
Puihin oli ihan turha odottaa silmuja ja narsissiraukatkin saivat taistella lumihileitä vastaan. Jotain valoa tähän kevääseen oli pakko saada, joten päätin katsella kevättä kameran etsimen läpi. Heti kummasti maailma muuttui paljon mielenkiintoisemmaksi ja kauniimmaksi, jopa niissä pensaan oksia koristavissa jääpuikoissa on jotain herkkää ja kaunista. Lumikin näyttää ihan kivalta, etenkin jos ajattelee, että se on syksyn ensilumi..

Nämä kuvat on otettu vielä vanhalla Canon EOS 350D:llä.
Minä aion nauttia ensimmäisestä opisto vapaasta viikonlopusta kuukauteen. Olla löhöilen, katson leffoja, käyn saunassa ja räplään kameraa 😉 Rentouttavaa viikonloppua kaikille!
hei sinä kun olet Narsilta tilannut niin eikö sinne tosiaan käy Visa Electron? en ainakaan saanut tilausta menemään läpi
aapuva!
En ole koskaan tilannut Narsin omilta sivuilta vaan HQhairista ja Kiss and Makeup Ny:stä, eli en osaa sanoa käykö Electron vai ei. Electronin kanssa kuitenkin pitää aina muistaa, että nettikäyttö pitää erikseen kytkeä nettipankista päälle.
voi kiitos ihanainen 🙂 arvaa olenko metsästänyt Narsia kissojen ja koirien kanssa, mutta nyt sain tilauksen menemään tuolta Kiss and Makeup’ista. Voi kiitos kiitos kiitos 😀
Kiss and Makeupin kanssa kannattaa sitten vaan muistaa nuo tullirajat, se on kun Jenkkilässä.
Olen eri mieltä, minusta kevät on ollut ihana. 🙂 Normaalisti vihaan kevättä ja kevään armotonta aurinkoa, joka paljastaa.
Mulle tämä talvi ja kevät on olleet jotenkin todella vaikeita. Energiat on olleet alhaalla ja on tehnyt mieli vaan nukkua. Mitä vanhemmaksi mä tule sitä vähemmän tykkään talvesta ja lumesta ja sitä enemmän kaipaa nahkatakkikelejä.