
YSL Eyeliner Baby Doll on pakattu tyylikkääseen läpinäkyvään muovihylsyyn, jossa on kultaista tekstiä ja kullanvärinen metallinen korkki ja jonka päässä on YSL:n perinteinen logo. Eyelinerissa on pitkähkö sivellin kohtalaisen pitkän varren päässä. Minä en ole tottunut käsittelemään rajaussiveltimiä joissa on ihan noin pitkä ja ohut karvaosa joten minun hyppysissäni aplikaattori on epävarma ja kömpelö, jotain piti siis keksiä jotta upeat sävyt pääsisivät käyttöön asti.
YSL:n meikkitaiteilija, Janita Salmensuo, vinkkasi, että jos sivellin tuntuu liian pitkältä, aplikaattorin varsi kannattaa pyyhkäistä puhtaaksi ja rohkeasti napata mustasta osasta kiinni korkin sijaan. Minua tuokaan niksi ei auttanut sillä pidemmän karvaosan vuoksi rajauksista tuli edelleen turhan epätarkkoja ja sotkuisia. Toimiva keino kuitenkin löytyi kuin tajusin ottaa aplikaattorista tuotetta erilliseen silmänrajaussiveltimeen, näin itse tuotekin pysyy hygieenisempänä, kun siihen ei aplikaattorin kautta siirry pöpöjä sun muuta iholta. Inglotin ja Ecotoolsin siveltimien avulla rajauksesta tuli viimeinkin siisti ja kaunis ja juuri sellainen kuin haluan.
Minulla on Baby Doll rajausväristä sävyt Light Blue ja Light Ametyst. Light Ametystin sain tapahtuman lahjapussukassa ja Light Bluen kävin ostamassa itse. Light Ametyst on tumma ja kylmä metallinhohtoinen violetti, ei erityisen vaalea, mutta sitäkin parempi kaveri smoky-meikille. Tästä sävystä mieleeni tuli heti Tyttö Ilman helmikorvakorua -blogin Sonia.
Light Blue on väriltään niin riikinkukko kuin mikään voi olla, eikä missään nimessä vaalea sekään. Se on sävyltään metallinhohtoinen petroolinsininen, joka melkeinpä taittaa jo turkoosin. Jokaisen petroolin ystävän must hankinta sanon minä ja ehdottomasti näistä kahdesta enemmän minun värini.
Rajausväri kuivuu iholle kohtalaisen nopeasti ja kuivuttaan se ei ihan helpolla liikahda. Pohjustetuilla luomillani se kestää hyvin aamusta iltaan, mutta ilman pohjustajaa meidän rasvaluomisten yksilöiden sitä ei kannata käyttää, kuten ei kyllä oikein mitään muutakaan silmämeikkiä. Suttaantumista tai tuhraantumista en ole huomannut. Räväkämpien Baby Doll sävyjen lisäksi YSL:ltä löytyy myös se perinteinen musta eyeliner.
Lopuksi vielä pikainen silmämeikki YSL Baby Doll rajausvärillä, samaisella ripsivärillä ja Estée Lauderin Surreal Skies paletilla.
Eyeliner Baby Doll on saatavilla viidessä sävyssä, jotka ovat Light Golden Brown, Light Blue, Light Amethyst sekä Gold ja Rose Baby Doll, jotka ovat limited edition sävyjä. Eyelinerin suositushinta on 36€.
*Eyeliner Baby Doll Light Blue ja Baby Doll -ripsiväri on saatu blogin kautta
Entä jos ylipitkän karvaosan vain trimmaisi saksilla lyhyemmäksi?
Voisihan sitä tietysti kokeilla, mutta en ole uskaltanut. Onnistuisin kuitenkin ryssimään koko karvaosan käyttökelvottomaksi 😉
Uuh, tahtoo tuon petroolin! Upea sävy 🙂
Se on kyllä ihan tajuttoman nätti 🙂
Voi miten kuolattavia rajausvärejä!
Eikös olekin 😉
Tuo sininen rajausväri on saatava! Kuun lopussa olisi mahdollisuus tax free shoppailuun, joten toivottavasti löytäisin sellaisen silloin. 🙂
Toivottavasti löytyy 🙂
Oih mikä sävy!
Jaa, kumpi vai molemmat? 😀