Blogikuvaamisen lyhyt oppimäärä: parempia kuvia digikameralla

Tämä on toinen osa blogikuvaamisen lyhyttä oppimäärää. Ensimmäisessä osassa kävin läpi kalustoa, painottuen järjestelmäkameroihin ja tässä osassa käyn läpi kameran perussäätöjä. Vaikka lähestyn kuvaamista järjestelmäkameroiden kautta, pätevät käsittelemäni asiat myös pokkareihin. Kuten jo eilen kerroin, en ole ammattilainen enkä ole käynyt valokuvauskursseja tai -koulutusta yhtä lukion kurssia enempää. Suurin osa tässä jutussa kerrotuista asioista onkin siis itse opittuja ja onnistumisen ja erehdyksen kautta oivallettuja.

Kuten jo nimikin sen sanoo, valokuvaamisessa valo on kaiken a ja o. Ilman valoa on mahdotonta saada valokuvaa. Valoa voi olla vähän tai paljon, mutta ilman valoa et saa näytölle muuta kuin mustan ruudun. Onnistuneen kuvan aikaansaamiseksi pitää ymmärtää miten kameran asetukset, erityisesti, ISO, aukko, valotusaika ja valkotasapaino vaikuttavat kuvan syntymiseen ja miten käytettävissä olevan valon määrä vaikuttaa niiden määräytymiseen. Kun handlaat nämä neljä perusasiaa pääset jo pitkälle.

ISO-luku kertoo kennon valoherkkyyden. Automaattikuvausohjelmissa kamera valitsee itse sopivan ISO arvon ja puolimanuaali- ja manuaaliohjelmissa kuvaaja määrittää sen itse. Pieni iso, esimerkiksi ISO 100, tarvitsee paljon valoa ja suuri ISO, esimerkiksi ISO 1600, tarvitsee vähemmän valoa. Yksinkertaistetusti tämä tarkoittaa sitä, että mitä hämärämmässä kuvaat sitä suuremman ISO-luvun tarvitset. Suuren ISOn varjopuolena on kohina. Omassa Canon EOS 350D:ssä kohina on jo varsin suurta ISO 800 nopeudella ja maksimi ISO 1600 aiheuttaa jo todella sietämätöntä kohinaa. Uudempien kameroiden kennot ovat valoherkempiä, suurimmat ISO luvut ovat jopa 25 600, ja tuottavat aikaisempaa vähemmän kohinaa suurilla ISO arvoilla. Uudemmilla kameroilla voi siis kuvata onnistuneesti vähävaloisissakin olosuhteissa ilman lisävalaistusta. Nyrkkisääntönä voisi myös sanoa, että järjestelmäkameroiden kennot ovat valoherkempiä kuin kompaktikameroiden.

Tämä kuva on otettu ISO 1600 asetuksella. Kuvan reunoilla on näkyvissä kohinaa, eli vihreää ja punaista rakeisuutta. (kuvan saa klikkaamalla isommaksi)
F-luku, eli aukkosuhde kertoo objektiivin aukon koon. Pieni f-luku, esimerkiksi f/1.8 tarkoittaa isoa fyysistä aukkoa ja iso f-luku, esimerkiksi f/10, pientä fyysistä aukkoa. Kun aukko on iso pääsee kennolle valoa paljon ja nopeasti ja kun aukko on pieni kennolle pääsee vähemmän valoa. Aukon koko vaikuttaa kuvan syvyysterävyyteen. Pienellä f-luvulla, eli isolla aukolla, kuvaan saa pienen syvyysterävyyden, eli se kohta johon olet tarkentanut on terävä ja muu osa kuvasta on sumuinen. Isolla f-luvulla, eli pienellä aukolla syvyysterävyys on iso, eli kuva on kauttaaltaan tarkka. Perinteisesti isoa aukkoa käytetään muotokuvauksessa ja yksityskohtia vangitessa kun taas pientä aukkoa käytetään maisemakuvauksessa.

Yhdessä ISO, aukko ja käytettävissä olevan valon määrä määrittävät tarvittavan valotusajan. Valotusaika on se hetki jonka objektiivin aukko on auki valokuvaa otettaessa. Iso aukko tarvitsee lyhyen valotusajan ja pieni auko pidemmän, samaten pieni ISO tarvitsee pitkän valotusajan ja suuri ISO lyhyemmän. Samaten mitä hämärämpää on sitä pidemmän valotusajan tarvitset. Valotusaika merkitään sekunninmurto-osina, eli esimerkiksi 1/400, eli 0.003 sekuntia. Mitä pidempi valotusaika on, eli mitä kauemmin aukko on auki, sitä helpommin kuva tärähtää. Pitkiä valotusaikoja käytettäessä kannattaakin aina käyttää jalustaa. Pitkä valotusaika sopii paikallaan olevien kohteiden kuvaamiseen ja lyhyt valtotusaika liikkuville kohteille ja käsivaralla kuvattaessa. Valotusajoilla kikkailemassa voi saada aikaa mielenkiintoisia efektejä, mutta kosmetiikabloggaajan näkökulmasta suhteellisen lyhyet valotusajat sopivat kuvaamiseen parhaiten.

Valotuksen päämääränä on saada tasaisesti valottunut kuva, ei siis ylivalottunut ja liian kirkas tai alivalottunut ja pimeä. Katsoessasi kameran etsimen läpi näät siellä janan jossa on selkeästi erotettavissa oleva keskuskohta ja jonka oikealla puolella on miinusta ja vasemmalla plussaa, tämä on kameran valotusmittari. Kun janalla vilkkuva viiva on keskellä janaa on valotus kohdallaan. Jos vilkkuva viiva on selkeästi oikealla tulee kuvasta alivalottunut eli hämärä ja jos taas viiva on selkeästi vasemmalla tulee kuvasta ylivalottunut eli liian kirkas.

Tämä kuva on otettu aukolla f/1.8, eli suurella aukolla joten syvyysterävyys on pieni.

Tässä kuvassa on käytetty aukkoa f/13, eli pientä aukkoa joten kohde on kauttaaltaan tarkka.
Nyt kun tiedät miten aukko, valoherkkyys ja valotusaika vaikuttavat kuvaan, voit opetella kuvaaamaan puoli- tai täysautomatiikalla. Useinkaan järjestelmäkameran täysautomatiikalla ei saa aikaiseksi yhtä hyviä kuvia kuin pokkarin täysautomatiikalla, joten pelkän täysautomatiikan käyttäminen on kameran ja objektiivin potentiaalin tuhlaamista. Täysautomatiikka toki sopii sellaisiin hetkiin joissa tilanne pitää saada nopeasti ikuistetua ja säätöjen tekemiseen ei ole aikaa, mutta kosmetiikkablogikuvaaminen harvoin on tällaista hektistä toimintaa.

Digijärkkäreissä (ja pokkareissa) on monia eri kuvausohjelmia. Kuvaushjelmat ilmoitetaan joko ikoneina tai kirjaimina. Kukkasten ja vuorten kuvat kannattaa suosiolla jättää omaan arvoonsa ja keskittyä kirjaimiin M, Av, Tv ja P.

P on automaattiohjelma jossa kamera määrittää itse sekä aukon koon että sulkimen nopeuden
Av on aukkoautomatiikka, eli kuvaaja määrittää itse aukon ja kamera laskee siihen sopivan suljinajan
Tv on suljinautomatiikka, eli kuvaaja määrittää suljinajan ja kamera laskee sen pohjalta sopivan aukon
M on täysmanuaali jossa kuvaaja voi itse säätää sekä aukon että suljinajan

Jos kuvaat P:llä voit vaikuttaa kameran asetuksiin säätämällä kennon valonherkkyyttä ja valkotasapainoa ja salaman käyttöä, mutta valotusaikaan tai aukon kokoon et voi vaikuttaa.

Kun kuvaat Av:lla valiset itse aukon, esim f/2,8 ja kamera laskee käytössä olevan ISO-luvun ja kameraan sisään tulevan valon perusteella sopivan valotusajan. Jos kuvaat iltapäivän hämärässä ja käytät ISO 200 arvoa saattaa kuvasi tärähtää, koska aukko joutuu olemaan auki kohtalaisen hetken, jotta kuva valottuisi oikein. Kokeile tällöin säätää ISOa suuremmaksi, esim ISO 400 tai 800 saattaa riittää skarpin kuvan saamiseksi. Voit myös säätää aukkoa isommaksi jos objektiivissasi on sellainen mahdollisuus, tällöin ISO lukua ei välttämättä tarvitse muuttaa.

Kun kuvaat Tv:llä valitset käytettävän valotusajan itse ja kamera laskee käytössä olevan ISO-luvun ja kameraan sisään tulevan valon perusteella sopivan aukon. Jos kuvaat hämärässä valitse pidempi valotusaika esim. 1/15 eli 0.0
67 sekuntia ja kun kuvaat valoisassa valitse lyhyt valotusaika esim. 1/1000, eli 0,001 sekuntia. Valotusajan lisäksi voit säätää kennon valonherkkyyttä ja valkotasapainoa.

Kun kuvaat M:llä voit itse säätää aukon, valotusajan, valonherkkyyden ja valkotasapainon. Manuaalilla olet itse vastuussa kaikista asetuksista eikä kameran automatiikka tee mitään puolestasi. Manuaalilla kuvatessa kuvaajalla on sekä eniten vapautta että vastuuta.

Minä suosin kuvatessa Av ja M ohjelmia, eli aukonvalintaa ja täysmanuaalia. Pitkään kuvasin lähes pelkästään Av:llä, mutta viime aikoina olen tykästynyt säätämään enemmän ja enemmän täysmanuaalilla. Itsestäni kuvia ottaessa kuvaan kuitenkin edelleen pääsääntöisesti Av:llä sen helppouden ja nopeuden vuoksi.

kuvausohjelma M, valkotasapaino auto

kuvausohjelma M, valkotasapaino itse säädetty
Viimeinen, mutta ei vähäisin huomioitava asia on valkotasapaino. Valkotasapaino määrittää sen valkoisen sävyn jota kuvassa käytetään. Kun valkoinen toistuu kuvassa sellaisena kuin se on luonnossa omin silmin havaittuna, myös muut värit toistuvat luonnollisina. Kameroissa valkotasapainolle on olemassa useita asetuksia, automaattisen valkotasapainon lisäksi omat asetuksensa löytyvät muunmuassa hehkulampuille, kirkkaalle auringonpaisteelle, varjoisille paikoille ja pilviselle ilmalle. Canonin kameroiden valkotasapainoasetuksen selitykset löytää englanniksi täältä.

Kuvaustilanteen mukaan määriteltyjen ohjelmien lisäksi valkotasapainon voi säätää myös manuaalisesti. Automaattinen tai ohjelmallinen valkotasapaino ei useinkaan tuota haluttua tulosta, joten valkotasapaino kannattaa ehdottomasti opetella määrittämään itse. Helpoiten se tapahtuu näin: ota kamerallasi kuva joko valkoisesta tai vaalean harmaasta paperista tai esineestä siinä valaistuksessa jossa olet kuvaamassa. Valkoisen paperin tai esineen tulee täyttää vähintään etsimen keskiympyrä. Aseta tämän jälkeen kamerasi käyttämään kustomoitua valkotasapainoa ja aseta valkotasapainon lähteeksi aikaisemmin ottamasi kuva. Nyt kamerasi käyttää valkotasapainon määrittämineen valkoisesta paperista ottamasi kuvan informaatiota.

Yllä näät kaksi testikuvaa joissa muut asetukset, paitsi valkotasapaino, ovat samat. Valaistuksena molemmissa kuvissa on ollut sängyn yläpuolella roikkuva valaisin jossa on yksi lamppu, muistaakseni 25wattinen, eli valo huoneessa on ollut varsin kelmeä ja heikko. Ylempi kuva on sävyltään aivan liian lämmin ja keltainen kun taas alempi on huomattavasti lähempänä totuutta, mutta on kuitenkin aavistuksen liian kylmä. Jos valkotasapaino on edelleen kaiken säätämisesi jälkeen vähän pielessä voit muokata kuvan lämpötilaa jälkikäteen kuvankäsittelyohjelmassa. Kuvankäsittelystä olen lyhykäisesti kirjoittanut aikaisemmin, jutun voit käydä lukemassa täällä.

Tässä esiteltyjen ominaisuuksien lisäksi kameroissa on toki muitakin säätöjä, mutta näiden ymmärtämisellä pääsee jo pitkälle.

Toivottavasti tästä blogikuvaamisen lyhyestä oppimäärästä on ollut teille iloa ja apua 🙂