

Tein ”arab eyes” -tyylisen meikin enimmäkseen ruskeaa palettia käyttäen, mutta nappasin sinisestä paletista tumminta sinistä tummentamaan ulkonurkkaa. Meikistä tuli hyvin vahva, voimakas ja smoky. Juuri sellainen meikki jota itse tykkään eniten juuri nyt.
*Luomiväripaletit saatu blogin kautta.
Loppuun vielä pieni yleisluontoinen päivitys. Pahoitteluni hieman aiottua pidemmäksi venyneestä blogihiljaisuudesta. Sain uuden koneen viime viikon maanantaina ja sen sijaan, että olisin käyttänyt töiltä ja opiskelulta jääneen vapaa-ajan blogikuvien käsittelemiseen ja tekstin kirjoittamiseen päätin ottaa kaiken ilon irti 27″ näytöstä ja ihan kohtalaisesta näytönohjaimesta pelaamalla. Pelaaminen on jotain mitä olen kaivannut jo pidemmän aikaa ja vanhalla läppärillä se ei oikein ole onnistunut.
Ette muuten usko kuinka mukavaa oli palata World of Warcraftin pariin lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Jättäydyin pitkäaikaisen killan officerin tehtävistä ja raidaamisesta syksyllä 2012 ja sen jälkeen olen pelannut WoWia vain satunnaisia parin kuukauden pätkiä siellä sun täällä. Todellista intoa pelaamiseen ei kuitenkaan ole ollut kuin vasta nyt.
Lähestyvä ekspansio, Warlords of Draenor, kuullostaa sen verran hyvältä, että pakkohan sitä on kokeilla. Ajattelin siis aloittaa peliin virittäytymisen jo hiukan ennen lisäosaa ja leveloida aktiivisimmat altit level capiin ennen WoDia. Aikataulutettuun progressioraidaamisen tuskin enää palaan (vaikka aina välillä kyllä raidihammasta hiukan kolottaa). Heroic tahkomiset ovat minun osaltani kuitenkin jo ohi. Onneksi pelissä riittää paljon sisältöä myös meille sosiaalipelaajillekin 🙂 Onko ruudun takana muita WoDista innostuneita?
Todella upea meikki! Oliskohan tästä mahdollista saada tutorial? 🙂
Tuo sun 27″ näyttö näytti instassa kyllä järkyttävän suurelta jo. 😀 Itsellä on vain kaksi 24″ käytössä ja näillä on tähän asti pärjännyt hyvin. Täällä ollaan myös ihan täpinöisään tuosta lisäristä! Mä oon vähän erilainen pelaaja (vaikka kauan on tullut pelattuakin, vuodesta 2006 lähtien) ja vihaan raidaamista yli kaiken. En edes instoja jaksa tehdä, koska hyvin nopeasti alkaa ärsyttämään muiden odottelu. Aikataulutetut jutut ei oo yhtään mun juttu, sillä koskaan ei pysty sanomaan milloin ja kuinka kauan koneella pystyy istumaan (enkä halua rajoittaa sitä oikeaa elämää pelin takia). 😀 Tuo Pandaria on kyllä kieltämättä ollut vähän tylsä, nyt on ollut pidempään jo tekemisen puutetta. Nimimerkillä 11 tyyppiä ollut jo kauan 90 lvl… 😀
Arvaa vaan kuin suuri järkytys oli siirtyä 15″ läppäristä tuohon 27″ koneeseen 😉 Olisin itse halunnut pienemmän 21,5 iMacin, mutta mies pisti vastaan. Isompaan sai sisälle paremmat komponentit 😉
Mä kyllä nautin raidaamisesta tosi paljon, kunhan ryhmä toimii, homma on tosi kivaa 🙂
Brun Incandescent näyttää kyllä ihanalta! Ja meikki on kaunis.
Oi, onpas ihana meikki! Tosi hyvännäköinen!
Ihana kun en ole mikään pelaaja, niin pelipuheet (kuten lause ”leveloida aktiivisimmat altit level capiin ennen WoDia”) on mulle ihan kuin hepreaa 😀 Mies pelaa tosi intensiivisesti, tekee noita raideja mistä varmaan säkin puhuit ja käyttää kans välillä sellaisia termejä että voin vaan arvailla mistä siellä puhutaan 😀 <3
Jösses miten nätskä meikki. Ihana. Ja peli-ihmisiä täältäkin löytyy, tosin WoWeja en ole koskaan kokeillut. Ei ole mun juttuni, uskoisin. Mutta Skyrim on yksi suurihastuksistani edelleen 🙂
Todella kaunis meikki!
Mä olen aika huono pelaamaan mitään, muutama FB-peli on heikkouteni. 😀 Ja no hakkaanhan mä muistaessa käsikonsoliani.
Oooh! Nyt on ihan loistava!
Oi! Aivan mahtava meikki! Kaunis ^^
Wau! Todella upee meikki! 🙂
Täällä myös odotellaan WoDia ja levutellaan altteja! Siinä sitten muut harrastukset jäävät hetkeksi taka-alalle, mutta tärkeintä lienee hauskanpito vapaa-aikana. 🙂 Lopetin raidaamisen joskus vuonna 2010 ja olen sen jälkeen pelannut lähinnä seuran ja achihommien inspiroimana.
Niin ja hei, upea meikki! Omistan saman ruskean paletin, mutta mitään tuollaista en osaa loihtia. 🙂