
Joululahjalistallani kummittelee edelleen se sama Diorin Hypnotic Poison, joka oli siellä myös viime vuonna. Olen haaveillut Hypnotic Poisonista jo monta vuotta, mutta aina kun olen hajuvesiostoksilla, joku muu tuoksu viehettää juuri sillä hetkellä enemmän. Ehkä meitä vain ei ole tarkoitettu yhteen..
Ajattelin alunperin ostaa itse itselleni joululahjaksi sekä Guerlainin tämän vuoden meteoriitit, Perles du Dragon, että Chanelin joulukokoelman Rouge Allure Velvet L’Impatiente -huulipunan, mutta päädyinkin shoppailemaan lahjani Illamasqualta Black Friday -alennusten innoittamana. Narsia ei koskaan voi olla liikaa ja tämän vuoden joulukokoelman neljän Soft Touch Shadow Pencilin setti olisi väriensä puolesta juuri se mun juttu.
Tänä vuonna mukana on myös ei niin realistisia haaveita kuten Rick Owensin nahkatakki. Etenkin kollaasissakin oleva black winged biker jacket olisi niin mun juttu, mutta kyllä mulle kelpaisi ihan mikä tahansa Rick Owensin nuttu. Tyydyn kuitenkin niihin vähän edullisempiin nahkatakkeihin toistaiseksi. Toinen nahka-asia jota olen jo pidempään halunnut, ovat Jeffrey Campbellin Night Lita nilkkurit. Ostin Lontoosta ensimmäiset JC:ni ja Night Litat voisivat olla juuri sopiva kaveri niille.
Ja sitten se kello.. En ole pitänyt kelloa säännöllisesti sitten yläasteaikojen, mutta jotenkin tämä blogeissa ja YouTubessa jylläävä Michael Kors fanitus on tarttunut minuunkin. En tykkää bling-blingistä ja yksiväriset kellot ovat jotenkin tylsiä, mutta tuo valkoista ja ruusukultaa yhdistelevä kapistus kelpaisi kyllä minunkin rannettani koristamaan. Toinen rannejuttu lahjalistalla on Kalevala Korun Made in Helsinki Fauna amulettirannekoru. Tiedän, että se ihan varmasti löytyy lahjapakettieni joukosta, mutta muut listalla olevat jutut taitavat kuitenkin tänä vuonna jäädä vain haaveiksi.
Mitä lahjatoiveita teillä on?
Ah, Hypnotic Poison on ihanaa! Se tai jokin muu tumma ja raskas hajuvesi on mullakin aina lahjatoiveena.
Hypnotic Poison kyllä sopisi tähän talveen ja purevaan pakkaseen todella hyvin.
Millon kerrot sen arvonnan voittajan??
Arvonnan voittaja on tosiaan jo valittu ja olen hänelle lähettänyt sähköpostia, mutta en ole vielä saanut vastausta viestiini, eli sen vuoksi voittajan julkaiseminen on viivästynyt. Mikäli alunperin arvottu voittaja ei ota minuun piakkoin yhteyttä arvon uuden voittajan. Voittaja julkaistaan siis heti kun saan vastauksen sähköpostiini. Pahoitteluni siitä, että tämän kanssa kestää.
Voitko kertoo arvonnan voittajan nimen koska itse olen unontanut sähköpostini salasanan enkä pääse sähköpostiin D:
Joo ois kiva jos kertoisit jo nyt koska en enää käytä sitä sähköpostia jonka laitoin sillon siihen arvontaan 🙂 Vaikka voittaja tuskin olen minä 😀
En mielelläni julkaise voittajan nimeä ennen kuin olen saanut varmistuksen sähköpostilla. Juuri tästä syystä pyysin s-postin vastausten yhteydessä. Toivottavasti ymmärrätte.
Moikka!
Mulla olis huutonetissä myynnissä todella samantyyppinen nahkatakki kuin tossa kuvassa sulla on http://www.huuto.net/kohteet/esprit-edc-nahkatakki/246458062 on tosi nätti, varsinkin tuo kaulus (itselle tuli ostettua väärä koko). Voin lähettää lisää kuvia ym. jos kiinnostuit takista (laita viestiä mirtsu86@hotmail.fi)
-mirka
Liittyen lahjoihin, siis siinä mielessä että haluaisin lahjoa itseäni, osaisitko vinkata hyvää kajalia joka todella pysyisi sisäluomella? Minulla on varsin herkästi vetistelevät silmät, ei tarvita kuin pieni tuulenhenkäys niin silmät vuotavat, ja sisärajaus katoaa melkein saman tien kun sen laittaa. Olisi kiva kun ei tarvitsisi 5 minuutin välein miettiä rajausten kuntoa.
Jos haluat, että kajal pysyy vesirajassa todella hyvin kokeile geeli eyelineria, niiden pysyvyys on ihan eri luokkaa kuin kynien.
Pysyvydeltään paras kajal kynä, jota olen kokeillut on IsaDoran InLiner Kajala, olen kokeillut mustaa, ruskeaa ja ihonväristä ja kaikki toimivat todella hyvin, mutta eivät nekään supersuperpysyviä ole. Kynien kanssa niksi jota kannattaa kokeilla, jos silmät ei ole erityisen herkät, on kiinnittää kynärajaus rajaukseen sopivalla luomivärillä, se yleensä pidentään kajalin kestoa.
Mäkin voisin ottaa ton Micheal Korsin kellon 🙂 Mua kiinnostaa tuo Urban Decayin Vice paletti 🙂 xx Carolin, Min Boudoir
Tuo kello olisi kyllä mukava lahja 🙂 Luomivärien haalimista yritän nyt vähentää, niitä kun on tullut kerättyä jo aikamoinen satsi..