
Miss Stone Heart on siniseen taittava keskiharmaa creme. Se on peittävä jo yhdellä kerroksella, mutta itse laitoin ihan vain varmuudeksi kaksi kerrosta, yksi kerros kun tuntuu keskeneräiseltä. Lakka kuivuu varsin nopsaan ja pysyvyys on kynsilläni aikalailla sama kuin muillakin lakoilla, eli maksimissaan se pysyy nättinä pari päivää ennen kuin alkaa lohkeilla rumasti kärjistä. Minulla mikään lakka ei pysy pitkään nättinä, elastiset, ohuet ja liuskoittuvat kynnet kun eivät ole paras pohja kynsilakalle.
Blogin alkuaikoina pidin harmaita lakoista todella paljon, mutta enää ne eivät oikein ole suurimpia suosikkejani, etenkään nämä keskiharmaat eivät enää sytytä. Vaaleammat harmaat kuten OPIn Skull & Gloss Bones ja Chanelin Frenzy tosin miellyttävät vieläkin silmääni, mutta Miss Stone Heartin kaltaiset lakat jätän jatkossa suosiolla muille. Siinäpä luultavasti se syykin, miksi tämän on saanut odottaa ensikäyttöään näinkin pitkään.
Olen viime syksyisen hamstrauksen jälkeen ostanut vielä pari lakkaa lisää, minttuisen Mint Madnessin, punaisen Look At Me:n ja turkoosin Come Along With Me:n, joita kaikkia olen jo kokeillut kynsille asti 😉
Kaunis harmaa, mun mielestä juuri sellainen sävy joka sopii sulle 🙂
Tämmöiset harmaat on viime vuosina jääneet vähän vähemmälle, mutta kyllä ne edelleen on se yksi juttu josta tykkään eniten.
Jokaisen merkin tulisi nimetä lakkasävynsä sanoilla eikä numeroilla. Menkkahaukka on onnistunut tässä, olkoonkin halpamerkki. 🙂
HenkkaMaukka on yksi ainoimpia halpamerkkejä joiden lakoista jaksan ihan oikeasti innostua. Niissä vaan jotenkin on tosiaan ihan kaikki kohdallaan.
H&M:n lakat on olleet joskus suosikkejani, mutta hetkeen ei oo ollut mitään kiinnostavia sävyjä. Mutta tuo Mint Madness näyttää tosi kivalta, nami!
Tuo minttu on kyllä kiva ja värivalikoima on muutenkin aika hyvä. Perussävyjä löytyy kivasti ja on siellä aina välillä niitä vähän erilaisempiakin ihan mukavasti. Jos jostain syystä olisi pakko käyttää vain HenkkaMaukan lakkoja niin kyllä niillä aika hyvin pärjäisi.
Miten kaunis creme harmaa, aivan ihana, tuota voiskin metsästää tai jotain vastaavaa, kun tuommonen sävy puuttuu mun vatavasta kokoelmasta miten on mahdollista 😀
Luulisi, että HenkkaMaukassa vielä olisi tuotakin sävyä 😉