
Kiehl’s kuluu L’Oréalin omistamiin brändeihin, mutta sen juuret ovat New Yorkissa yli 160 vuotta sitten perustetussa apteekissa. Perinteikäs apteekkimaailma ja modernin urbaani New York yhdistyvät Kiehl’sin tuotteissa joiden imago on samalla kertaa luotettava, mutta leikkisä.
Päädyin myyjän avustuksella ostamaan Kiehl’sin Ultra Facial Creamin ja Creamy Eye Treatment With Avocadon. Molemmat tuotteet ovat saaneet osakseen enimmäkseen vain hyviä arvioita niin suomalaisessa kuin ulkomaisessa kosmetiikkablogi maailmassa. Odotukseni olivat siis korkealla, mutta kuten aina, en antanut ennakkoasenteiden liikaa vaikuttaa lopulliseen mielipiteeseeni 😉
Ultra Facial Cream JA Creamy Eye Treatment with Avocado on pakattu jämäkkään muovipurkkiin. Purkeista voiteita pitäisi aina ottaa spaattelilla, jotta voiteeseen ei pääsisi sinne kuulumattomia pöpöjä sormien mukana. Minä kuitenkin tunnustan rönkkivani voidetta nassuuni surutta ihan suoraan sormin, noin kolmen-neljän kuukauden aikana kummankaan tuotteen koostumus, tuoksu tai väri ei ole muuttunut. Itse pidän kuitenkin käytössä tuubeista ja pumppupulloista enemmän kui purkeista.
Koostumukseltaan Ultra Facial Cream on melkeinpä geelimäistä ja kohtalaisen silikonisen tuntuista valkoista lotionia ja täysin hajusteetonta, se ei oikeastaan haise tai tuoksu miltään. Oikein tarkkaan nuuhkimalla saattaa voiteessa havaita aavistuksen omaisen ”hajusteettoman hajun”. Voiteen kosteutus ja pehmitystehot perustuvat muunmuassa oliivista saatuun skavalaaniin (jota tosin voidaan tuottaa myös haista), glyseriiniin ja rasva-alokoholeihin. INCIn loppupäästä lötyy myös kasvisöljyjä, kuten oliivi ja manteliöljyä. Incin kymmen ensimmäistä osasta ovat seuraavat:
Water, Glycerin, Ciclohexasiloxane, Squalane, BIS-PEG-18 Methyl Ether Dimethyl Silane, Sucrose Stearate, Stearyl Alcohol, PEG-8 Stearate, Urea, Myristyl Myristate
Ultra Facial Cream sopii normaalille ja t-alueelta rasvaisuuteen taipuvalle iholleni kylmemmällä ilmalla päivävoiteeksi ja näin kesällä se taas on mitä mainioin yövoiteena. Vaikka en voiteesta keksi oikeastaan mitään moitittavaa, en silti ihastunut Ultra Facial Creamiin päätä pahkaa, joku WoW-factor siitä jäi puuttumaan ja siksi en tule ostamaan tuotetta uudestaan. Ehkäpä olisi kaivannut voiteeseen edes jotain tuoksua tai toisenlaista pakkausta tai aavistuksen erilaista koostumusta. Ultra Facial Cream on hyvä perusvoide, joka tekee sen mitä lupaa eli pitää ihon pehmoisena ja kosteutettuna, mutta mikään ihmerasva se ei ole.
Eye Treatment With Avocado on väriltään kellanvihreää, ihan kuin avokado, ja koostumukseltaan paksua, tahmaista, rasvaista ja melkeinpä vahamaista voidetta. Iholle hierottaessa se kuitenkin muuttuu ohuemmaksi ja melkeinpä vesimäiseksi. Koostumuksessa on muunmuassa sheavoita ja avokadoöljyä. Sheavoi osaltaan selittäneekin tuon raskaan, mutta vesimäiseksi muuttuvan koostumuksen. Purkissa on 14 grammaa voidetta ja sitä tarvitaan sy-iholle vain pieni nokare kerrallaan.
INCIN kymmenen ensimmäistä ainesosaa ovat:
Water, Butyrospermum Parkii, Butylene Glycol, Tridecyl Stearate, Isodecyl Salicylate, PEG-30 Dipolyhydroxystearate, Tridecyl Trimelllitate, Persea Gratissima Oil, Isocetyl Stearoyl Stearate, Propylene Glycol
Ihastuin avokadosilmänympärysvoiteeseen vielä vähemmän kuin Ultra Facial Creamiin. En pidä sen koostumuksesta ja minulle se on ihan liian raskasta ja rasvaista. Silmänympärysihoni on kyllä aavistuksen kuivuuteen taipuvainen, mutta ei missään nimessä hilseilevä tai hirmuisen näkyvästi kuiva. Liikkeessä kämmenselälle kokeiltaessa koostumus tuntui hyvältä ja nopeasti imeytyvältä, mutta silmänympärysiholla asiat ovat toisin.
Creamy Eye Treatment with Avocado on yksinkertaisesti ihan liian tuhtia minulle. Päiväkäytössä sitä on ihan turha edes harkita sillä sy-iho jää voiteen levittämisen jälkeen pitkäksi aikaa rasvaisen näköiseksi ja tuntuiseksi, etenkin jos voidetta levittää hiukankin reilummalla kädellä. Levitän sy-voidetta aamuisinkin myös yläluomille, sillä rasvaisuudestaan huolimatta nekin tarvitsevat kosteutusta, mutta koostumuksensa vuoksi avokadovoide tekee luomistani vieläkin rasvaisemmat. Meikin alle tämä ei sovi minulla ollenkaan. Yökäytössä rasvaisuus ei haittaa, mutta en minä siitä silloinkaan erityisesti pidä. Creamy Eye Treatment with Avocado sopinee paremmin kunnolla kuivista silmänalusista kärsiville, mutta muiden kannattaa miettiä kaksi kertaa sen ostamista.
Oletteko te tutustuneet Kiehl’siin? Mitkä tuotteet olette havainneet hyviksi ja mitkä taas jätätte jatkossa kauppaan?
*huoh* Vahvistit tämänhetkisen ajatukseni: Ihan turhaa hypetystä. Minä olen myös ollut pettynyt.
http://dzinninajatuksia.blogspot.fi
Kyllä mä silti haluan kokeilla midnight recovery concentratea ja intoni kokeilla Kiehl’sin tuotteita on kyllä tallellaan. Nämä kaksi nyt eivät vaan olleen mun mieleen ja mun tarpeisiin sopivia.
Minäkään en niin välittänyt noista voiteista ja paljon hypetetty Ultra Facial Cleanser oli suoranainen pettymyt (kuin saippuaa). Mutta Midnight Recovery Concentrate ja matchaava silmänympärysvoide oli käytössä nyt talvella ja ne on aivan mahtavat (ainakin omalle iholle)! Seerumia on vielä yli puolet jäljellä, vaikka avasin pullon marraskuussa, ei siis kokonaisuudessaan ole edes pahan hintainen.
Tykkään Kiehl’sin BB-voiteesta tosi paljon. Sitä olen lätkinyt naamaani joka päivä näin kesällä. Sen koostumus on kevyt, vaikka voiteessa on erinomainen aurinkosuoja. Peittää myös juuri sopivasti. Muuta kosketusta mulla ei merkkiin oikein olekaan, mutta mun mies käyttää niitä for men Kiehl’sejä innoissaan. Kävi jopa yksin ko. liikkeessä ostoksilla kerran. 😀
Tuosta BB-voiteesta olen myös kuullut kehuja. Voisi vaikka kokeilla kun miljoona muuta meikkipohjaa loppuu 😉
Minulla on vielä tutustuminen tekemättä 🙂
Kiikarissa on yksi voide (skvalaania ja sheavoita, jei!), joka ei ole tainnut vielä ehtiä myyntiin Suomessa. Ja tuo Midnight Recovery Concentrate kiinnostaisi, mutta laventeli.. :/ Tuoksut vaikuttaa myös aika kivoilta, mutta iholle en ole vielä testannut.
Mä en myöskään tykkää laventelista yhtään. Mut jos se ei haisis siinä niin kauheesti?
Tuoksut! Ne ovat parasta priimaa! ”Original Musk” on vakkarikäytössä, (ehdoton turvatuoksu, joka on kuitenkin superseksikäs!) ja kesätuoksuna minulla on Aromatic Blends -sarjasta Orange flower& Lychee. Myös tuoksuöljyt on jee!
Olen kokeillut Creme de Corpsia, enkä tykännyt juurikaan. Tuoksu oli kammottava, ja rasva oli niin tymäkkää, että muuttui kökkäreiksi. Tosin eipä ihonikaan ole mikään rutikuiva, että sikses.
Mutta TUOKSUT!
Mulla oli tuosta vartalovoiteesta pieni matkakoko ja mä kyllä tykkäsin siitä paljon.
Tuoksuja täytyykin käydä testailemassa.