
Edellisessä mascaramaanantaissa esittelin Oriflamen Wonder Lashin ja tänään jatketaan saman sarjan ripsivärillä. Toinen koskaa kokeilemani Oriflamen ripsiväri on The One Volume Blast. Tämä tapaus on tainnut odottaa testaamista jo melkeinpä vuoden päivät..
Avatessani tuubin ja vetäessäni harjan ulos minut valtasi hämmennys. En missään nimessä odottanut tuuheuttavalta ripsiväriltä pientä muovista harjaa. Erikoiset harjat tuntuu olevan Oriflamen erikoisuus. Pienen harjan ansiosta tämä ripsiväri on kuitenkin varsin näppärä ja sopii todella hyvin myös alaripsille. Tämä on yksi harvoja ripsivärejä joilla en ole saanut sutattua ripsirajaani ollenkaan.
Massa on paksua, voidemaista ja varsin kuivaa. Se tuo jo yhdellä kerroksella mukavasti tuuheutta ripsiin ja kahdella kerroksella (eli kahdella harjan tuubiin dippauksella) volyymia tulee vielä paremmin. Kolmannella kerroksella erottelevuus alkaa jo kärsiä joten kaksi kerrosta on optimaali. Oriflamen ripsivärien tapaa tämänkin koostumus on hajusteeton.


Ripsivärin normaalihinta on 16€. Se on saatavilla mustana ja sinimustana.
Sitten loppuun vielä pieni gallup. Meikkilaatikossani on testaamista odottamassa vielä ArtDecon Volume Supreme ja Chanel Le Volume De Chanel. Kummasta tahtoisitte lukea mascaramaanantain ensin?
*Tuote on saatu blogin kautta.
Chanelista!
Mä tykkään tästä Volume Blastista, oikein kiva ja tuuheuttava 🙂
Oriflamen ripsarit ovat yllättävin hyviä, vaikka olinkin vähän skeptinen. Ainoa miinus on saatavuus, enkä ole tutustunut koskaan Oriflamen nettikauppaan.
Mulle saattoi osua joku maanantaikappale, koska mun mielestä tää oli maailman karmein ja surkein maskara koskaan 😀
Ei välttämättä. Ripsivärit tuntuu olevan tosi yksilöllisiä. Moni mascara, jota muun on kehuneet ei vaan ole toiminut mulla. Muistaakseni tykkäsit Mschick X-Rated -ripsiväristä? Mulla se oli ihan hirvittävää kuraa 😉
Mä haluun kuulla Chanelista!
Tosi nättiä jälkeä tekee tää Oriflame sulla. 🙂
Chanel korkattu 😉
Chanel tietenkin!
Selma!
CHANELCHANELCHANEL<3
Saamanne pitää siis 🙂