
Clinique High Impact Curling mascara on niin sanottu 38-mascara sekä ”tubing mascara”. Sen siis saa poistettua lämpimällä vedellä ja se muodostaa ripsien ympärille, paremman sanan puutteessa, putkilon. Ripsivärissä on kaareva harja, joka istuu silmäni muotoon täydellisesti, juuri tämän mallisista harjoista tykkään eniten ja harjan vuoksi ripsivärin alunperin ostinkin. Kaarevan harjan idea on, että massa harjataan ripsiin harjan kuperalla puolella jonka jälkeen koveraa puolta painetaan ripsiä vasten noin 5-10 sekuntia, tämän pitäisi ”lukittaa” taivutus ripsiin. En osaa sanoa toimiiko tuo kikka sillä itse olen aina sutinut massan ripsiini koveralla puolella sen kummempia taivuttelematta.
Clinique High Impact Curling mascaran massa on koostumukseltaan voidemaista, paksua ja varsin kosteaa. Vaikka ripsiväri on ollut auki jo syksystä asti massa on edelleen makuuni liian märkää. Massa tekee ripsistä kovat ja tönköt ja klimmpaa ne rumasti yhteen. Harjaan tulee kerralla aivan liikaa massaa ja yhdessä tiheän harjan kanssa se aiheuttaa rumat hämisräpsyttimet. Jos harjan pyyhkii puhtaaksi ja dippaa sen jälkeen putkiloon on tilanne hiukan parempi, mutta minä en ainakaan jaksa ennen jokaista ripsivärin levitystä putsailla harjaa, siinähän menee hirmuisesti massaa hukkaankin.
![]() |
yksi dippaus ripsiväriä, monta harjausta, ei ripsikampaa |
Osa bloggaajista ja vloggaajista kehuu tämän ripsivärin maasta taivaisiin, mutta minusta ja High Impact Curlingista ei tullut kavereita. Oletteko te kokeilleet tätä tai muita Cliniquen ripsivärejä? Millaisia omat kokemuksenne olivat?
Hello hämäkkiripset! 😀 Apua, tuon jälki muistuttaa vähän mun kokeilua Miss Mangan kanssa! Se oli kans kaameeta kuraa.
Ja siis piti kirjoittaa HÄMÄHÄKKIripset….osaankirjoittaaoikein.com
Noi oli kyllä aika hämikset. Mä en sun kirjoituksen jälkeen ole uskaltanut Mangaa edes kokeilla 😉
Kaksi kertaa olen Cliniquen ripsareita (tätä ja Lash Poweria) kokeillut ja molemmilla kerroilla massa kuivui kuukaudessa käyttökelvottomaksi. :/ Mutta sen pari viikkoa, mitä niitä pystyi käyttämään, niin jälki oli kyllä hyvää.
Mulla ei tuota kuivumista tapahtunut, tuntui enemmänkin siltä, että massa ei kuivahtanut millään. Itse tykkään siis vähän kuivemmasta massasta.
Haa! En siis olekaan tunarinirso. Minulla on tämä, mutta efekti on tismalleen sama. Harmitti vietävästi :-/
Ei ne kaikki ripsivärit vaan kaikilla toimi 🙂
Itselläni tuo ripsari toimii kuin unelma! Olen käyttänyt tosin vaan ruskeana, tarkoitus olisi kokeilla myös mustaa. Itse pyyhin ripsarin harjan putkilon suulle, kuten aina tällaisilla harjoilla, muuten en sen kummempia taikoja tee. Mulla tulee ripsistä tuuheat, erotellut ja kaikin puolin hyvät, kunhan hetken viitsii työstää. Ei tosin hullun kauaa, jos kerran saan vartissa koko naaman, ripsiväri mukaan lukien, meikattua.
Toinen mitä olen Cliniquelta käyttänyt on se pieni mitättömän oloinen ripsiväri, nimeä en tietenkään nyt saa päähäni, hyvin pienellä harjalla. Sekin vaatii työstöä, mutta sillä saan myöskin kivat ripset, ei tosin ihan hirveän näyttävät, mutta huonompiinkin olen törmännyt. Yhteistä molemmille on tuntunut olevan löysä massa, mutta kyllä se on aina käytössä parantunut/paksuuntunut.
Tämä taas todistaa sen miten ripsivärit on kyllä niin yksilöllinen asia. Ei ole yksi tai kaksi kertaa tapahtunut niin, että joku toinen tykkää siitä mitä minä inhoan 🙂 Ei ole huonoja tuotteita, on vaan niitä, jotka ei sovi.
Eipä kyllä ole kovin vakuuttavan näköinen lopputulos 😮
Mulla tämä ei ainakaan toiminut, mutta toiset taas ylistää tätä yli kaiken. Ripset on niin erilaisia.
Oho! Ymmärrän, miksi et tykästynyt :/
Juu, kuvat taitaa olla aika yksiselitteiset 😉
En ole kokeillut, mutta haluaisin, juuri tuon 38-ominaisuuden takia. Jos löytyisi joku uusi ripsari, joka pysyisi sottaamattaa omissakin silmissä. 🙂
Kovin vaan kökköiseltä näyttää lopputulos… :/
Viimeistään tämän ripsivärin kohdalla tajusin sen, että mä en oikeastaan tykkää 38-maskaroista enkä kyllä tuubiripsareistakaan. Muutenkään tämä ei ainakaan mun ripsille sopinut.
Lash Power on mun luottoripsari. Kuivuu tosin aika nopeesti pulloon, joku 1,5-2kk säilyy hyvänä. Mutta koska toimii mun lyhyissä tikkusuorissa ripsissä hyvin niin en vaihda.
Lash Poweria en olekaan kokeillut vielä.
Mulla tämä toimii aivan täydellisesti, ja on ollut luottoripsarini jo vuosia! Kerrostaessa tämä on ihan suoraan saatanasta, mutta onneksi omat ripseni ovat luonnostaan jo pitkät ja tuuheat, ja pärjään aivan mahtavasti sillä yhdellä kerroksella. Itselläni tämä ei juurikaan edes klimppaa, ellen sitten jää kerrostamaan ihan kamalasti. Aivan ehdoton luottotuote!
Tässäpä sen taas näkee, miten ripsivärit jakaa mielipiteitä 🙂
Oho, itse olen tykännyt High Impactin perusversiosta tosi paljon, mutta se tekee vähän toisennäköistä jälkeä omiin ripsiini. Tuo massan märkyys kuulostaa tutulta, mutta High Impactissa se on kyllä kadonnut jonkun viikon tai parin jälkeen. Siihen asti ripset joutuu harjaamaan erikseen auki, mutta sen jälkeen sen oma harja erottelee ne ihanasti, ja tuo tarpeeksi massaa kerralla ripsiin, toisin kuin ehkä vähän kuivemmat mascarat.
Mä en jaksa räpeltää ripsikammoilla tms, mascaran pitää olla sellainen joka on täydellinen ilman ylimääräisiä työvaiheita 😉
Hassu juttu, tämä on mun lempiripsari, jopa kestosuokkia Sensai 38 Volumizingia parempi! 🙂 Ei kyllä tee mun ripsissä klimppejä, mutta siis massan kanssa saa olla aavistuksen varovainen ettei tule liikaa. Se on jännää, miten eri tavalla ripsarit toimivat eri ripsissä. 🙂
Mä en tuosta Sensaistakaan ihan kamalasti tykännyt, oli ihan OK, mutta en ostaisi uudestaan. Nyt tosin sain siitä mini version, kokeilen siis uudestaan ja katsotaan muuttuuko mieli.
Mulla oli kanssa joskus muutama vuosi taaksepäin Cliniquen ripsiväri (en muista tosin mikä), ei sopinut mulle. Omaan käyttööni harja oli liian pieni ja ripsivärimassaa tuli ripsiin kerralla ihan liikaa. Mutta ilmeisesti ihan ripsistähän tuo riippuu sopiiko vai ei. 🙂
Ripsistähän se riippuu ja varmaan myös levitystavasta. Kaikki ei vaan sovi kaikille.
Mun lempparit ovat juuri Cliniquen ripsarit! High Lengths Mascara, Naturally Glossy Mascara ja Lash Power Mascara Long-Wearing Formula. Bottom Lash Mascara on hyvä ja näppärä jos tavallisen ripsarin harja on iso.
High Impact Extreme Volume Mascararasta tuli hyvä kun olin käyttänyt sitä kaks kuukautta, sitä ennen sain hämähäkkiripset.
Ainoa Cliniquen ripsari jota olen kokeillu ja oli aivan hirveä on Lash Doubling Mascara.
Ostan melkeen aina kosmetiikkaa netistä, tulee ”pikkasen” halvemmaks.
Tämä on nyt ainut jota olen kokeillut. Korkkaamista tosin osoittaa testeriversio jostain Cliniquesta, katotaan millaisen tuomion se saa.