Uudet tuoksulanseeraukset saavat minut harvoin innostumaan. Tuntuu kuin (ainakin mainstearm) tuoksumaailma tekisi samoja turvallisia tuoksuja uudestaan ja uudestaan. Viimeisimmät nuuhkaisupettymykset ovat olleet Dior Addict Eau de Toilette ja YSL Black Opium. Kumpikin pettymys johtui pitkälti siitä, että kummallakaan tuoksulla ei ole mitään muuta tekemistä alkuperäisten versioiden kanssa kuin nimi. Tuoksujen maailma on kummallinen..
Olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän alan kallistua vanhempien tuoksujen suuntaan. Usein etenkin 90-luvulla lanseeratuista tuoksuista löytyy minua miellyttäviä tapauksia. Viimeisin tuoksuostokseni meni kuitenkin vielä kaukaisempaan aikaan, vuoteen 1977 jolloin alkuperäinen Opium julkaistiin.
Tuoksuttelin Opiumia ensimmäisen kerran neljä vuotta sitten. Silloin rakastuin siihen miltä Opium tuoksui lapulla, mutta petyin kun omalla ihollani tuoksu oli lähinnä saippuainen. Neljän vuoden aikana saippuaisuus ei ole hävinnyt tuoksusta mihinkään, mutta nyt se ei puske enää nenääni ensimmäisenä ja vahvimpana elementtinä. Tuoksunenäni on tainnut muuttua. Huomaan saippuaisuutta vain sydäntuoksussa, ensituoksussa ja pohjatuoksussa se loistaa poissaolollaan.
alkutuoksu: mandariini, bergamotti, kielo
sydäntuoksu: jasmiini, neilikka, mirha
pohjatuoksu: vanilja, patsuli, opoponaux, meripihka
Alun sitruksisuus vaihtuu nopeasti (niihin saippuaisiin) valkoisiin kukkiin ja kevyeen mausteisuuteen. Patsuli tekee pohjatuoksusta hieman savuisen ja suitsukemaisen. Pohjatuoksun vanilja on varsin hentoinen verrattuna moniin moderneihin tuoksuihin ja hyvä niin. Vaniljakin voi olla hienostunut. Minulle Opium on klassinen ja elegantti tuoksu, joka henkii vanhaa maailmaa ja itämaiden mystiikkaa. Nimestään huolimatta Opium ei ole hyökkäävä (ellei sitä suihkuta liikaa), mutta huumaava se kyllä on. Minusta Opium sopii täydellisesti kaikkiin vuodenaikoihin, mutta monella näinkin ”raskas” tuoksu olisi varmasti enmmän syksyn ja talven tuoksu.
Tämän ostoksen jälkeen tuoksujen ehdottomalle want-listalleni jäi vielä kaksi Diorin tuoksua, Dune (1991) ja Hypnotic Poison (1998) ja yksi Guerlain, Shalimar (1925).
Oletteko te löytäneet uusia tuoksusuosikkeja tänä syksynä tai ottaneet vanhoja suosikkeja uudestaan käyttöön?
p.s. Sana ”opium” saa jokaikinen kerta mun päässä soimaan tämän biisin 😉
Täytyykin tuoksutella Opium kunnolla iholla, kun siihen Black Opiumiin petyin karvaasti. Jasmiini ja muut valkoiset kukat tuovat mullakin ekana saippuaisuuden fiiliksen, mutta luulen että pohjatuoksun kivemmat ainesosat voivat korjata tilannetta. Hullujen Päivien ruuhkaan siis tänään, ja tuoksuttelemaan tätä! 🙂
Kerro sitten miten kävi! Hyökkäsikö tuoksun mummoisuus liikaa?
Ps. Hypnotic Poison <3<3<3 Ikirakkaus. Voisin uida siinä.
Mulla on tullut hirveä himo ostaa takaisin kokoelmiin, mun ensimmäinen kalliimpi tuoksu Trèsor. Ehkä haluan päästä ysärifiiliksiin takaisin. Toinen himotus on opiskeluaikoijen LouLou.
Tuoksuissa on kyllä taikaa, ne tuo muistoja ja hyviä fiiliksiä <3
Mulla on niin aikaiset aamut, että tekee mieli usein suihkia piristävää sitruunaa, mutta Voyage d’Hermes on maustettu sitruunan lisäksi mm. kardemummalla ja muilla mausteilla, joten siihen on tullut nyt tartuttua.
Mulle taas aamuihin lämmin ja mausteinen tuoksu tuo sellaista turvallista vällyjen alle turvassa -fiilistä, jota kaipaan 😉
Heh, mun ei tarvitse edes avata tuota biisilinkkiä kun arvaan ihan varmaksi että se on se samainen Moonspellin Opium mitä itsekin aloin hyräillä postauksen alussa jo 🙂
Sehän se!
Olen itsekin vanhempien tuoksujen ystävä. Melko mummoisa Guerlain on itse asiassa suosikkitaloni, ja Shalimar on ehdoton suosikkituoksuni! Säästelen sitä tosin viikonloppuihin ym., arkituoksuksi se on mun makuun ehkä hieman turhankin sensuelli. Vähän kevyempi arkituoksu siis haussa kohta loppuvan Armani Coden tilalle, joka on ihan OK muttei tajunnanräjäyttävä. Tuo Dune itse asiassa vaikuttaa kiinnostavalta.
Opium on tosi hyvä, mutta ei mun iholla aivan yhtä hyvä kuin Shalimar. Lisäksi mulla tulee siitä mieleen häiritsevässä määrin mun kummitäti, joka käytti/käyttää sitä. Samaten en pysty käyttämään Givenchyn Ysatista, koska siitä tulee mieleen äiti. Molemmat siis aivan ihania ihmisiä, mutta ko. tuoksuista tulee häiritsevä fiilis aivan kuin he olisivat läsnä.
Mikään kokeilemani Poison ei toimi mun iholla, ne on vaan pistäviä. 🙁
Mä tykkään Poisoneista itse juurikin vain tuosta Hypnotic Poisonista, muut ei oikein toimi mun iholla.
Se on tosiaan niin että (tuoksu)maku jalostuu iän myötä, ihan niinkuin makuaistikin. Vaniljakaudet on käyty läpi, mutta ’90-luvun alussa tehtiin vielä ns ’old school’-tuoksuja jotka ovat laadukkaampia ja mielenkiintoisempia kuin nämä nykypäivän gourmandit. Poisonia meni aikoinaan, Samsaraa. Opiumista ja Chanel 5 en tykkää. Paloma Picasso oli tosi kovaa kamaa vastakkaisen sukupuolen nenässä. Uudemmista on suosikki Narsico Rodriguez, Tom Fordin Black Orchid kannatta kokeilla – siinä on jotain uutta ja jotain vanhaa. Black Opium kuullosti hyvältä mutta oli iso pettymys. Olisi ihana ostella niche-tuoksuja, mutta ovat niin pirun kalliita.