
Tässä eräs meikki, joka taisi olla naamalla ihan yhden kokonaisen tunnin, ehkä vähemmänkin 🙁 Kerroin tiistaina, että ihoni on kiukkuillut ja ollut kuiva ja sama pätee silmiinikin. Silmäni vuotavat muutenkin helposti, mutta tämä alkuvuoden sairastelu tuntuu jotenkin kuivattaneen ihon lisäksi silmätkin ihan uuteen sfääriin. Mikään määrä kosteuttavia silmätippoja ei tunnu auttavan.
Heti meikin tekemisen jälkeen silmäni alkoivat vuotaa ja tuntua ärtyneiltä. Sain onneksi napattua nopeasti muutaman kuvan ennen kuin meikki oli ihan pakko pestä pois. Todennäköisesti geelimäinen eyeliner sisärajauksena oli liian raju tähän hetkeen. Tällä kertaa huulipunakaan ei oikein halunnut asettua nätisti (oikeasti vain sutaisin sen nopeasti naamaan), mutta ei välitetä siitä, silä itse sävy on upea.
Silmämeikki on tehty Inglotin ja MACin luomiväreillä. Molemmat liikkuvan luomen sävyt ovat Inglotia ja luomivaossa ja kulmaluulla on MACin mattaluomivärejä. Rajauksena yläluomelle ja sisärajauksena on Bobbi Brownin geeli eyeliner ja ripsillä on Bobbin Smoky Eye Mascara.
Meikkipohjana on Clarinsin True Radiance, puuterina Benecosin kivipuuteri, poskipunana Tarten Blissful ja arskapuuterina MACin So Ceylon msf. Huulilla on MACin Impassioned huulipuna ja kulmat on tietenkin tehty Sensain kulmakynällä.
Halusin tehdä pitkästä aikaa ”halo” -meikin nähtyäni Hennan kauniin Urban Decay Naked 3 -paletila tehdyn lookin. Siitä siis lähti idea koko tähän ”pikkuisen” epäonniseen, mutta muuten ihan kivaan meikkiin.
Toi huulipuna on aivan jumalainen <3
Niin on! Yksi mun lemppareita 🙂
Ei hitsi, kyllä tuo Impassioned on niin ihana sävy! <3
Ehdoton kevät/kesäsävy 🙂
Upea meikki! Mutta äh silmien vuotamiselle! Mä olen todennut, että melkein aina, kun meikkaan silmät huolella, tulen itkemään jossain vaiheessa päivää, niin käsittämätöntä kuin se onkin. Pitäisi alkaa tilastoida asiaa. Vahva meikki equals räkäitku, jostain syystä. 😀
Silmien vuotaminen on kyllä ihan perseestä 🙁
Huh on kyllä kaunis tuo liukuväritys luomella. Joo, upea!
Kiitos!
Kaunis meikki, tosi harmi, että lähti pesuun niin pian. 🙁
Niin on, mutta oli aikamoinen helpotus oli saada meikki pois 😉
On kyllä tosi harmi, että noin kaunis meikki meni vähän hukkaan vuotavien silmien takia :/
Mullahan on vuotavat silmät ihan jatkuva ongelma ja varsinkin oikean silmän ulkonurkka vuotaa aina ja meikki lähtee sitten sieltä mukana. Mulla silmätipat pitää ihan pahimmat silmän ärsytykset kurissa, mutta ei ne kyllä tätä vuotoa kokonaan saa loppumaan.
Mulla on nyt viimein onneksi vähän silmät rauhoittuneet. Ilmeisesti kahden kuukauden sairastelu ja flunssa omalta osaltaan ärsytti silmiä ja nyt kun olo on parantunut onn silmätkin hiukan paremmat.
Impassioned <3
Mullekin kyllä on ihan liikaa sisärajaukset (nudetkin) nyt. Joka kevään ja kesän ongelma, näemmä…
Jep, värillä ei ole väliä, mutta onneksi kynät ei ole ihan yhtä tujuja kuin tuo geeli.