Arkistot: 2014
Viime hetken lahjavinkki

Monen mielestä kirjat saattavat olla tylsiä joululahjoja, mutta kirjatoukka osaa kyllä arvostaa kovaa suorakaiteen muotoista pakettia. Kirja on klassinen joululahja ja parhaat kirjat on ehditty ahmia jo kannesta kanteen ennen joulunpyhien loppumista. Näistä kirjoista on vieläpä iloa pitkään joulun jälkeenkin.
Mariela Sarkiman Make Up Bible ja Hair Bible ovat oiva valinta oikeastaan kelle tahansa lukemisesta vähänkään pitävälle ja ulkonäöstään kiinnostuneelle naiselle (tai vähintään esiteini-ikäiselle tytölle). Make Up Bible opastaa meikkaamisen saloihin ja Hair Bible hiusten ihmeelliseen maailmaan. Etenkin minunlaiselleni hiustumpelolle Hair Bible on todellinen kultakaivos.
Sen lisäksi, että kirjat ovat informatiivisia ovat ne myös erittäin kauniita. Tekstin ja kuvien suhde on juuri sopiva ja kuvituskuvat ovat todella upeita. Molemmat kirjat ovat tyyliltään hyvin voimaannuttavia. Kirjoista huokuu elämän ilo ja itsensä hyväksymisen tärkeys. Lopulta ei ole niin tärkeää onko huulipuna juuri oikeaa sävyä tai kihartuvatko kutrit juuri oikeaan suuntaan, tärkeintä on, että tuntee olonsa hyväksi ja varmaksi. Kaunis, omia piirteitä imarteleva meikki, ja tyyliin ja kasvonpiirteisiin sopiva tukka nostavat itsevarmuutta aina piirun verran ylöspäin.
*Hair Bible on saatu blogin kautta.
Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri: Luukku 20

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin luukku 20. aukeaa tänään täällä Mustassa Kajalissa ja Nutturapäässä :)Mustan Kajalin luukusta 20. paljastuu 20 vuoden 2014 parasta värikosmetiikkatuotetta. Oli muuten todella hankalaa tiivistää suosikit vain kahteenkymmeneen tuotteeseen, olisin voinut ottaa mukaan ainakin kymmenen lisää! Osa tuotteista on kestosuosikkeja, osa on tämän vuoden uusia lanseerauksia ja osa on muuten vain sellaisia joihin olen ihastunut tämän vuoden aikana. Mikäli olen jo aikaisemmin kirjoittanut mainitsemastani tuotteesta linkkaan tuotetta esittelevään blogijuttuun.
Aloitetaan kahdella Bobbi Brownin tuotteella, jotka olen omistanut jo keväästä ja kesästä asti, mutta joista en ole vielä saanut aikaiseksi kirjoittaa omaa blogijuttua. (Jutut ovat kyllä tulossa jossain vaiheessa ensvuotta! Ensimmäinen Bobbi Brown suosikkini on jo suorastaan klassikko, eli long-wear gel eyeliner ja toinen huomattavasti vähemmän puhuttu tuote, eli Illuminating Finish Powder Compact Foundation. Geelirajaus minulla on sävyissä Caviar Ink ja Black Ink. Caviar Ink on tumman ruskea ja Black Ink
musta. Meikkipuuterini on kesäsävyni Warm Sand 2.5 Illuminating Finish Powder Foundation on keskipeittävä. Se sulautuu ihoon kauniisti ja jättää heleän kuultavan pinnan. Bobbi Brownia voi osaa netistä Stockmannin verkkokaupasta.
MAC suosikkeja listallani on neljä. Mineralize skinfinish korostuspuuteri sävyssä Lightscapade ja mineralize skinfinish natural -pressattu mineraalipuuteri ovat kestosuosikkejani monen vuoden takaa. Ilman näitä kahta en osaa elää. Kaksi muuta MAC suosikkia ovat huulipunia, eivät uusia lanseerauksia, mutta minulle uusia punia. Sekä kevätpunani Flat Out Fabulous että kesäpunani Heroine onkin jo nähty blogissa, Instagrammissa ja Facebookissa ties kuinka monta kertaa 😉 Myös MAC löytyy Stockmannin verkkokaupasta!!
Olen tänä vuonna löytänyt kaksi uutta meikkivoideuosikkia. Molemmat ovat tämän vuoden uusia lanseerauksia ja varsin edullisia markettikosmetiikan tuotteita. Alkuvuodesta esittelin IsaDoran WakeUp Make-upin ja tässä kuussa syksyn uutuuden Rimmelin Lasting Finish 25hr Nude -meikkivoiteen. Olen ollut todella, todella pitkään nimenomaan selektiivisten meikkivoiteiden nimeen vannova, joten se, että vuoden molemmat meikkivoidesuosikkini ovat markettikosmetiikkaa on aika yllättävää. Tämä kuitenkin vain todistaa sen, että edullisestikin voi saada hyvää!
Ripsivärisuosikkeja minulla on kolme ja tällä kertaa kaikki ovat selektiivistä kosmetiikkaa. Estée Lauderin Sumptuos Infinite, Guerlainin uudistunut Maxi Lash ja Lancômen Grandiôse. Kaikista löytyy mascaramaanatai-postaus. Käykäähän kurkkimassa jos kiinnostuitte.
Jatketaan silmämeikkisuosikeilla. Mietin pitkään minkä luomiväripaletin nostaisin ehdottomaksi suosikikseni. Tämä vuosi on ehdottomasti ollut huulipunien vuosi ja luomivärit ovat jääneet vähän vähemmälle joten en halunnut listata turhan monta luomiväripalettia. Mietin pitkään Diorin uusien viisikkojen ja Urban Decayn Naked 3 paletin välillä päätyen lopulta nakukolmoseen. En alunperin ollut kolmannesta Naku-paletista ihan kamalan innoissani, mutta pakko se on tunnustaa, että sillä sitä nyt on vaan tullut meikattua kaikkein eniten tänä vuonna. Ripsivärien ja luomivärien lisäksi tämän vuoden silmämeikkisuosikkeihin pitää laskea Sensain eyebrow pencil sävyssä EB01. Ehdottomasti paras kulmakynä ikinä!!
Poskipunasuosikkeja minulla on kaksi. Toinen on IsaDoran kevätkokoelman Twist Up Blush & Go sävyssä Coral Island ja toinen on Clarinsin Blush Prodige sävyssä tawny pink. Coral Island oli ehdoton suosikkini alkuvuonna ja keväällä ja tawny pink on ollut loppuvuoden the poskipuna. Uusien suosikkiposkipunien lisäksi olen löytänyt uuden aurinkopuuterisuosikin. Estée Lauder Bronze Goddes aurinkopuuteri vaaleimmassa sävyssä (01) on ihan täydellinen. Se on juuri sopivan tumma, ei se ihan vaalein, mutta ei missään nimessä pelottavan tummakaan. Se ei ole täysin matta, mutta ei liian kimaltava. Tästä aurinkopuuterista on tulossa kunnollinen esittelypostaus ensi vuoden alussa.
Kynsilakkasuosikkeja minulla on kaksi. YSL:n upea sähkönsinen Bleu Majorelle ja OPIn Sprite-lakka Green on the Runway. Obsessoiduin sähkönsinisestä kynsilakasta katsoessani Claire Marshallin YouTube-videoita ja Green on the Runwayhin rakastuin koska pidän vihreästä ja duochromesta.
Viimeisenä on pakko mainita vielä muutama huulipuna koska huulipuna on ollut ripsivärin ohella vuoden käytetyin meikkituote. Vuoden käytetyin huulipuna on ollut Dior Addict Extreme 316 Incognito, se on täydellinen nude joka käy minkä tahansa meikin kanssa. Luonnonkosmetiikkamerkki Benecosin huulipunat taas minun on pakko mainita ihan kokonaisuudessaan. En ole Benecosin huulipunia ennen kokoellut luonnonkosmetiikkamerkin huulipunia ja Bencos kyllä veti pisteet kotiin ja kunnolla. Sekä kaunis nude Pink Honey että räväkkä punainen Red! ovat edullisia, mutta suoraan sanottuna pirun hyviä. Benecos sai minut vakuuttuneeksi siitä, että myös luonnonkosmetiikkapuolelta löytyy hyvää värikosmetiikkaa.
1. luukku Viilankantolupa
2. luukku Eyeshadow and Flame ja One of Beauty’s Daughters
3. luukku Wind it up
4. luukku Miss Aria
5. luukku Pitkät kynnet ja Charming nails
6. luukku Levoton tyttö
7. luukku Lazy Dynamite
8. luukku Keyword: Love
9. luukku Kosmetiikkaobsessio
10. luukku Kahvia ja kosmetiikkaa ja Designin eyes
11. luukku elämää smykkinä
12. luukku Siamese lipstick ja Crème de Beauté
13. luukku Kvartsiharakka ja Gently Out of Time
14. luukku Wasting lifestyle ja Polishaholic
15. luukku Dioriina ja Fani’s nails and life
16. luukku Piece of Panda ja Cotton Candy Maker
17. luukku Miten niin liikaa? ja Dazzling Glow
18. luukku Kynsipöllö kosmetiikkapuussa ja Hetkessä
19. luukku in this part of town
20. luukku Mustaa Kajalia ja Nutturapää
21. luukku Dixi
22. luukku Neiti Kameleontti ja Pakolliset – tai ainakin melkein
23. luukku Juille’s
24. luukku Yllätys
Leppoissaa joulun odotusta kaikille lukijoille!
*osa postauksen linkeistä on mainoslinkkejä