

Nimensä puolesta voisi olettaa, että Bahama Mama on kesäinen lakka, mutta se enemminkin syksyn pimenevien iltojen ja kylmien talviöiden sävy. Siitäkin huolimatta tahdoin lakata kynteni Bahama Mamalla toukokuun hiostavissa helteissä, ehkä kaipasin hieman viilennystä muuten niin painostavaan ilmaan 😉 Viime syksyn limited edition lakkaan, Recessionistaan, verrattuna Bahama Mama on kirkkaampi ja aavistuksen pinkimpi, mutta hyvin samankaltaisia ne kuitenkin ovat.
Kostumukseltaan Bahama Mama on creme ja peittävä kahdella kerroksella, yhdelläkin kerroksellakin tosin pärjää hätätilanteessa. Viime syksystä lähtien glitterlakkojen ohella cremelakat ovat olleet ehdottomia suosikkejani, olen melkeinpä alkanut karttaa helmiäishohtoisia ja metallisia lakkoja. Cremet tuntuvat näyttävän paljon paremmilta kynsilläni.
Kynsillä on kerros Orlyn Nailtrition hoitolakkaa, kaksi kerrosta Bahama Mamaa ja kaksi kerrosta Essie No Chips Ahead päällyslakkaa, joka lähti ikävästi kuplimaan.
Bahama Mama -kynsilakka on saatu ilmaiseksi blogin kautta.
Essiet on kyllä hyviä, ja värit upeita. Tuo sopisi mun erilaisia punaisia -lakkakokoelmaan just täydellisesti, tuollainen ihana tumma sävy puuttuukin. Pitää laittaa korvan taakse 🙂
Mulla punaisia ei kauheasti ole, mutta tällaiset viininpunaiset on kyllä niitä omia suosikkeja.
Oooh, Bahaman mamma on himottanut mua jo kuukausikaupalla. Miellän sen kans ihan selkeäksi syksyn lakaksi, joten en ole sitä sen takia vielä(kään) ostanut. Viime syksynä melkein kävelin sen kanssa kassalle, mutta taas pihistelin 🙂 Ehkä nyt vihdoin ensi syksynä!
Tuo olis kyllä jotenkin ihan sun väri 🙂
Upea väri! Itse löysin Essiet tänä keväänä ja täytyy sanoa että ovat huippulakkoja 🙂
Tuo tuleekin listaan pakko-hankkia ;D
-Bemu-
Mä tykkään myös Essiestä todella paljon, montaa huonoa ei ole tullut vastaan, oikeastaan vaan yksi, jonka koostumus on vähän turhan paksu. Värejäkin löytyy kyllä ihan joka tilaisuuteen.