
Phyriksen kolmivaiheisen ihonhoitomenetelmän ytimessä ovat SOMIt. Valittavana on kolme eri somia, Terma-, Uultra- ja Sensisomi. Monen muun merkin tavoin Phyris luottaa mineraalilähdeveden voimaan ja yhdeksi tärkeimmistä raaka-aineista mainitaankin Galzignanon kylpyläkaupungista saatava lähdevesi. Aluksi oli hiukan hankala käsittää Phyriksen konseptia, mutta lopulta tajusin, että somit ajavat Phyriksen ideologiassa seerumien asian. Somien tarkoitus on aktivoida iho vastaanottamaan ja hyödyntämään sen päälle laitettava hoitovoide mahdollisimman hyvin.
Helmikuun pakkasissa minulle valikoitiin Phyriksen valikoimasta Sensi Foam- vaahtoputsari, Termasomi-geeli ja Hyaluron Sensation -cream. Sensi Foam -putsari on koostumukseltaan ohutta vaahtoa, joka iholla muuttuu melkeinpä vesimäiseksi. Vaahto ei siis kestä kovin kauaa iholla. Se puhdistaa kevyen meikin, mutta kunnon pakkelin kanssa kannttaa ehdottomasti poistaa meikit ensin esimerkiksi meikinpoistopyyhkeillä tai erillisellä meikinpoistoaineella. Minä olen käyttänyt Sensi Foamia enimmäkseen kaksoispuhdistuksen toisena vaiheena.
Puhdistuksen jälkeen olen pyyhkinyt kasvot Cliniquen rakkauskasvovedellä ennen somin levittämistä. Termasomi geeli on tarkoitettu kuivalle ja pintakuivalle iholle, se aktivoi ihon erityisesti vastaanottamaan hoitovoiteen kosteuttavia ainesosia. Koostumukseltaan se on ohutta ja maitomaisen läpikuultavaa geeliä joka tuntuu oikealta kosteusryöpyltä iholla. Se levittyy ohuelti ja imeytyy todella nopeasti. Siinä on aavistukseomainen, hiukan ummehtuneenkaltainen tuoksu, joka ihan rehellisesti sanottuna tuo mieleen minua 40 vuotta vanhemmat rouvat, mutta onneksi tuoksu ei jää iholle pidemmäksi aikaa.
Somin jälkeen on hoitovoiteen vuoro. Minulle valikoitu Hyaluron Sensation Cream on väriltään söpön vaaleanvihreää ja pakkauskin on todella tyylikäs. Talven pakkasilla voide oli juuri passeli päiväkäyttöön ja riitti myös yövoiteena. Nyt keväällä se on liian täyteläistä päivävoiteeksi, mutta toimii edelleen yövoiteena mainiosti. Tähän aikaan vuodesta minulle parempi vaihtoehto päiväkäyttöön olisi varmasti Aqua Sensation Gel.
Pakkauksen pikkupräntin mukaan Hyaluron Sensation Cream sisältää erityistä aika-vapautuu (time-released) hyaluronihappoa, joka säilyttää kosteuttavat ominaisuutensa 24 tuntia. Hyaluronihapon lisäksi vaikuttavana aineeta mainitaan aavikkoruohouute. Incissä viisi ensimmäistä ainesosaa ovat vesi, glyseriini, pentylene glycol (synteettinen humektantti), skvalaani ja cetearyl alcohol (rasva-alkoholi). Ruohouute on incissä 13:sta ja hyaluronihappo aivan häntäpäässä. Voiteen teho ei siis välttämättä pohjaa pelkästään esittelyssä mainittuihin aineisiin, mutta se sisältää kuitenkin jo heti ainesosaluettelon alkupäässä hyviä kosteuttavia ainesosia kuten glyseriiniä ja skavlaania. Skavaalni ei ole lempiainesosiani sen alkuperän hämäryyden vuoksi, mutta sitä ei käy kieltäminen, että se on erinomainen kosteuttaja. Phyriksen kosteusvoiteissa on normaali 50ml sisältöä ja niiden hinta on noin 40€ paikkeilla, ei siis se halvin vaihtoehto, mutta ei kalleinkaan.
Tästä kolmikosta ehdoton suosikkini oli Hyaluron Sensation cream. Se hurmasi minut jo heti alkuun ulkonäöllään ja tykästyminen sen kuin syveni kun se kykeni pitämään pakkasten runteleman nassuni kosteutettuna läpi tuulen ja tuiskun. Termasomi geeli toimi minusta kuin mikä tahansa hyvä kosteuttava seerumi ja putsarin käytän kyllä loppuun, mutta rehellisesti sanottuna sitä ei jää ikävä.
Neljännen Phyriksen tuotteen sain hyppysiini viime kuussa Kauneuslinnassa järjestetyissä bloggaritreffeissä ja tunnustan, että tästä olen ehkä kaikkein eniten innoissani. 50ml pipettipulloon pakattuun UV Add On LSF 30 Serumin kaltaiseen tuotteeseen en ole törmännyt koskaan aikaisemmin. Koostumukseltaan tämä aurinkosuojaseerumi on ohutta, mutta tahmeaa valkoista lotionia. Se pitää levittää todella nopeasti, mielellään osissa sillä se jämähtää kasvoille alta aikayksikön. Seerumi jättää aluksi todella kiiltävän ja aurinkovoidemaisen fiiliksen iholle, mutta kuivuu kuitenkin nopeasti ja jättää iholle vain aavistuksenomaisen tahmeuden tunteen ja luonnollisen kuulaan pinnan. Se sopii todella hyvin kosteusvoiteen alle ohuen koostumuksensa vuoksi ja tahmeuskin häviää voiteen alle. Veikkaan, että kesällä, jolloin ihoni ei pahemmin kosteutusta kaipaa, tämä riittää minulle ihan yksistään päivävoiteeksi. Toivon, että Phyriksen UV Add On ratkaisee joka kesäisen kasvojen aurinkosuojaongelmani. Kun helteet alkavat raportoin miten kävi.
Onko Phyris teille entuudestaan tuttu merkki vai täysin uusi tuttavuus?
Phyriksen jälleenmyyjät löydät täältä, hoitoloiden lisäksi Phyristä voi ostaa netistä Cosme.fi nettikaupasta.
*Tuotteet on saatu blogin kautta.
Sarja ei ole tuttu muuten kuin nimeltä, mutta kuulostaa mielenkiintoiselta! 🙂 Erityisesti aurinkosuojaseerumi vaikuttaa lupaavalta, tuontyyppinen aurinkosuoja voisi olla ratkaisu kesäogelmiini. Palan minuuteissa (en rusketu ikinä millään määrällä auringonottoa..), mutta raskaat aurinkosuojat saavat kasvojen ihon täyteen epäpuhtauksia ja niinpä näppylöiden ilmaantuminen alkaa yleensä tuossa kesäkuun puolivälissä viimeistään. Huokaus. :/