
Kävimme eräänä sunnuntaina mieheni kanssa brunssilla Cafe Pirittassa ja minishoppailuretkellä Stockmannilla. (Ostin MACin Prep + Prime Lipin loppuneen tilalle ja sain mieheltä etukäteisnimipäivälahjana Acnen Canada-huivin.) Valitsin huulipunaksi brunssisyöminkejä ajatellan ehkä hieman hazardin tapauksen, OCC:n Technopaganin.
Voin kertoa, että olin koko reissun suorastaan hypertietoinen siitä, että minulla on huulipunaa. Kyselin mieheltä viiden minuutin välein onko punaa hampaissa tai onko se levinnyt pisin naamaa ja sain aina vastaukseksi ”Ei”. Koska Technopaganin koostumus on hyvin erilainen kuin normaalisti käyttämieni punien, kestää minulla hetki totutella sen tuntuun huulilla. Iltapäivää kohden Technopagan alkoi kivuta juonteita pisin ylöspäin, mutta tätä osasin odottaakin sillä rajasin ylähuuleni hieman yli.
Tein Technopaganin kaveriksi hopeanhramaan smokymeikin Urban Decayn nakukakkosella ja kulmat meikkasin uusilla Anastasia Beverly Hills -kulmatuotteilla. Meikki oli ehkä aavistuken näyttävä pelkälle brunssille ja ostosreissulle, mutta joskus sitä tekee mieli vetää överit ihan tavallisena sunnuntaina.
Viikonloppu on oivaa aikaa luovuudelle ja meikkikokeiluille, sillä meikkaamiseen voi yleensä käyttää edes vähän enemmän aikaa kuin varttitunnin aamuseitsemän kelmeässä kylpyhuonevalossa. Joskus näyttävissä meikeissä mennään lähikauppaan hakemaan vessapaperia ja toisinaan heilumaan keikalle. Tilannesovelias ehostus ei aina tunnu kuuluvan sanavarastooni..
Kasvot:
Chanel Vitalumière Aqua
Maybelline Fit Me peiteaine
MAC msf natural
MAC Prep + Prime Pressed Powder
MAC Peach Nuance
Dior Amber Diamond
Éstee Lauder Bronze Goddes
Silmät:
Anastasia Beverly Hills Brow Wiz Medium Browm
Anastasia Beverly Hills Dipbrow Pomade Taupe
Elizabeth Arden Eye Fix primer
Urban Decay Naked 2: Foxy, Tease, Piston, Verve, Snakebite & Blackout
Chanel Le Volume De Chanel
Huulet:
MAC Prep + Prime Lip
OCC Lip Tar Metallic Technopagan
Hurja on mutta sopii sulle hurjan hyvin :))
Veikkaan, että tämä violetti tukka helpotta huulipunan maastoutumista 😉
Toi on kyllä huikea sävy! Sopii sulle ja meikki kokonaisuudessaan upea.
Montaa kertaa en vielä ole käyttänyt tätä, mutta olen itsekin silti ihan rakastunut <3 (Niin rakastunut kuin huulipunaan voi olla…)
Äh vitsi miten hieno meikki. Minulla on tapana sanoa, etten usko arkeen – sillä koska tahansa voi kuolla – ja ettei meikkikohtaisesti vääriä tilanteita ole. 🙂
Kiitos! Meikkien kanssa menen kyllä aika ihan sen mukaan millainen fiilis on ja mikä tuntuu sopivalta, niin on paras 🙂
Ehdottomasti yks mun suosikkeja sun meikeistä <3 Mieletön 🙂 Tuijottaisin!
Kiitos!