Archives for huhtikuu 2013

OPI polka.com jelly sandwich kynnet

huhtikuu 21, 2013 Filed Under: Meikit

OPIn tämän kevään kynsilakkakokoelma on nimeltään Euro Centrale, jonka nimet leikittelevät muunmuassa Euroopan tunnetuilla kaupungeilla (You’re Such a Budabest, A Woman’s Prague-Ative yms). Kokoelmassa on perinteisiä hempeitä kevätsävyjä, tämän kevään hittisävyjä ja onpahan siellä mukana myös vähän tummempia ja perinteisesti syksyyn ja talveen liitettyjä lakkoja.

Vaikka uudenvuodenlupaukseni onkin jo mennyt ihan totaalisesti päin prinkkalaa, en silti vetänyt läskiksi, vaan annoin itselleni luvan ostaa vain yhden lakan tästä kokoelmasta. Glitterhuuman edelleen vallitessa valintani kallistui varsin nopeasti polka.comiin, jossa on turkoosia, pinkkiä ja sinistä kuusikulmaista glitteriä sekä pinkkiä ja sinistä microglitteriä.

Pääsiäisenä laitoin polka.comia H&M Mint Madness lakan päälle ja kynsistäni tuli mieleen maalatut pääsiäismunat. Kotiin päästyä halusin tehdä lakalla jotain uutta ja erilaista ja päädyin tekemään ihka ensimmäisen jelly sandwich lakkaukseni. Kynsien inspiraationa toimi tämä internetin syövereistä löydetty postaus, johon törmäsin kun etsin swatcheja polka.comista. Kuten olen aikaisemminkin maininnut, kynsikoristelut ei ole mun juttu, joten Mustan Kajalin mittapuulla kolmen värikynsilakan kerrostaminen samaan manikyyriin geeli-voikkarin aikaansaamiseksi on jo suoranaista rakettietedettä 😉

Aluslakkana on Mavalan Mava-White, sen päällä kaksi kerrosta OPIn Skull & Glossbones -lakkaa, kerros kevään Euro Centrale kokoelman polka.com glitterihanuutta ja päällä kaksi kerrosta Essien Mademoisellea. Päällyslakkana on Essien No Chips Ahead.

Talvi ei ole tehnyt hyvää käsilleni tai kynsinauhoilleni, rasvaamisesta huolimatta ne ovat silti kuivat ja rispaantuvat. Ja tunnustettavahan se on, että en ole jaksanut olla rasvaamisen kanssa viime viikkoina ihan yhtä säännöllinen kuin olisi pitänyt. Käsien rasvaaminen kerran päivässä nopeasti imeytyvällä käsirasvalla ei vaan riitä. Pitäisi käyttää kynsinauhaöljyä ja tuhtia käsirasvaa hanskojen kanssa illalla, mutta kun ei vaan ole jaksanut. Käsien pesemisenkin jälkeen pitäisi aina muistaa rasvata räpylät, mutta kuka nyt jaksaa rasvata käsiää kymmenen kertaa päivässä? No, onneksi kesä ja lämpimämmät ilmat ovat tulossa niin käsienkin iho alkaa ehkä kohta voida paremmin.

Mihin tämän kevään kynsilakkakokoelmista te olette ihastuneet?

Jaa

Uusi rakas

huhtikuu 20, 2013 Filed Under: Lifestyle

Anteeksi raflaava ostikko, en ole vaihtanut miestä vaan kameraa (tosin varmaan moni jo sen tiesi/arvasikin). Ostin siis Sotckmannin Hullujen Päivien tarjouksesta Canon EOS 60D + EF 40mm f/2.8 STM kitin korvaamaan 2006 ostettua Canon EOS 350D runkoani.

Olen vuoden verran haaveillut uudesta kamerasta ja pyöritellyt vaihtoehtoja päässä. 650D tai ihka uusi 700D olisi ehkä ollut loogisin valinta 350D:n jälkeen, olisihan vastassa ollut valikoiltaan ja nappuloiltaan varsin tuttu vehje, ”vähän” uudempi vain. Halusin kuitenkin vähän jämäkämmän ja ainakin aavistuksen verran ammattimaisemman kameran kuin 100-sarjalaiset, joten jätin 650D:n ja 700D:n pois laskuista. Mielessä pyöri myös käytetyn Canon EOS 5D Mark II:n ostaminen, mutta se olisi tarkoittanut vähintään yhden objektiivin uusimista ja siihen pankkitilini ei olisi juuri nyt venynyt millään. Hylkäsin ajatuksen käytetystä kennosta myös siksi, että tunnustan suhtautuvani hieman epäluuloisesti käytettyyn elektroniikkaan (huonoja kokemuksia) ja toisaalta olen sen verran turhamainen, että halusin seitsemän vuoden jälkeen taas pidellä kädessäni uutuuttaan kiiltävää runkoa.

Vaihtoehdoilksi jäi 60D ja 7D. 60D:stä olen lukenut varsin ristiriitaisiakin arvosteluja kun taas 7D ei ole kauheasti moitteita saanut. 60D:ssä minua veti puoleensa kääntyvä LCD näyttö josta olisi suuri apu omakuvia ottaessa ja videoita kuvatessa ja 7D taas houkutteli aavistuksen ammattimaisemmalla fiiliksellään. Lopulta tulin siihen tulokseen, että kääntyvä LCD näyttö on se must juttu, joka uudessa kamerassa pitää olla. 7D siis putosi pelistä pois.

Suurin osa 60D arvostelijoista valittaa lähinnä poistuneesta joystickista ja nappuloiden sijoittelusta ja siitä, että 60D ei ehkä ole enää ihan yhtä paljon puoliammattilaissuutaan kallellaan kuin aikaisempi malli 50D oli. Minua poistuneet tai puuttuvat ominaisuudet eivät haittaa ja kameran käteen saatuani täytyy sanoa, että se istuu tassuihini kuin valettu. Parin päivän nopealla räpläilyllä en ainakaan vielä ole löytänyt kamerasta mitään moitittavaa. Ehkäpä seuraava runkoni on yhden numeron kroppi tai jopa täysikennoinen, who know’s, mutta tällä hetkellä minä ja 60D vietämme autuasta kuherruskuukautta ja nautimme toisistamme täysin rinnoin.

p.s. Mustaa Kajalia ei ole muuttunut valokuvaus blogiksi, vaikka viimeisimpien kirjoitusten perusteella siltä saattaa vaikuttaa 😉 Seuraava juttu ilmestyy maanantaina ja liittyy ihan oikeasti kosmetiikkaan.

Jaa

Blogikuvaamisen lyhyt oppimäärä: parempia kuvia digikameralla

huhtikuu 17, 2013 Filed Under: Lifestyle

Tämä on toinen osa blogikuvaamisen lyhyttä oppimäärää. Ensimmäisessä osassa kävin läpi kalustoa, painottuen järjestelmäkameroihin ja tässä osassa käyn läpi kameran perussäätöjä. Vaikka lähestyn kuvaamista järjestelmäkameroiden kautta, pätevät käsittelemäni asiat myös pokkareihin. Kuten jo eilen kerroin, en ole ammattilainen enkä ole käynyt valokuvauskursseja tai -koulutusta yhtä lukion kurssia enempää. Suurin osa tässä jutussa kerrotuista asioista onkin siis itse opittuja ja onnistumisen ja erehdyksen kautta oivallettuja.

Kuten jo nimikin sen sanoo, valokuvaamisessa valo on kaiken a ja o. Ilman valoa on mahdotonta saada valokuvaa. Valoa voi olla vähän tai paljon, mutta ilman valoa et saa näytölle muuta kuin mustan ruudun. Onnistuneen kuvan aikaansaamiseksi pitää ymmärtää miten kameran asetukset, erityisesti, ISO, aukko, valotusaika ja valkotasapaino vaikuttavat kuvan syntymiseen ja miten käytettävissä olevan valon määrä vaikuttaa niiden määräytymiseen. Kun handlaat nämä neljä perusasiaa pääset jo pitkälle.

ISO-luku kertoo kennon valoherkkyyden. Automaattikuvausohjelmissa kamera valitsee itse sopivan ISO arvon ja puolimanuaali- ja manuaaliohjelmissa kuvaaja määrittää sen itse. Pieni iso, esimerkiksi ISO 100, tarvitsee paljon valoa ja suuri ISO, esimerkiksi ISO 1600, tarvitsee vähemmän valoa. Yksinkertaistetusti tämä tarkoittaa sitä, että mitä hämärämmässä kuvaat sitä suuremman ISO-luvun tarvitset. Suuren ISOn varjopuolena on kohina. Omassa Canon EOS 350D:ssä kohina on jo varsin suurta ISO 800 nopeudella ja maksimi ISO 1600 aiheuttaa jo todella sietämätöntä kohinaa. Uudempien kameroiden kennot ovat valoherkempiä, suurimmat ISO luvut ovat jopa 25 600, ja tuottavat aikaisempaa vähemmän kohinaa suurilla ISO arvoilla. Uudemmilla kameroilla voi siis kuvata onnistuneesti vähävaloisissakin olosuhteissa ilman lisävalaistusta. Nyrkkisääntönä voisi myös sanoa, että järjestelmäkameroiden kennot ovat valoherkempiä kuin kompaktikameroiden.

Tämä kuva on otettu ISO 1600 asetuksella. Kuvan reunoilla on näkyvissä kohinaa, eli vihreää ja punaista rakeisuutta. (kuvan saa klikkaamalla isommaksi)
F-luku, eli aukkosuhde kertoo objektiivin aukon koon. Pieni f-luku, esimerkiksi f/1.8 tarkoittaa isoa fyysistä aukkoa ja iso f-luku, esimerkiksi f/10, pientä fyysistä aukkoa. Kun aukko on iso pääsee kennolle valoa paljon ja nopeasti ja kun aukko on pieni kennolle pääsee vähemmän valoa. Aukon koko vaikuttaa kuvan syvyysterävyyteen. Pienellä f-luvulla, eli isolla aukolla, kuvaan saa pienen syvyysterävyyden, eli se kohta johon olet tarkentanut on terävä ja muu osa kuvasta on sumuinen. Isolla f-luvulla, eli pienellä aukolla syvyysterävyys on iso, eli kuva on kauttaaltaan tarkka. Perinteisesti isoa aukkoa käytetään muotokuvauksessa ja yksityskohtia vangitessa kun taas pientä aukkoa käytetään maisemakuvauksessa.

Yhdessä ISO, aukko ja käytettävissä olevan valon määrä määrittävät tarvittavan valotusajan. Valotusaika on se hetki jonka objektiivin aukko on auki valokuvaa otettaessa. Iso aukko tarvitsee lyhyen valotusajan ja pieni auko pidemmän, samaten pieni ISO tarvitsee pitkän valotusajan ja suuri ISO lyhyemmän. Samaten mitä hämärämpää on sitä pidemmän valotusajan tarvitset. Valotusaika merkitään sekunninmurto-osina, eli esimerkiksi 1/400, eli 0.003 sekuntia. Mitä pidempi valotusaika on, eli mitä kauemmin aukko on auki, sitä helpommin kuva tärähtää. Pitkiä valotusaikoja käytettäessä kannattaakin aina käyttää jalustaa. Pitkä valotusaika sopii paikallaan olevien kohteiden kuvaamiseen ja lyhyt valtotusaika liikkuville kohteille ja käsivaralla kuvattaessa. Valotusajoilla kikkailemassa voi saada aikaa mielenkiintoisia efektejä, mutta kosmetiikabloggaajan näkökulmasta suhteellisen lyhyet valotusajat sopivat kuvaamiseen parhaiten.

Valotuksen päämääränä on saada tasaisesti valottunut kuva, ei siis ylivalottunut ja liian kirkas tai alivalottunut ja pimeä. Katsoessasi kameran etsimen läpi näät siellä janan jossa on selkeästi erotettavissa oleva keskuskohta ja jonka oikealla puolella on miinusta ja vasemmalla plussaa, tämä on kameran valotusmittari. Kun janalla vilkkuva viiva on keskellä janaa on valotus kohdallaan. Jos vilkkuva viiva on selkeästi oikealla tulee kuvasta alivalottunut eli hämärä ja jos taas viiva on selkeästi vasemmalla tulee kuvasta ylivalottunut eli liian kirkas.

Tämä kuva on otettu aukolla f/1.8, eli suurella aukolla joten syvyysterävyys on pieni.

Tässä kuvassa on käytetty aukkoa f/13, eli pientä aukkoa joten kohde on kauttaaltaan tarkka.
Nyt kun tiedät miten aukko, valoherkkyys ja valotusaika vaikuttavat kuvaan, voit opetella kuvaaamaan puoli- tai täysautomatiikalla. Useinkaan järjestelmäkameran täysautomatiikalla ei saa aikaiseksi yhtä hyviä kuvia kuin pokkarin täysautomatiikalla, joten pelkän täysautomatiikan käyttäminen on kameran ja objektiivin potentiaalin tuhlaamista. Täysautomatiikka toki sopii sellaisiin hetkiin joissa tilanne pitää saada nopeasti ikuistetua ja säätöjen tekemiseen ei ole aikaa, mutta kosmetiikkablogikuvaaminen harvoin on tällaista hektistä toimintaa.

Digijärkkäreissä (ja pokkareissa) on monia eri kuvausohjelmia. Kuvaushjelmat ilmoitetaan joko ikoneina tai kirjaimina. Kukkasten ja vuorten kuvat kannattaa suosiolla jättää omaan arvoonsa ja keskittyä kirjaimiin M, Av, Tv ja P.

P on automaattiohjelma jossa kamera määrittää itse sekä aukon koon että sulkimen nopeuden
Av on aukkoautomatiikka, eli kuvaaja määrittää itse aukon ja kamera laskee siihen sopivan suljinajan
Tv on suljinautomatiikka, eli kuvaaja määrittää suljinajan ja kamera laskee sen pohjalta sopivan aukon
M on täysmanuaali jossa kuvaaja voi itse säätää sekä aukon että suljinajan

Jos kuvaat P:llä voit vaikuttaa kameran asetuksiin säätämällä kennon valonherkkyyttä ja valkotasapainoa ja salaman käyttöä, mutta valotusaikaan tai aukon kokoon et voi vaikuttaa.

Kun kuvaat Av:lla valiset itse aukon, esim f/2,8 ja kamera laskee käytössä olevan ISO-luvun ja kameraan sisään tulevan valon perusteella sopivan valotusajan. Jos kuvaat iltapäivän hämärässä ja käytät ISO 200 arvoa saattaa kuvasi tärähtää, koska aukko joutuu olemaan auki kohtalaisen hetken, jotta kuva valottuisi oikein. Kokeile tällöin säätää ISOa suuremmaksi, esim ISO 400 tai 800 saattaa riittää skarpin kuvan saamiseksi. Voit myös säätää aukkoa isommaksi jos objektiivissasi on sellainen mahdollisuus, tällöin ISO lukua ei välttämättä tarvitse muuttaa.

Kun kuvaat Tv:llä valitset käytettävän valotusajan itse ja kamera laskee käytössä olevan ISO-luvun ja kameraan sisään tulevan valon perusteella sopivan aukon. Jos kuvaat hämärässä valitse pidempi valotusaika esim. 1/15 eli 0.0
67 sekuntia ja kun kuvaat valoisassa valitse lyhyt valotusaika esim. 1/1000, eli 0,001 sekuntia. Valotusajan lisäksi voit säätää kennon valonherkkyyttä ja valkotasapainoa.

Kun kuvaat M:llä voit itse säätää aukon, valotusajan, valonherkkyyden ja valkotasapainon. Manuaalilla olet itse vastuussa kaikista asetuksista eikä kameran automatiikka tee mitään puolestasi. Manuaalilla kuvatessa kuvaajalla on sekä eniten vapautta että vastuuta.

Minä suosin kuvatessa Av ja M ohjelmia, eli aukonvalintaa ja täysmanuaalia. Pitkään kuvasin lähes pelkästään Av:llä, mutta viime aikoina olen tykästynyt säätämään enemmän ja enemmän täysmanuaalilla. Itsestäni kuvia ottaessa kuvaan kuitenkin edelleen pääsääntöisesti Av:llä sen helppouden ja nopeuden vuoksi.

kuvausohjelma M, valkotasapaino auto

kuvausohjelma M, valkotasapaino itse säädetty
Viimeinen, mutta ei vähäisin huomioitava asia on valkotasapaino. Valkotasapaino määrittää sen valkoisen sävyn jota kuvassa käytetään. Kun valkoinen toistuu kuvassa sellaisena kuin se on luonnossa omin silmin havaittuna, myös muut värit toistuvat luonnollisina. Kameroissa valkotasapainolle on olemassa useita asetuksia, automaattisen valkotasapainon lisäksi omat asetuksensa löytyvät muunmuassa hehkulampuille, kirkkaalle auringonpaisteelle, varjoisille paikoille ja pilviselle ilmalle. Canonin kameroiden valkotasapainoasetuksen selitykset löytää englanniksi täältä.

Kuvaustilanteen mukaan määriteltyjen ohjelmien lisäksi valkotasapainon voi säätää myös manuaalisesti. Automaattinen tai ohjelmallinen valkotasapaino ei useinkaan tuota haluttua tulosta, joten valkotasapaino kannattaa ehdottomasti opetella määrittämään itse. Helpoiten se tapahtuu näin: ota kamerallasi kuva joko valkoisesta tai vaalean harmaasta paperista tai esineestä siinä valaistuksessa jossa olet kuvaamassa. Valkoisen paperin tai esineen tulee täyttää vähintään etsimen keskiympyrä. Aseta tämän jälkeen kamerasi käyttämään kustomoitua valkotasapainoa ja aseta valkotasapainon lähteeksi aikaisemmin ottamasi kuva. Nyt kamerasi käyttää valkotasapainon määrittämineen valkoisesta paperista ottamasi kuvan informaatiota.

Yllä näät kaksi testikuvaa joissa muut asetukset, paitsi valkotasapaino, ovat samat. Valaistuksena molemmissa kuvissa on ollut sängyn yläpuolella roikkuva valaisin jossa on yksi lamppu, muistaakseni 25wattinen, eli valo huoneessa on ollut varsin kelmeä ja heikko. Ylempi kuva on sävyltään aivan liian lämmin ja keltainen kun taas alempi on huomattavasti lähempänä totuutta, mutta on kuitenkin aavistuksen liian kylmä. Jos valkotasapaino on edelleen kaiken säätämisesi jälkeen vähän pielessä voit muokata kuvan lämpötilaa jälkikäteen kuvankäsittelyohjelmassa. Kuvankäsittelystä olen lyhykäisesti kirjoittanut aikaisemmin, jutun voit käydä lukemassa täällä.

Tässä esiteltyjen ominaisuuksien lisäksi kameroissa on toki muitakin säätöjä, mutta näiden ymmärtämisellä pääsee jo pitkälle.

Toivottavasti tästä blogikuvaamisen lyhyestä oppimäärästä on ollut teille iloa ja apua 🙂

Jaa

Blogikuvaamisen lyhyt oppimäärä: kalusto

huhtikuu 16, 2013 Filed Under: Lifestyle

Ennen bloggaamista ja WoWia valokuvaus oli pääharrastukseni. Innostuin valokuvaamisesta lukion valokuvauskurssilla, jossa räpsimme mustavalkokuvia isäni vanhalla Nikonin filmijärkkärillä. Sain ensimmäisen oman kamerani ylioppilaslahjaksi ja ensimmäisen digijärkkärin ostin vuosi sen jälkeen yo-lahjarahoilla. En siis ole ammattivalokuvaaja, en superharrastaja, enkä ole opiskellut valokuvausta sitä yhtä lukion valokuvauskurssia enempää. Olen harrastelijakuvaaja, joka on yrityksen ja erehdyksen kautta oppinut jotain valokuvaamisesta ja sen perusteista. Koska kuvat ovat aina olleet iso osa Mustaa Kajalia ja koska viime aikoina lähipiirini on tainnut joutua kuuntelemaan pikkuisen liikaa kamarehöpöttelyjäni, päätin kirjoittaa kaksiosaisen jutun valokuvaamisesta. Tässä ensimmäisessä osassa käsittelen kalustoa ja toisessa jutussa järjestelmäkamerakuvaamisen perusteita. Käytän tässä kirjoituksessa enimmäkseen esimerkkinä Canonin kameroita koska ne ovat minulle tutuimpia, tämä juttu ei siis ole Canonin sponssaama. (Kuvituksena random räpsyjä digijärkkärillä.)

Karkeasti jaettuna digitaalisia kameroita on kahdenlaisia. On pokkareita, eli kompaktikameroita joissa on kiinteä objektiivi sekä vaihdettavilla objektiiveilla varustettuja järjestelmäkameroita. Helpoiten lähestyttävä digikamera on jokaiselle tuttu peruspokkari. Pokkareissa on mistä valita ja hintahaarukka on laaja. Se menee pieneen tilaan ja on näppärä ottaa mukaan ihan mihin tahansa. Oma kiinnostukseni pokkareihin lopahti kun ostin järkkärin ja nykyisin pokkarin virkaa toimittaakin iPhone 4S.

Jos haluat kameraltasi enemmän kuin peruspokkarit tarjoavat, mutta ajatus kamerasta, jossa on irrotettavia osia tuntuu pelottavalta, markkinoilta löytyy myös erittäin korkeatasoisia kompaktikameroita, jotka lupaavat tarjota järkkärien ominaisuuksia kompaktikameran muodossa. Usein ne tuppaavat myös näyttämään enemmän ja vähemmän järkkäreiltä kuin taskupokkareilta. Tällaisia ovat mm. Canon PowerShot G15 ja G1 X sekä Nikon Coolpix P7700. Minulla näistä kameroista ei ole henkilökohtaista kokemusta, mutta valokuvauksesta kiinnostunut isäni tykkää kuvailla PowerShotilla ja saa sillä varsin näpsäköitä otoksia.

Seuraava askel ylöspäin ovat mikrojärkkärit, eli peilittömät järjestelmäkamerat joita on viime vuosina tullut markkinoille kaikilta isoilta valmistajilta. Mikrojärkkärien suurin valtti verrattuna perinteisiin järkkäreihin tuntuu olevan niiden pieni koko, ne täyttävätkin markkinaraon pokkareiden ja perinteisten järkkärien välissä. Useimmiten mikrojärkkärien objektiivivalikoima on suppea ja putket sopivat vain mikrojärkkäreihin, laajemman valikoiman objekiiveja saa käyttöön erillisellä soviterenkaalla. Jos innostut kuvaamisesta oikein toden teolla ja haluat muutaman vuoden päästä päivittää peililliseen järkkäriin, eivät mikrojärkkärin omat objektiivit välttämättä sovikaan uuteen kameraasi. Tämä on suurin syy siihen miksi en itse hankkisi mikrojärkkäriä ensimmäiseksi tai ainoaksi kameraksi. Mikrojärkkäri on kuitenkin hyvä valinta niille, jotka ovat kiinnostuneita valokuvaamisesta ja haluavat helposti mukana kulkevan kameran, mutta joille laajennettavuudella ja objektiivien pitkäikäisyydellä ei ole suurta merkitystä. Kuvanlaadullisesti mikrojärkkärit ovat samalla tasolla perinteisten järkkärien kanssa.

Viimeinen askel tikkailla ovat DSLR-kamerat, eli yksisilmäiset peiliheijastuskamerat, eli digitaaliset järjestelmäkamerat. Digijärkkärit voidaan jakaa kolmeen kategoriaan, harrastelijajärkkäreihin, proharrastelijakameroihin ja ammattilaiskameroihin. Canonilla harrastelijakameroita ovat 1100D, 100D ja 700D. Proharrastelijoille Canon tarjoaa 60D, 7D ja 6D rungot ja ammattilaisten tarpeisiin löytyy 5D ja 1D kamerat. Oma kamerani on vuonna 2005 julkaistu Canon EOS 350D, eli se on samaa sarjaa 700D:n kanssa, pikkuisen vanhempi vain.

Järjestelmäkameraa (ja mikrojärkkäriä) ostaessa kannattaa muistaa, että pelkkä runko ei riitä, rungon lisäksi kameraan pitää hankkia erillinen objektiivi. Järkkäreitä myydään sekä pelkkinä runkoina että kitteinä joissa tulee mukana runko ja yksi tai kaksi objektiivia. Kittien peruslasi on yleensä 18 – 55mm f/3,5-5,6 zoom-objektiivi, jolla pääsee hyvin alkuun, mutta josta moni kasvaa nopeasti ulos. Paljon sisällä kuvaavana aloin itse aika pian kaivata objektiivilta huomattavasti parempaa valovoimaa mitä kittiputki tarjosi.

Objektiiveja on karkeasti jaettuna kahdenlaisia, zoom-objektiiveja ja kiinteäpolttovälisiä objektiiveja. Objektiivin polttoväli ilmoitetaan aina millimetreinä, esimerkiksi 18-50mm, 40mm tai 70-300mm. Mitä pienempi millimetriluku objektiivissa on sitä laajakulmaisempi se on ja mitä isompi luku on sitä kauempana olevia kohteita sillä voi kuvata. Eli esimerkiksi objektiivi jossa on merkintä 14mm on kiinteäpolttovälinen laajakulmaobjektiivi ja merkinnällä on 100-300mm varustettu putki on telezoomobjektiivi.

Toinen objektiivin tärkeä merkintä on f-luku. F-luku kertoo objektiivin valovoimasta ja isoimmasta mahdollisesti aukosta. Kun f-luku on pieni on objektiivin aukko iso ja kennolle pääsee paljon valoa nopeasti ja kun f-luku on iso on objektiivin aukko pieni ja kennolle pääsee valoa hitaammin. Kun f-luku kasvaa myös kameran tarvitsema valotusaika pitenee, eli jos kuvaat pienellä aukolla (eli isolla f-luvulla) hämärässä täytyy aukon olla auki pidempään, jotta kuva valottuisi oikein. Mitä pidempään aukko on auki sitä helpommin kuva tärähtää. Mitä pienempi objektiivin f-luku on sitä valovoimaisempi se on, eli sitä hämärämmässä valossa sillä pystyy kuvaamaan. Kittilinssien valovoima on yleensä f/3,5-5,6. Tämä tarkoittaa sitä, että laajakulmapäässä objektiivin valovoima on f/3,5 ja zoompäässä se on f/5,6, objektiivin valovoima siis vähenee zoomatessa. Kiinteäpolttovälisissä objektiiveissa f-luku on aina kiinteä.

Objektiivia hankkiessa tärkeimmät mielessä pidettävät asiat ovat mitä kuvaat ja missä kuvaat. Jos kuvaat enimmäkseen kottaraisia ja harakoita pöpelikössä tarvitset mitä luultavimmin telezoomin ja jos taas kuvailet purkkeja ja purnukoita kosteassa kylppärissä kiinteäpolttovälinen objektiivi puolustaa asemaansa. Minulle kätevin objektiivi enimmäkseen sisällä tapahtuvaan blogikuvaamiseen on ollut parahultaisen valovoimainen Sigma DC f/2.8 18-50mm EX Macro zoom-objektiivi, jota ei valitettavasti enää valmisteta. Sen valovoima on vakio koko polttovälialueella ja lähin tarkennusetäisyys on 20cm, eli tarvittaessa voin tunkea kameran varsin lähelle naamaani. Laajispään ansiosta voin ottaa putkella kasvokuvia käsivaralla ja zoomin ansiosta silmämeikkikuvien ottaminenkin sujuu tällä putkella mallikkaasti, myös tuotekuvien ottaminen luonnistuu oikein hyvin.

Polttovälialueella 17/18-50/55mm varustetut objektiivit ovat hyviä yleislaseja joilla pärjää monissa tilanteissa ja oman kokemukseni perusteella ne toimivat hyvin kosmetiikkabloggaajan käytössä. Toinen omistamani linssi on Canon 50mm f/1.8 II, joka on edullinen (noin 100€) ja valovoimainen kiinteäpolttovälinen objektiivi. Blogikuvia ottaessa käytän tätä lähinnä tuotekuvissa tai kun otan itsestäni kuvia jalustalla sillä sen lähin tarkennusetäisyys on vain 45cm. Se ei siis sovellu silmämeikkien tai kynsien kuvaamiseen käsivaralla hirmuisen hyvin.

Objektiiviostoksilla kannattaa polttovälin, valovoiman ja tarkennusetäisyyden lisäksi mielessä pitää valmistaja. Loogisin valinta Canonin järjestelmäkameralla olisi toki Canonin valmistama objektiivi, mutta usein muiden valmistajien vastaavat lasit ovat halvempia. Kahdelle kamerajätille, eli Canonille ja Nikonille löytyy objektiiveja valmistajien oman valikoiman lisäksi myös muunmuassa Sigmalta, Tamronilta ja Samyangilta. Esimerkiksi Canonilta Sigman putkeani parhaiten vastaava linssi on Canon EF-S 17-55mm f/2.8 IS USM. Tuon putken hinta uutena on tonnin luokkaa ja Sigmastani maksoin uutena muistaakseni hieman alle 300€. Canonin polttovälialue on toki hieman laajempi ja siinä on kuvanvakain toisin kuin Sigmassa, mutta noin 700€ halvemmalla hintalapulla en ole noita ominaisuuksia pahemmin kaivannut. Kuvanvakaaja on varsin kätevä jos kuvasi tuppaavat tärähtämään helposti, mutta itse olen pärjännyt hyvin ilmankin.

Kun vaihtoehtoja on tuhat ja yksi millainen kamera sitten kannattaa ostaa? Yksinkertainen vastaus on, että hanki sellainen kamera josta tykkäät ja jolla on kiva kuvata. Jos et ole pahemmin kiinnostunut valokuvauksesta, etkä halua tutustua kamerasi sielunelämään powernappulan toimintaa tarkemmin, kannattaa järkkärit jättää suosiolla kaupan hyllyyn ja ostaa vaikkapa näppärä Canon Ixus pokkari. Pelkkä järkkärin omistaminen ei takaa sitä, että olet seuraava Annie Leibovitz. Saattaapa käydä niinkin, että järkkärillä ottamasi kuvat ovat huonompia kuin pokkarilla ihan vaan siksi, että et osaa (vielä) käyttää järkkäriäsi. Järjestelmäkamera vaatiin aikaa, hermoja ja perehtyneisyyttä sekä aimo annoksen kokeilumieltä (ja rahaa). Kameran hankinnassa tärkeintä on, että lähtiessäsi kaupasta, tassuissasi oleva kamera on sellainen, jonka tunnet luontevaksi käden jatkeeksi. Kuvaamisen pitäisi olla hauskaa ja palkitsevaa eikä tylsää, ahdistavaa ja tuskaista puuhaa.

Jaa

Archives for huhtikuu 2013

seuraa instagrammissa