Olen harvoin kameran edessä, ainakin niin, että joku muu kuin minä ottaisi kuvan. Kuvattavana ollessa en oikein osaa poseerata ja olen vaivautunut. Kameran takana on turvallisempaa.
Välillä on kuitenkin hyvä nähdä itsensä myös muiden silmin, joten pyysin elokuussa miestäni ottamaan minusta pari kuvaa. Omiin silmiini näytän kuvissa samalla kertaa ihan itseltäni, mutta myös varsin vieraalta.
Oletteko te mieluummin kameran edessä vai takana?
miksi on hyvä nähdä itsensä muiden silmin, jos ajatellaan siis vain ulkonäköä?
Jos on kyse ihan vaan puhtaasti ulkonäöllisistä asioista ei kai siitä silloin nyt pahemmin mitään hyötyä ole. Tärkeintähän on, että sitä on itse tyytyväinen olemukseensa.
Ajatuksenani kuitenkin oli, että katsoessaa itseään muiden silmin voi oppia olemaan armollisempi itselleen ja ehkäpä oppia pitämään niistäkin puolista itsessään joista ei ehkä eniten pidä.
Ehdottomasti kameran takana 🙂 Tuttu tunne tuo vaivautuneisuus ja ettei oikein tiedä miten olisi. Auttaisikohan siihen totuttelu, mitä luulet? Hyviä kuvia, tuo viimeinen on aivan upea! Olet siinä jotenkin hyvin luontevasti ja yhdessä taustan kanssa kaikki toimii. Vau!!
Mitä enemmän kameran edessä olisi sitä luonnollisemmalta tilanne varmasti alkaisi tuntua. Tuo graffitiseinä oli kyllä tosi siisti. Kun bongasin sen tiesin heti, että haluan kuvata mieheni sen edessä ja pyysin lopuksi vielä pari ruutua itsestänikin tuolla taustalla.
Takana, ihan ehdottomasti! Valokuvausta pitkään opiskelleena ja harrastaneena luontevasti hakeudun aina kameran taa, enkä eteen. Linssin toisella puolella olemaan opetellessa täytyy muistaa, että kamera on ystävä ja sitä kohtaan täytyisi käyttäytyä kuin ystävää kohtaan. Tiedetään, se voi etenkin meille suomalaisille olla hankalaa, mutta aina on suunta ylöspäin! 🙂
hanna
http://www.hannamariav.com
Niin, eihän sitä ystäviää pelkää, miksi siis kameraa. Ei sitä tiedä, sehän voisi vaikkapa varastaa sielun..
Kameran takana! Edessä en osaa olla yhtään.
Takana on niin turvallista.