
Lapsuudenkotini lisäksi yksi lempipaikkojani, vai pitäisikö sanoa alueitani, Raumalla on Vanha Rauma, eli historiallinen puutaloalue, joka on yksi UNESCOn maailmanperintökohteista. Jos minun pitäisi asua Raumalla haluaisin ehdottomasti asua Vanhassa Raumassa. Päätin aurinkoisena perjantai päivänä tehdä kuvausretken vanhan Rauman kujille ja kaduille.
En päässyt tällä kertaa kuvaamaan Kuninkaankadun varrella olevia Marelan ja Bergin taloja, jotka ovat suosikkejani, sillä Kuninkaankatu oli tietöiden vuoksi revitty auki, mutta sain kuitenkin muutamia mukavia otoksia hiukan seesteisemmästä ja ehkä yksinkertaisemmasta, mutta silti niin kauniista Vanhasta Raumasta.
Kuvat on otettu uudella Canon EOS 60D rungollani sekä Canonilta lainaan saamallani Canon EF-S 10-22mm f/3.5-4.5 usm objektiivilla. En olisi millään halunnut tuota putkea palauttaa vaan olisin mielelläni pitänyt sen omassa pakissani. Mutta minkäs teet, kaikkea ei aina voi saada 😉 Ihan kaikkia kuvia en ole vielä ehtinyt käydä läpi, mutta tässä nyt muutamia valikoituja otoksia, saatan julkaista loppuja kuvia vielä myöhemmin kesällä.
Rakennusten lisäksi bongailin autoja, uudemmat rajasin suosiolla kuvista pois, mutta miljööseen ehkä aavistuksen paremmin sopivat kulpavolkkarit pääsivät tutkittaviksi linssin kautta. En ole tullut ajaneeksi ajokorttia, eikä sillä nyt kauheasti mitään pääkaupunkiseudulla asuessa tekisikään, mutta autot ja etenkin vanhemmat sellaiset kyllä miellyttävät esteettistä silmääni. Ehdoton suosikkini on Volvo Amazon, mutta kyllä nuo kuplavolkkaritkin on vaan niin sympaattisia otuksia.
Pienimuotoisen kotimaanmatkailun lisäksi aion lentää tänäkin kesänä Lontooseen. Kaupunki vei sydämeni viime vuonna ja tänä vuonna on ihan pakko päästä uudestaan sillä paljon jäi näkemättä. Millaisia sunnitelmia teillä on tälle kesälle? Aiotteko vain nauttia olostanne kotona vai suunnata kotimaan- tai ulkomaanmatkalle?
Ihania kuvia! 🙂 Vietän kesän suomessa, ehkä jotain pieniä reissuja tehden.
Kiitos 🙂
Kaunista! En olekaan tainnut käydä Raumalla kuin kerran. Sekin joskus 20 vuotta sitten. Porissa sitä enemmän, ehkä tuhansia kertoa.
Täytyykin käydä Raumalla, kiitos kauniista kuvista.
Mukava, että tykkäsit kuvista 🙂
Rauma on kyllä kaunis kaupunki<3
On se 😉
Vähintään kerran vuodessa tehdään etelänmatka Raumalle tästä 50 kilometriä pohjoisemmasta rannikkokaupungista. Raumalla on aina kiva käydä. Vanha kaupunki on söpö, kirpparit ovat kelvollisia ja pari hyvää taidemuseotakin löytyy. Vaan se murre, se on RUMA. ”Ol gu gotonas!”, vai miten se tienvarsikyltti toivottaa.
Murteen, tai siis kielen, rumuudesta voi toki olla montaa eri mieltä 😉 Väittäisin, että puheenparsi kuullostaa paremmalta puhuttuna kuin kirjoitettuna. G:t, B:t ja D:t eivät puhuttuna ole ihan sitä kun kirjoitettuna, G esimerkiksi on jotain K:n ja G:n välillä, ei ihan yhtä kova kuin K, mutta ei kuitenkaan niin pehmeä kuin G.
Aah Rauma, kotikaupunkini, josta en suostu muuttamaan <3 Porilaiset prkl….! 😉
Hehe 😉
Edellisestä vierailusta Raumalla on kyllä hävyttömän kauan aikaa. Pitäisi ehdottamasti käydä siellä tänä kesänä!
Vaikka kyllä tuo Lontookin aina vetää puoleensa uudestaan ja uudestaan… Se on niin ihanan helppo ja silti niin mahtava!
Molempi parempi 😉 Lontoo on kyllä ihan mahtava mesta.
Kauniita kuvia <3 Kuplat on ihania, mulle ne merkitsee kesää ja mökkiä. Niin kauan kuin mummolla oli auto, oli se kupla ja se oli ajossa vain kesäisin. 🙂 Onneksi mökkinaapurit osti sen, kun mummo lopetti ajamisen. Voisin haluta itellenikin kesäautoksi vanhan kuplan.
Me lähdetään elokuun alussa viikoksi Kroatiaan. Reissussa pääsee ihan eri tavalla lomafiilikseen ja karkuun arkea 🙂
Kiitos 🙂
Kroatia olis kyllä kanssa ihana. Täytää pitää mielessä ens vuotta varten, kolmas vuosi peräkkäin Lontoossa alkaa ehkä olla nimittäin vähän överiä 😉
Oo entinen kotikaupunki <3
Hehe. Tosiaan, kuin myös 😉