, huh.
Jep jep, tammikuussa 2005 oltiin surullisen kuuluisalla risteilyllä *huoh* nm. **~~stressi-migreeni_86~~**
Asuin itse Lontoossa 5kk (olin vaihdossa) ja onhan se hieno kaupunki. British Museum vie ensikertalaiselta kevyesti koko päivän, eli ei kauheasti kannata buukata etukäteen muuta samalle päivälle, tai vaihtoehtoisesti etukäteen valitsee mitkä osastot haluaa kiertää. Ähky tulee joka tapauksessa. Itse en Camden Marketista pahemmin piitannut, täynnä sellaista halpaa roskaa (”hassuja” T-paitoja yms vaikka toki myös jotain omia tuotteitaan myyviä kojuja), parempi market on mun makuun ehdottomasti Borough-ruokamarket, ihania herkkuja toisensa perään. Spitalfields-market on myös tosi kiva, käsityöläisten omia tuotteita.Spitalfields on muuten samalla alueelle, jolla Jack the Ripper teki ”töitään”, menin yhdelle oppaan kävelykierrokselle ja oli kyllä mielenkiitoinen. Jos siis tällainen historia kiinnostaa.
Yksi mitä Briteissä kaipaan on Cream Tea, eli teen kanssa skone-leivoksia ja ihanaa clotted cream-kermaa ja hilloa. Kantsii kokeilla 🙂