Tänään vähän jotain muuta, eli jälleen kerran valokuvausta.
Bussi 88 Herttoniemestä vie Kaitalahden päättärille, josta matkaa pitää jatkaa kävellen Päätien loppuun asti. Päätien umpikujassa matkaa jatketaan metsäpolkua ja mäkeä ylös. Kun vaihtelevaa maastoa metsän läpi on tarvottu hetki jos toinenkin, tulee vastaan Kruunuvuorenlampi, huvilat ovat jo lähellä.
Osa huviloista on jo totaalisen romahtanut tai tuhottu, mutta muutama on vielä voimissaan. Parhaiten ovat säilyneet Puutarhurin huvila, Villa Hällebo, punainen tupa ja rantasauna. Kruunuvuoren huvila-alue on dokumentoitu vuonna 2009 ilmestyneessä tutkija Minna Torppa ja valokuvaaja Aurora Reinhard kirjassa Kruunuvuori – unohdettujen huviloiden tarina.Puutarhurin huvila
Seesteisin ja rauhallisin paikka Kruunuvuoressa oli karu ja kallioinen merenranta, juuri sellainen paikka jossa tunnen oloni kotoisimmaksi. Sää oli todella sumuinen ja mereltä kuuluva laivojen pärinä ja torvien tuuttaus loi paikalle omanlaisensa äänimaiseman.
Monet kuvaavat Kruunuvuorta mystiseksi ja parhaimmillaan se sitä onkin, muttta tällä kertaa mystisyys oli sumuisesta ilmasta huolimatta kyllä kaukana, sen verran kova trafiikki paikalla oli. Ihmisiä ulkoiluttamassa koiria, huutavia muksuja, äitejä piknikillä lasten kanssa, valokuvauskurssilaisia ja musavideon kuvaajia.. Toki on hyvä, että tämä surumielisen kaunis paikka on löydetty, mutta olisin mieluummin tällä kertaa välttynyt turistifiilikseltä. Mahdollisesta turistifiiliksestä huolimatta suosittelen Kruunuvuorenrannalla vierailua kaikille pääkaupunkiseudulla liikkuville nyt kun se on vielä mahdollista. Ikuisesti huvilat eivät paikallaan tule olemaan, sillä alueelle suunnitellaan uutta Kruunuvuorenrannan asuinaluetta, jonka rakennusaikataulusta ei kuitenkaan vielä tunnu olevan täyttä varmuutta. Helsingin kaupungin aikomus on kuitenkin suojella kaksi tai kolme alueella vielä pystyssä olevaa huvilaa, joten edes hiukan tästä surumielisestä idyllistä on jäämässä jäljelle.
Kruunuvuoren hylätty huvila-alue on näkynyt blogeissa tasaiseen tahtiin tämän vuoden aikana, jopa niin ahkerasti, että ränsistyneiden huviloiden kuvaamisesta on tullut melkeinpä trendikästä. Trendikästä tai ei, parhaat päivänsä vuosikymmeniä sitten nähneet huvilat ovat todella kuvauksellisia joten päätin tehdä sunnuntaina päiväretken Helsingin puolelle Laajasalon kupeeseen Kruunuvuorenrantaan. Mukaan nappasin miehekkeen, joka halusi uusia kuvia bändiprojektilleen.
Bussi 88 Herttoniemestä vie Kaitalahden päättärille, josta matkaa pitää jatkaa kävellen Päätien loppuun asti. Päätien umpikujassa matkaa jatketaan metsäpolkua ja mäkeä ylös. Kun vaihtelevaa maastoa metsän läpi on tarvottu hetki jos toinenkin, tulee vastaan Kruunuvuorenlampi, huvilat ovat jo lähellä.
Osa huviloista on jo totaalisen romahtanut tai tuhottu, mutta muutama on vielä voimissaan. Parhaiten ovat säilyneet Puutarhurin huvila, Villa Hällebo, punainen tupa ja rantasauna. Kruunuvuoren huvila-alue on dokumentoitu vuonna 2009 ilmestyneessä tutkija Minna Torppa ja valokuvaaja Aurora Reinhard kirjassa Kruunuvuori – unohdettujen huviloiden tarina.
Villa Kissinge
Seesteisin ja rauhallisin paikka Kruunuvuoressa oli karu ja kallioinen merenranta, juuri sellainen paikka jossa tunnen oloni kotoisimmaksi. Sää oli todella sumuinen ja mereltä kuuluva laivojen pärinä ja torvien tuuttaus loi paikalle omanlaisensa äänimaiseman.
Monet kuvaavat Kruunuvuorta mystiseksi ja parhaimmillaan se sitä onkin, muttta tällä kertaa mystisyys oli sumuisesta ilmasta huolimatta kyllä kaukana, sen verran kova trafiikki paikalla oli. Ihmisiä ulkoiluttamassa koiria, huutavia muksuja, äitejä piknikillä lasten kanssa, valokuvauskurssilaisia ja musavideon kuvaajia.. Toki on hyvä, että tämä surumielisen kaunis paikka on löydetty, mutta olisin mieluummin tällä kertaa välttynyt turistifiilikseltä. Mahdollisesta turistifiiliksestä huolimatta suosittelen Kruunuvuorenrannalla vierailua kaikille pääkaupunkiseudulla liikkuville nyt kun se on vielä mahdollista. Ikuisesti huvilat eivät paikallaan tule olemaan, sillä alueelle suunnitellaan uutta Kruunuvuorenrannan asuinaluetta, jonka rakennusaikataulusta ei kuitenkaan vielä tunnu olevan täyttä varmuutta. Helsingin kaupungin aikomus on kuitenkin suojella kaksi tai kolme alueella vielä pystyssä olevaa huvilaa, joten edes hiukan tästä surumielisestä idyllistä on jäämässä jäljelle.
Lisää kuvia hylätyistä huviloista Flickrissä.
Kävin kyseisellä paikalla kuvaamassa noin 10 vuotta sitten. Silloin osassa taloja oli vielä asukkaita ja jopa sinä syksyisenä sunnuntaina pihahommissa. Alue on upea, meri on lähellä ja siellä on taatusti saanut olla rauhassa. Hienoin paikka oli mielestäni erään huvilan piha, jonka kallionreunalla oli kaksi tuolia ja pöytä ja näkymä kaupunkiin päin. Siinä on kelvannut grillata ja katsella vaikka pimenevää iltaa ja kaupungin valojen syttymistä.
Hieno huvila-alue oli myös nykyisen Aurinkolahden kohdalla Vuosaaressa. Siellä oli upeita huviloita 1900-luvun alkupuolelta. Niiden vähitellen jäädessä tyhjiksi ja ajautuessa kaupungin omistukseen – talot rappeutuivat ja moni koki tuhopolttajan käsittelyn. Valitettavasti. Asuin alueen vieressä pari vuotta ja kuvasin kaikki huvilat. Joitakin on vielä jäljellä ja alueesta (keskittyen myös Kallahden puolelle) on tehty kirjakin.
Olen surullinen, että nämä tällaiset kohteet vähitelleen häviävät unholaan. Mutta eihän kenelläkään näinä aikoina ole tuollaisia taloja varaa remontoida, saati sitten pitää talvisinkin lämpiminä…
Mä törmäsin Kruunuvuoreen vasta tänä vuonna, joskus keväällä tai kesällä taisin bongata ekat blogikirjoitukset. Paikka on kyllä jo luonnonoloiltaan ihan mahtava ja huvilat tuovat metsän siimekseen ihan omanlaisensa fiiliksen. Polkuja kulkiessa ei voi olla miettimättä niitä ihmisiä, jotka ovat polkuja alueen kukoistuskaudella tallanneet.
Säilyttämisen problematiikka on kyllä kinkkinen asia. On sula mahdottomuus säilyttää kaikkea, joten valintoja ja karsintaan on pakko tehdä. Mutta mitä sitten valitaan säilytettäväksi? Mitkä arvot ja näkkulmat säilyttämisen kannalla ovat? Mikä ylipäätäänsä tekee jostain säilyttämisen arvoista ja toisesta tuhottavaa. Ei ole helppoa niiden päätösten tekeminen.
Katselin näitä yhdessä blogissa jokin aika sitten. Tulee jotenkin tosi surullinen fiilis. Täydessä loistossaan paikka on ollut niin kaunis, vaikka kaunis se on nytkin, surullisella tavalla.
Huvilat ovat kyllä olleet varmasti upeita ja tuo luonto ympärillä on todella kaunista myös. Ihastuin ertityisesti tuohon Puutarhurin huvilaan ja sen yläkerran huoneen sisustukseen.
Upeita kuvia! Melankolia kyllä välittyy tänne asti 😐
Kiitos! Tuo oli tosiaan aivan upea ja surumielisen upea paikka. Tykästyin todella paljon.
Mahtavasti olet vanginnut paikan tunnelman kuviin. Täytyy vain ihailla siun taitoja. 🙂
Kiitos oikein paljon!
Mä kuulin tästä vasta täältä. Tai siis sun naamakirjasta. Vantaalla sen sijaan tunnen hoodit paremmin, joku kun kokee aina tarpeekseen huolestua narkkareita houkuttavista dekadenteistä maisemista ja soittaa meille töihin vaatien toimenpiteitä.
Oon kyl menossa tonne vielä tänä syksynä, siellä on yksi geokätkö ja se riittää tekosyyksi.
Oi, upeita kuvia! 🙂 Sun blogin on muutenkin erittäin mielenkiintoinen, joten saat tästä uskollisen lukijan! 🙂