
Yves Rocherin Grand Rouge punat ovat kosteuttavia, mutta pitkäkestoisia punia joissa on pigmenttiä ja väriä paremmin kuin hyvin. Puna levittyy huulille todella helposti ja on huulilla liukkaan ja selvästi kosteuttavan oloinen, mutta samalla pysyy yllättävän hyvin. Pysyvyys ei toki yllä mattapunien tasolle, mutta mukavasti tämä kestää teen juomisen ja lisätä punaa tarvitsee vasta syömisen jälkeen. Tämän korallipersikan lisäksi sain testattavakseni punaisen sävyn, joka on huomattavasti enemmän minua, siitä kirjoittelen myöhemmin.
Olisin halunnut tykätä Corail Entincelantista, mutta oranssiin taittavat korallit ja nudet sekä ihan vaan pelkkät oranssit punat eivät vain oikein toimi mun huulilla. Sanalla sanottuna ne saavat minut näyttämään kummalliselta ja jotenkin valjulta. Vaikka kuinka rajaisin huuleni, tuntuu kuin ylähuuli ikäänkuin sulautuisi nassuun ja alahuuli taas korostuu normaaliakin enemmän. Kuvissa Corail Etincelant huulipuna istuu huomattavasti paremmin kasvoihini kuin luonnossa, mutta se johtuu ainoastaan siitä, että kuvissa puna näyttää selkeästi pinkimmältä. Luonnossa se on oranssimpi ja aavistuksen kirkkaampi ja räväkämpi. Minusta ja tästä korallistu ei tullut kavereita, mutta onneksi Grand Rougen 18:sta väristä löytyy jotain jokaiselle.
Onko teille tullut vastaan punia joita olisitte halunneet rakastaa, mutta joita että vain saaneet toimimaan?
p.s. huulipuna on saanut uuden kodin Nonnulasta 🙂
*Huulipuna on saatu blogin kautta
Mulla on ihan sama pulma muutaman huulitussin kanssa! Niissä on jotain todella samansävyistä kuin tummemmat alueet ihossani (taitteet nenänpielissä, varjoalueet leuassa) ja luulen että siksi ne näyttävät juurikin sulautuvan ihoon ja tekevät lookista jotenkin suttuisen.
Mä en edes näytä noiden kanssa suttuiselta vaan jotenkin todella kummalliselta, en oikein osaa sanoa mikä siinä mättää. Vähän on sellainen alien-fiilis, mutta ei hyvällä tavalla.
Mulla oli sama ongelma MACin Betty Brightin (onneksi nyt mulla on Flamingo, joka on melkein samanlainen, mutta sopii mulle paremmin) sekä Saint Germainin kanssa. Molempien värit oli ihania, mutta ei vaan sopineet mulle.
Betty Bright oli kyllä nätti, tiedä sitten miten se olisi mulle sopinut, hyppäsin tuon kokoelman suosilla yli 😉
No mullahan oli sama ongelma nimenomaan Costa Chicin kanssa… Vaan eipä ole enää! Kokeilin sitä eilen, ja sehän oli ihan todella mukavan värinen :O En tajua, mitä tässä yhtäkkiä tapahtui ja aloinkin tykkäämään siitä. Oli outoa alunperinkin, että koin korallisen punan minulle vieraaksi vaikka yleensä tykkäilen niistä kovin. Nyt kaikki hyvin huulipuna-addiktilla, siis 🙂
Mulla Costa Chic tökki myös koostumuksen vuoksi, en vaan tykkää Frosteista. Mä taidan oransseista ja oranssi-koralleista pysyä vaan suosiolla erossa, pinkki-korallit kyllä menee onneksi 🙂
Tykkäisin itse käyttää ihan hirveästi talvella tumman viininpunaisia sävyjä, mutta ne eivät vaan istu, vaikka yrittäisi mitä eri vivahteita. 🙁 YR:n punat ovat aivan ihanan laatuisia.
YR:n punat on kyllä yllättäneet todella positiivisesti laadullaan ja nyt kun nuo pakkauksetkin on saatu nätimmiksi niin vielä parempi 🙂
Todellakin on! Mullekaan ei sovi koralliset tai oranssit punat, vaikka kuinka haluaisin niitä käyttää.
Samassa veneessä siis ollaan. Lämpimiä punaisia voin kyllä käyttää, kunhan eivät mee liikaa oranssiin.
Ihana koralli! Ja mun mielestä tuo sävy kyllä näyttää sulla hyvältä 😀
Niin, kuvissa tuo tosiaan näyttää paljon paremmalta kuin luonnossa 😉
En saa mitään kylmiä sävyjä toimimaan. Oli sitten täyteläinen kylmä viininpunainen tai pastellinen pinkki, ne vaan ei käy mun keltapohjaisen ihon kanssa. Iho näyttää keltaisemmalta, samoin hampaat. Mulla taas kaikki oranssit ja korallit näyttää hyviltä. Välillä kyllästyn lämpimiin sävyihin ja yritän väkisin saada viileät toimimaan, mutta joitain luontoäidin antamia juttuja vaan ei voi vaihtaa. Eilen kokeilin pitkästä aikaa Macin So Chaud punaa, ja se toimii hyvin ruskettuneella iholla. Voin kuvitella että kylmäsävyisen nassun kanssa se näyttää Pelle Hermannilta.
Oranssien punien sopimattomuudessa mielenkiintoisia asia onkin, että minä en missään nimessä ole väritykseltäni kylmä, vaan enemminkin lämmin, en nyt super lämmin vaan joku sellainen lämmin/neutraali. Siltikään nuo oranssi ja korallit ei vaan toimi. Se on kyllä ärsyttävää kun puna josta tykkäisi hirmuisesti ei vain toimi.
Pinkit ja liian ruskeat eivät noin yleisesti sovi minulle.
En saa myöskään Lumenen huulipunia toimimaan itselläni. Minulla on esimerkiksi 3 Raspberry miracle huulipunaa (ostettu joltain maksa 2 osta 3 päiviltä), mutta ne taittavat kaikki pinkkiin tai saavat minut muuten vain tunkkaisen näköiseksi (esim. sävy 1, joka on rusehtava roosa). Satiininen hohto ei myöskään imartele minua.
Mun huulien kanssa MACin Frost koostumus ei oikein toimi. Johtunee siitä, että huuleni ovat luonnostaan ”ryppyiset” ja ”juonikkaat”. Frost punat tuntuu ikävästi pakkautuvan kaukkiin juoniin ja huulien ”koloihin”.