
Youtubessa on kiertänyt niin sanottu ”husband tag”, jossa elämänkumppanin pitää vastata sarjaan kysymyksiä. Ajattelin, että tämä olisi hauska toteuttaa myös blogimuodossa, joten tässäpä siis perjantai-illan ratoksi rakas avomieheni vastaa ”sokkona” muutamaan kysymykseen. Katsotaan kuinka monta menee oikein 😉 Omat kommenttini ovat kursiivilla miehen vastausten perässä.
Missä tapasimme?
Ensiksi törmättiin Hautausmaa-chatissa, jonne itsekin päädyin vain sen yhden ainoan kerran kun oli tylsää illalla ollessani armeijasta viikonloppulomalla (syksy 2001). Ensimmäisen kerran tavattiin kasvotusten Helsingissä vanhan linja-autoaseman tuntumassa (joulukuu 2002), kun Heidi tuli käymään mun luona.
Välillä ihan ihmetyttää kuinka paljon mun vanhemmat on luottaneet muhun teininä. En mä kyllä päästäisi 16 vuotiasta tytärtäni toiseen kaupunkiin tapaamaan jotain poikaa viikonlopuksi, vaikka se kuinka asuisi vielä vanhempiensa luona.
Missä olivat ekat treffimme?
Varsinaisilla treffeillä ei olla itseasiassa koskaan käyty; suorilta mentiin toisen luokse kylään kumpikin vuorollaan.
Asuttiin tosiaan syksyyn 2005 asti eri kaupungeissa, joten varsinaisia treffejä ei koskaan oikein olla harrastettu. Ulkona syömässä ja keikoilla toki käytiin tuonakin aikan, mutta ei niitä oikein treffeiksi osaa laskea kun koko viikonloppu vietettiin muutenkin yhdessä silloin kun nähtiin.
Eka pusumme ja millainen se oli?
Mun omassa silloisessa huoneessani (Konalassa) yläparvella, jännittihän siinä. =)
Tuo parvi ei siis ollut parvisänky vaan 1/2 huoneen mitalta oleva ”kerros” jossa oli hiukan oleskelutilaa ja sänky. Ja kyllä, muakin jännitti ihan perkeleesti.
Tiesitkö heti, että olin sinulle se oikea?
En tainnut tuossa vaiheessa vielä edes ajatella koko asiaa. =D
En minäkään, mutta tunnustan kyllä olleeni ihan tuhottoman ihastunut 😉
Millaisen ensivaikutelman annoin?
Sellaisen vaikutelman, että tästähän voisi vielä tulla jotain suurempaakin. ^^
Milloin tapasit perheeni?
Heti seuraavalla kerralla ensitapaamisesta. Ekalla kerrallahan oltiin jo oitis meidän porukoiden luona ja toisella kerralla meikä puolestaan matkasi Raumalle.
Asuimme vielä molemmat kotona seurustelun alussa ja etäsuhteen takia näimme vain viikonloppuisin, joten siinä vähän väkisin tutustui toisen vanhempiin ihan alusta asti.
Onko meillä perinteitä?
Tuska taitaa olla sellainen ainoa varsinainen perinne, mitä nyt pari kertaa taidettu jättää yhteistuumin väliin, jos tarjonta ollut vähemmän kiinnostavaa.
Kyllä munkin mielestä jokavuotinen Tuska on ainut perinteenkaltainen asia mitä meillä on. Lauantai-saunassa kyllä käydään lähes joka lauantai, mutta sitä en perinteeksi osaa laskea.
Kuka sanoi rakastan sinua ensimmäisenä ja missä se tapahtui?
Taisinpa olla minä, ensin tekstiviestitse kotoani käsin, ja minä myös ensi kerran kasvotusten seuraavan kerran kun saavuin taas Raumalle.
Yritin miettiä tähän itsekin vastausta, mutta en saanut koko tilannetta lainkaan päähäni. Nyt kun mies sen sanoi on mulla joku hämärä muistikuva siitä, että luen ”rakkaudetunnustustekstaria” bussissa.
Mistä riitelemme eniten?
Emme varsinaisesti tapaa riidellä, mutta jos joskus jostain kränää tulee, niin lähinnä pienistä vähäpätöisistä arjen asioista.
Useimmiten riidat alkaa jostain ihan tyhmistä ja vähäpätöisistä asioista ja useimmiten silloin kun toinen/molemmat on jo valmiiksi pahalla tuulella/nälkäinen/väsynyt.
Kuka määrää kaapin paikan?
Heidi taitaa meistä olla yleisesti ottaen dominoivampi. Mutta jos kyse yhteisistä tärkeistä asioista, niin niistä päätetään aina tottakai yhdessä.
Pitäähän jonkun olla se joka on johdossa 😉 Pitäähän..?
Mitä katson TV:stä?
Sinkkuelämää, hääohjelmia, ruokaohjelmia, ja kaikkia noita Huippumallejakin ym. Heidi tullut seuranneeksi. Muutoin ei mitään kovin säännöllisesti.
Katson telkkarista enimmäkseen kaikkea aivotonta hömppää kuten Nelosen ”dokkareita”, tyhmiä amerikkalaisia sensaatiohakuisia reality-sarjoja ja Suomen ja Ameriikan huippista. Tietysti katson myös leffoja, niitä ihan oikeasti mielenkiintoisia ja laadukkaita Ylen dokkareita ja satunnaisesti rikosarjoja, mutta en todellakaan seuraa mitään TV-sarjaa säännöllisestä ja muutenkin TV:tä tulee katsottua aika vähän.
Mistä ruoasta en pidä?
Rusinat, oliivit, kypsennetty/lämmitetty omena, suolakurkkuakaan ei mielellään.
Olen kohtalaisen kaikkiruokkainen, mutta nuo ylläolevat ei mene ja niiden lisäksi maksalaatikosta en ole koskaan tykännyt.
Kun käymme ulkona syömässä mitä juon?
Kuiva omenasiideri jäillä; hienommassa paikassa punaviiniä.
Siideri kuivana tietenkin ja ei mitään lightia. Ja jos on krapula niin kokis.
Mikä on kengänkokoni?
38.
Joskus harvoin 39 ja vielä harvemmin 37, mutta 95% kengistä on 38:a.
Jos keräisin jotain mitä se olisi?
Heidi kerää jo; kosmetiikkaa ja kenkiä.
Ei lisättävää..
Mitä laitan leivän päälle?
Kinkkua ja kurkkuviipaleita.
Myös juusto menee ja toisinaan maksamakkara, mutta useimmiten leivän päälle päätyy kinkkua jossain muodossa ja kurkkua.
Jos voisin syödä jotain joka päivä mitä se olisi?
Samaa ei kyllä mitään kovin montaa päivää putkeen, stoppi tulee yleensä parin päivän jälkeen.
Jätskiä voisin kyllä syödä joka päivä 😀
Millaista on lempimusiikkini?
Lempibändejä mm. Solitude Aeturnus, Jex Thoth, Type O Negative, ICS Vortexin a.k.a. Simen Hestnæsin aikainen Borknagar ja Ozzyn aikainen Black Sabbath.
Onhan niitä jotain muitakin, mutta kyllä nuo on ne olennaisemmat 🙂
Mikä on silmieni väri?
Pääosin sininen, mutta määrätyssä valossa voi hiukan vihertääkin.
Kuten meikkikuvistakin näkee silmäni ovat sinivihreät ja valaistus vaikuttaa niiden sävyyn todella paljon.
Mikä tapani on sellainen, jonka toivoisit häviävän.
Heidi on jo päässyt eroon tavasta jättää jauhettuja purukumeja pöydille. Muutoin ei taida tällä hetkellä olla mitään varsinaista tapaa josta pitäisi erityisesti päästä eroon.
Kauneusbloggaajan likaiset salaisuudet tulevat julki.. Olen kuitenkin todistanut olevani kehityskelpoinen yksilö ja laitan purkat nykyään lasiin, paperin väliin ja välillä jopa ihan sinne roskikseen asti 😉
Mistä minä olen kotoisin ja mistä vanhempani ovat kotoisin?
Heidi Raumalta, isänsä Laitilasta ja äitinsä Vehmaalta.
Juuri näin 🙂
Mikä on lempikakkuni?
Prinsessakakku.
Suklaa- ja juustokakuista tykkään myös, mutta Prinsessakakku on ehdoton suosikkini. Sitä tosin tulee syötyä harvoin.
Olenko harrastanut jotain urheilua?
Aiemmin lähinnä satunnaisesti salitreeniä, jonka Heidi laittanut taas tauon jälkeen uudestaan käyntiin mun tekemän ohjelman pohjalta. =)
Ala-asteella olin naisvoimistelijoissa ja kävin aerobicissä, mutta pääkaupunkiseudulla asuessa olen tosiaan vain lenkkeillyt ja käynyt salilla.
Mitä voisin tehdä tunteja putkeen?
Lukea, kirjoittaa meikkiblogia, meikata, wowittaa, katsoa Sinkkuelämiä dvd:ltä tai meikkivideoita Youtubesta.
Siinäpä ne mun vapaa-ajan aktiviteetit aika hyvin oli listattu. Tuohon voisi lisätä myös kutomisen, mutta sitä teen huomattavast vähemmän ja harvemmin kuin lukemista tai Youtubessa haahuilua.
Kun tein blogikyselyä muutamat toivoivat, että valoittaisin blogin ulkopuolista elämääni enemmän. Tämä toivottavasti tuo edes aavistuksen moniulotteisemman kuvan tytöstä luomiväri- ja huulipunakasojen takana 😉
Viikonloppuna vanhempani saapuvat kyläilemään ja luvassa on muunmuassa grillaamista ja Ateneumissa käyntiä. Palaan blogimaailmaan maanantaina. Rattoisaa viikonloppua siis kaikille!
tää oli kiva:)
Olipas kiva postaus! Voisin jopa pöllästä tämän jossain vaiheessa, jos tuo armas avokkini suostuu siihen. 😉
tosi kiva ja herttainen postaus ^^ lisää tällaista 😀 (jostain syystä vaikken millään jaksakaan mitään lifestyle-blogeja seurata, on kivaa, kun jonkin aiheen blogeissa on myös kirjoittajan muista jutuista :))
Kiitos,tää oli kiva =)
Hihi aww ootte lutusia ^^
Kiitti 🙂 Tätä oli kiva lukea.
Tosi kiva postaus! Kiitos teille 🙂
Ihana! Apua miten ootte symppiksiä 😀
Olipa kiva postaus :)!
Ihana juttu 🙂
Voi että miten ihana, olette niin suloisia! 🙂
Ihana postaus 😀
Tätä oli hauska lukea! 🙂
Tää oli mahtava! 🙂 Mä voisin laittaa tän kans blogiini, jos sopii? 🙂 Tosi kiva postaus!
Tottakai sopii 🙂
Ihana pariskunta! Kiitänpä vielä tästä mahtavasta blogista, jota kyttäilen monta kertaa päivässä tyyliin ”olispa se laittanu jonkun ihanan meikkitutorialin, jotta pääsisin taas muuttumaan kateudesta vihreäksi kun sen silmät on niiiiiin ihanan väriset”! 🙂
-Emmaus
Ihana!! Luin täällä ja hihittelin itsekseni 😀 ..mutta siis Black Sabbath, mistä lähtien?!?? O.o
..itse olen vasta siis siedättymässä siihen Ozzyn ääneen, ei vaan iske. Jostain syystä olen kyllä löytänyt itseni diggailemasta akkedekkeä O.o (älä kerro timolle, myös toisinaan maidenia! o.o)
Sitä se parisuhde teettää, samis-tuulipuvut, we are coming!!