
Se siitä ostolakosta sitten! Project 12 pan jatkuu hyvää vauhtia (nyt on jo puolet tuotteista kulutettu loppuun), mutta ostolakkopuolen sitten hylkäsin. En olisi tarvinnut mitään, mutta pitkästä aikaan MACin limited edition -kokoelma oli niin houkutteleva, että paria tuotetta en vain pystynyt vastustamaan (enkä sen puoleen edes halunnut vastustaa).
Minä kotiutin MAC Isabel and Ruben Todelo -kokoelmasta poskipunan sävyssä Ripe Peach ja Oxblood-huulipunan. Turvallisia ja hyvin heidimäisiä ostoksia. Ripe Peach on ilmestynyt kertaalleen aikaisemminkin, mutta jätin sen silloin ostamatta. Ja sekös on muuten harmittanut siitä asti! Nyt ei siis tarvinnut miettiä edes kahta kertaa minkä kolmesta poskipunasta kannan kassan kautta kotiin.
Poskipunien lisäksi kokoelma sisälsi monta kaunista punaista huulipunaa ja yhden nuden. Minä ostin tietenkin sen nuden. Kuinkas muutenkaan? Nudepunia kun kuitenkin tulee käytettyä punaisia enemmän ja project 12 panin myötä olen jo yhden nudepunan kuluttanut taas loppuunkin. Oxblood on jännästi nimetty rusehtavan persikkainen mattanude, ei liian vaalea eikä liian ruskeakaan.
Ilona postaili eilen omista Toledo-ostoksistaan. Käykäähän lukemassa sekin juttu! Tykästyittekö te tähän kokoelmaan?
MACiä voi ostaa Helsingin, Turun ja Tampereen Stockmanneilta sekä Stockmannin nettikaupasta.
Ajattelin, että en tarvitse tästä kokoelmasta mitään, mut voi luoja tuo ombre-poskipuna houkuttelee!!!
Suosittelen lämpimästi! On meinaan kaunis, ne kaikki kolme 🙂
Jos jotain oisin ostanu, niin tasan just nää samat kaks. 😀 Tota poskipunaa vielä himoitsin aamulla…toistamiseen. 😀
Hyvä maku sulla! Vai mulla? Jos sovitaan, että molemmilla 🙂
Ja no ostin sit ton punan kuiteski, kerpele. 😀
Pitääkö tähän nyt sanoa, että oot kamalan helppo? 😉 Vaikka ei se kyllä ihme ole, että tässä tulituksessa taipuu..
Odottelen myös omia Toledoja saapuviksi, ei tosin näitä :). Poskipunasta tulee mieleen Estee Lauderin Peach Nuance. Sievältä näyttää, mutta yritän rajoittaa koralli-persikka-pinkkejä….
EL:n Peach Nuance on käsittääkseni ihan identtinen tämän kanssa (eikä sinällään ihme koska EL omistaa MACin). Peach Nuancekin tosin on jo lopetettu.
Toi poskipuna on niin ihana! Arvon lankeanko siihen vai en.
Lankea 😉 Se on mun ohje. Mua suorastaan sapetti, että en ostanut sitä silloin kun se tuli ekan kerran. Nyt voin kuolla onnellisena kun se mulla on viimein on 😀
Nää kaksi iski munhunkin ja kävin ne ostamassa tänään töiden jälkeen. :–)
Jee! Hyvät ostokset 🙂
No voihan ostolakko sentään tuota poskipunaa! 😮 Ihana!
No sanopas muuta!
Noi poskipunat erityisesti on kyllä ihania. Vähän se Azalea poltteli, mutta eiköhän se vielä joskus ilmesty uudelleen. 🙂
MACin tuntien se putkahtaa esiin taas parin vuoden päästä viimeistään 😉
Onko poskipunan laatu hyvä tai jopa loistava? Mulla on se vanha versio ja se on ihan taianomainen, mutta nyt on kauheasti haukuttu noita uusia. Kindergarten houkuttelis, mutta vielä en uskaltanut sortua. Mulla on Lauderin vanha pinkki nuance -poskipuna, joka saattais olla aika lähellä macin punaa.
Ripe Peach on pigmentin osalta ehkä vähän ”sheer”, mutta poskipunalle se on minusta aivan täysin riittävä. Eipähän tarvii pelätä överiposkareita 😉 Vanhan pigmentistä mulla ei ole hajuakaan tai noista EL:stä.