
Yhteistyössä Yves Rocher
Minä olen vaalea. En ole sitä pahinta kalmo-osastoa, mutta vaalea kuitenkin. Satun olemaan myös sitä sorttia, joka ruskettuu helposti eikä pala ihan kamalan äkkiä. Kasvoni ja käsivarteni saavatkain ihan mukavasti väriä kevään ja kesän mittaan ilman suurempia ongelmia, mutta pitkien housujen ystävänä ja kahdeksasta neljään toimistotyötä tekevänä kärsin yleensä koko kesän akuuteista kalkkunakoivista. Onneksi kalkkunakoipiongelman voi poistaa itseruskettajilla. Tänä vuonna apuun riensi hyvissä ajoin ennen rantakelejä Yves Rocherin toukokuun alussa myyntiin tulleet itseruskettajat.

Tasainen ja kaunis rusketus tarvitsee pohjakseen sileän ihon, joten kroppa kannattaa ennen itseruskettavan levittämistä kuoria hyvin. Jos ihosi on todella kuiva voi sen myös kosteuttaa kevyesti ennen itseruskettavan levittämistä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kosteusvoide saattaa heikentää itseruskettavan tehoa, mutta kuivalla iholla kosteusvoide itseruskettajan alla auttaa itseruskettajaa levittymää tasaisemmin.
Valmistelin kalkkunakoipeni itseruskettavalle Botanical Scrubilla, joka tuubista ulos tullessaan muistuttaa koostumukseltaan ja tuoksultaan herkullista aamiaismarmeladia. Kuorivat partikkelit ovat aprikoosinkivijauhetta ja niitä on kuorinnassa runsaasti. Botanical Scrub poistaa tehokkaasti kuivuuden ja karheuden ja tekee ihosta sileän ja tasaisen. Sitä suositellaan käytettäväksi 1-2 kertaa viikossa.

Kuorinnan jälkeen käsittelin kosteuttamattoman ihoni itseruskettavalla suihkeella, eli Express Body Mistillä. Suihke oli todella helppo ja nopea käyttää. Tällä aloittelijakin onnistuu! Suihkin suihketta tasaisesti pitkin ihoa ja lopuksi levitin sen vaahtomuovikintaalla. Jos käytät levittämiseen käsiä muista pestä kädet huolellisesti levittämisen jälkeen. Express Body Mistissä itsessään on todella hento sävy, mutta iholle se levittyy värittömänä. Ensimmäiset rusketuksen merkit ilmaantuvat noin tunnin kuluttua levityksestä.
Ensimmäinen käsittely toi iholle kevyen rusketuksen, joka syveni seuraavilla käsittelyillä. Express Body Mistiä voi halutessaan käyttää neljänä päivänä peräkkäin, riippuen siitä kuinka tumman rusketuksen haluaa. Minun kevätiholleni kaksi käsittelyä toi kevyen päivetyksen ja kolmannella sain aikaan jo oikein kunnon rusketuksen. Kevätkalkkunalle kaksi käsittelyä on minusta passeli, mutta kesällä kolme voisi olla paikallaan. Pitääksesi yllä saavutettua rusketusta toista käsittely kolmen päivän välein.


Kun haluttu rusketus on saavutettu voi sitä ylläpitää Express Body Mist käsittelyjen välissä asteittan itseruskettavalla vartaloemulsiolla. Tähän tehtävään Yves Rocherilta löytyy Moisturizer Summer Glow Body, joka sisältää pienen määrän DHA:ta. Kevyt, mutta kosteuttava koostumus on miellyttävä ja imeytyy nopeasti jättäen jälkeensä kimmoisan ja pehmoisen ihon. Rusketus, se auringollakin hankittu, pysyy parhaiten hyvinvoivalla ja kosteutetulla iholla joten asteittain ruskettavalla vartaloemulsiolla tappaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Ja koska turhuuden markkinoilla kaikenlainen apu ja fuskaus on sallittua löytyy Yves Rocherin valikoimasta toki myös aurikovitamiineja. Sun Vitamins aurinkovitamiinit sisältävät muunmuassa beetakaroteenia, joka edistää rusketuksen muodostumista ja antioksidantteja, jotka edistävät solujen suojaamista hapettumisstressiltä. Yhdessä pakauksessa on kahden viikon kuuri, jonka popsiminen kannattaa aloittaa jo ennen auringonottokautta taikka pari viikkoa ennen rantalomaa. Parhaan tuloksen saamiseksi lisäravinteen käyttöä kannattaa jatkaa läpi kesän.

Minä olin pitkään itseruskettajanoviisi sillä suoraan sanottuna itseruskettajat vähän pelottivat minua. Olin kuullut (ja nähnyt) kauhutaritoina liian tummista ja laikukkaista rusketuksista ja olin aivan varma, että sama kävisi minulle. Onneksi itseruskettajat ovat vuosien saatossa muuntautuneet ja uuden aallon tuotteilla ei tarvitse huolehtia laikukkaasta päivetyksestä tai bodarirusketuksesta.
Ehdottomasti parasta näissa Yvesin aurinkotuotteissa oli minusta niiden helppokäyttöisyys ja muuntautuvuus. Rusketuksen määrää on helppo kontrolloida ja luonnollista asteittain tapahtuvaa rusketusprosessia mimikoiva vaikutusmekanismi takaa sen, että överiksi on vaikea vetää. Joskus överi on ihan hyvä, mutta rusketuksen kanssa kannattaa pysyä kohtuudessa 😉
Miten sinä valmistaudut edessä (toivottavasti) häämöttäviin rantakeleihin?
Hyvältä näyttää väri. Täytyisi varmaan itsekin kaivaa itseruskettavat esille ennenkuin aurinkokelit alkavat! 🙂
Näistä tuli kyllä tosi nätti ja luonnolinen sävy, aika pitkälti sama mitä mulla auringolla hankittu rusketus näyttää.
Mä haluan kerralla kunnolla väriä, en jaksa harva se päivä olla levittämässä itseruskettavaa (kun en jaksa tavallisiakaan voiteita käyttää haha). Tosi kiva ja luonnollinen sävy kuitenkin 🙂
Mä taas tykkään enemmän näistä joilla sävyä ei tule heti kerralla hurjia määriä vaan tummuutta pystyy säätelemään fiiliksen ja yläkropan värin mukaan 🙂
mullakin olisi itseruskettavia testattavana. Mä vaan olen niin julmetun laista levittämään mitään. Mulle siis kelpaa parhaiten perus aurinko 😀 Nätti sävy tuosta kuitenkin tuli 🙂
Mä käytän itseruskettavaa yleensä tosiaan vain jalkoihin, ne kun ei saa yhtä paljon aurinkoa kun muu kroppa. Vähän kuin tasoittamaan kokonaisuutta 😉
Haiseeks tuo misti sellaselle itseruskettavalle? :/
Molemmissa on selkeä DHA:n tuoksu, mutta se ei ole voimakas ja haihtuu nopeasti. Mä en siedä enää Garnierin tai Doven asteittain itseruskettavi sen todella voimakkaan ja imelän DHA:n tuoksun vuoksi, mutta näissä tuoksu ei ole lähelläkään sitä luokkaa.