
Kevään aikana kätköihini on tullut hirmuisen paljon kaikkia uusia kivoja juttuja joista kirjoittelen kunhan saan raivattua vapaa-aikaa töiden, kesätenttien ja muiden menojen joukkoon. Nyt kuitenkin tarjoilen teille pikaisen kurkistuksen arkiaamujen meikkipussiini. Tunnustan, että arkimeikkaaminen on taas enimäkseen tapahtunut bussissa matkalla töihin ja ollut todella minimalistista.

Viime kesän meikkipuuterini Chanelin Mat Lumière sävyssä 40 Sable on minulle vielä hiukan liian tumma ja talvisävyni 10 Lumiere on taas liian vaalea (ja on myös muuten lopetettu) joten olin uuden meikkipuuterin tarpeessa. Käytettyäni samaa meikkipuuteria kaksi vuotta teki myös mieli kokeilla jotain uutta. Päädyin monen kehumaan Cliniquen almost powder makeupiin sävyssä 02 neutral fair, joka sopii sävyltään erittäin hyvin tähän hentoiseen päivetyksen, jonka olen onnistunut alkukesän aurinkoisissa ilmoissa hankkimaan.
Muut päivittäiset kosmetiikat ovat olleet MACin Studio Finish Concealer sävyssä NC20, jota olen poikkeuksellisesti käyttänyt myös silmien alle, Maybellinen uutuus ripsiväri the Rocket ja blogin kautta aikoinaan saatu Burt’s Beesin tinted lip balm sävyssä Pink Blossom. Yksinkertaista ja simppeliä, aurinkopuuteri tai poskipuna tuohon comboon toki vielä sopisi hyvin ja toisi lisäpotkua.
Kesän suunnitelmat ovat myös matkustamisen osalta selkiintyneet. Kaksi kuukautta pitäisi olla vielä töissä ja elokuussa sitten kutsuu taas Lontoo 🙂 Lennot ja hotelli on varattu ja Oyster card odottaa lataamista. Ollaan tällä kertaa reissussa hiukan vajaa viikkoa ja ainakin Camdenissä ja Greenwichissä olisi tarkoitus käydä pyörimässä, nuo paikat kun jäivät viime reissulla näkemättä.

Mustaa Kajalia palailee linjoille ensi viikolla toivottavasti mielenkiintoisemman ja informatiivisemma sisällön kera 😉
Me päätettiin, että me lähdetään Roomaan pariksi päiväksi. Mua olisi houkutellut Lontookin, mutta siellä on tullut pyörittyä niin monesti, että maisemanvaihdos olisi ok 😀
Rooma olis kyllä <3 Miehellä vaan taitaa olla joku ihme angsti sitä kohtaan.. Berliiniä ollaan kans mietitty ja sit niinkin eksoottista mestaa kun Tanskaa 😀
Berliiniä suosittelen niin lämpimästi kuin vain voi! Olen käynyt useasti, siihen ei kyllästy millään. Vähemmän ”kaupallinen” fiilis kuin useimmissa muissa Euroopan suurissa kaupungeissa. Se on omassa kylämäisessä pienessä rähjäisyydessään niin kiva paikka. Parhaat randomkuppilat ja -putiikit löytyvät sieltä. 🙂
Berliinistä en kyllä ole keltään kuullut pahaa sanaa. Kaikki vaan tuntuu kehuvan sitä.