
Brändin luomivärivalikoima on viimeisen tilaukseni jälkeen kasvanut kahdella uudella paletilla ja aika monella muullakin kivalla jutulla. Sekä Cold Chemistry että Heart Breaker -paletit aiheuttivat suuren suuria ihastuksen väreitä, mutta päädyin lopulta tilaamaan vain Heart Breakerin (ja Goldilux-pigmentin).
Heart Breaker paletissa on neljä luomiväriä. Limenvihreä Acidberry, sähkönsininen Velocity, punertavan violetti 2am ja mintunvihreä Mochi. Sugarpillin kuvauksen mukaan 2am on helmiäisluomiväri ja kolme muuta mattaluomivärejä, mutta tosiasiassa Mochi on porukan mattaisin ja kolmessa muussa on enemmän ja vähemmän hillittyä hohtoa.
Jotta näistä luomiväreistä saisi parhaan mahdollisen pigmentin irti kannattaa niiden kanssa käyttää tahmaista ja mielellään luomivärin väristä tai valkoista pohjustajaa. Velocity ja 2am pärjäävät mainiosti hyvin yksinäänkin, mutta Acidberry ja Mochi ovat pigmentiltään vähän huonompia. Erityisesti koostumukseltaan paletin kuivin sävy, Mochi, tarvitsee alleen joko valkoisen tai mintunvihreän pohjustajan.
Kokonaisuutena paletti on kaunis ja ehdottomasti hintansa väärti. Peili on hyvä ja itse paletti on jämäkkää pahvia. Uudistetut paletit ovat hieman ohuempia ja kevyempiä kuin vanhat. Magnetisoitu kiinnitys/avaus toimii kuin unelma ja säästää kynsiä 😉
Tein tilaukseni 15.8. illalla ja vielä saman päivän aikana sain viestin, että tilaukseni on lähetetty ja keskiviikkon 27.8. sain postissa tullausilmoituksen. Postikuluja yhdelle paletille ja irtopigmentille tuli 16$. Tein tilaukselleni nettitullauksen samana iltana (tulleja tuli maksettavaksi 11,21€) ja perjantaina sain hakea pakettini postista. Toimitukseen meni siis kaikkiaan tasan kaksi viikkoa.
Tämä viikko on Sugarpill-teemaviikko 🙂 Luvassa on postaus maanantain lisäksi keskiviikkona, perjantaina ja sunnuntaina.
Ihana paletti
Onhan se 🙂
Ihanat värit! Postikulut meinasivat lennättää aamusumpit näppikselle, siis 16 dollaria? Hätäännynkö mä ihan turhasta, vai ovatko ne kohtuuttoman suuret? Ehkä mä olen liiaksi tottunut iHerbin neljään dollariin, enkä elä odotusteni kanssa tässä todellisuudessa.
Odotan innoissani tällä paletilla tehtyjä meikkejä! 🙂
iHerbin toimituskulut on tosi halvata ja nämä oli toki aika korkeat. Tuo oli kuitenkin seurantakoodillinen toimitus, eli kalliimpi hinta selittyy osaltaan sillä.
Apua mä en tekis tämmösellä mitään 😀
Ei tää ehkä ihan heti ekana huuda sun nimeä tosiaankaan 😀 Ja eihän tää mullakaan nyt ihan arkikäytössä tuu olemaa. Mutta näitä pitää olla siltä varalta, että joskus haluaa leikkiä 😉
Ooh, todellakin haluan päästä näkemään miten upeita meikkejä loihdit tällä! 🙂 Kuten Heini jo kommentoi, sama juttu mulla; en osaisi tehdä tällä mitään. Siksi onkin erityisen hienoa katsoa kun joku osaava tekee. 🙂
Tämä on mulle vähän tavallaan sellainen paluu menneisyyteen ja enemmänkin blogin alkuaikoihin. Enhän mää tämmöisiä nykyisin kamalan usein käytä, mutta silti ”kokoelmassa” pitää olla jotain sellaista jolla voi vetää kunnon överit jos/kun siltä tuntuu 😉