
Täydelliset kengät morsian lopulta löysikin, mutta väärässä värissä. Sähkönsiniset korkkarit eivät oikein viininpuna-mustaan pukuun sopineet ja mustissa oikeaa kokoa ei enää ollut jäljellä. Suru meinasi tulla puseroon, mutta onneksi Kookengän myyjän avustuksella pienen soittokierroksen jälkeen oikea koko ja väri löytyi Itiksen liikkeestä. Eipä auttanut minun muu kuin nousta sunnuntaina ajoissa ja suunnata nokka kohti Itäkeskusta, mutta mitäpä kaaso ei morsiammen eteen tekisi 😉
Toki itsellekin piti saada jotain uutta päälle kesähäihin. Mekkona palvelee Your Facen silkkinen pikkumusta, jonka ostin pari vuotta sitten työkaverin häihin, mutta kenkäosasto kaipasi päivitystä (koska mullahan ei ole yhtään kenkiä). Itiksen Kookengän koko valikoima oli 30% alennuksessa muutton vuoksi, joten päätin ostaa omat kenkänikin sieltä. Muutamaa paria sovitettuani päädyin China Girl Shanghain mokkanahkaisiin mustiin platform avokkaisiin. Kassalla ilo alennuskengistä muuttui suoranaiseksi riemuksi kun myyjä ilmoitti, että saan kaupan päälle valita mieluisen kynsilakan. Voiko parempaa kenkäkylkiäistä ollakaan kuin kynsilakka?
kylkiäiskynsilakka
Kylkiäiskynsilakaksi valitsin tummansinisen creme-lakan, joka osoittautui nätin värinsä lisäksi muutenkin varsin hyvin käyttäytyväksi. Sivellin oli ohut, mutta ei liian ohut ja koostumukseltaan kynsilakka oli juuri sopivan notkeaa olematta liian paksua tai lirua. Se kuivui nopeasti ja oli peittävä kahdella kerroksella. Varsin laadukkaan oloinen ja tuntuinen ilmaislakka siis. Voi kyllä suositella 😉
Ja sitten ne varsinaiset ostokset, vai oliko ne sittenkin kylkiäiset?
Morsiammen mustat satiiniavokkaat
Millaisia löytöjä te olette tehneet kesän aleista ja onko kesähäitä tiedossa?
Minkä merkkinen toi kynsilakka sitten oli? Kauniit kengät olet ostanut!
Joo on kesähäitä, mun omat! Ja jo ihan kohta, kääk!
siameselipstick.blogspot.com
Kynsilakka on myös China Girl Shanghai -merkkiä.
Ja onnea ja menestystä häihin 😉
Tosi nätit peruskorkkarit 🙂 Itse päädyin ostamaan alennusmyynneistä koko alkukesän himoitsemani Hilfigerin kiilakorolliset sandaalit. Laitoin tänään ensimmäistä kertaa jalkaa (pääsin heti ulkoiluttamaan niitä reissun päälle Turun saaristoon) ja voin jo nyt sanoa, että nämä kohoaa ehdottomasti mun luottokengiksi – en oo omistanu näin nättejä ja jalkaan mukavia kenkiä ikinä!
+ tulihan sitä Tuurissa käytyä ostoksilla, mukaan tarttui perus nuden vaaleanpunainen Lumenen huulipuna hintaan 1,95, ripsari ja aivan täydellinen hajuvesi 🙂
Toisin sanoen hyvä alekesä on ollut tähän mennessä! 😉
– hannamaria
hannamariav.blogspot.com
Mä olen yrittänyt etsiä nättejä jä mukania kiilakorko sandaaleja tai peep toe avokkaita, mutta vielä ei ole tullut sopivia vastaan. Tosi nätit sandaalit, mulla oli muutama vuosi sitten, mutta hajosivat ja niitä ei saa korjattua. En silti ole raaskinut heittää niitä menemään.
Alesta löysin itelleni afterparty-mekon omiin häihini. 🙂 En siis jatkoille viitti lähtee hääpuvussa. 😉