
Aivot lyö tyhjää, silmissä on edelleen vähän unihiekkaa ja näppiksen vieressä nököttää päivän toinen kupillinen teetä. Kello on 11:30, hereillä on oltu sentään ysistä asti. Reissussa oleminen (ja sieltä palaaminen) on aina yhtä ihanaa ja kamalaa. Onneksi on vielä lomaa ja kukaan ei nalkuta jos aamiaisen syö vasta puolen päivän aikaan ja vielä yhdeltäkin hengaa pyjamassa. (Tämä postaus on kirjoitettu ja oikoluettu edelleen enemmän ja vähemmän matkamoodissa olevilla aivoilla, joten oikeinkirjoitus saattaa paikoitellen olla vähän mitä sattuu..)
Palaan vielä hetkeksi Tallinnan reissutunnelmiin, blogin teemaan sopien tietenkin kosmetiikan parissa. Ajattelin kertoa teille mitä kosmetiikkaa pakkasin laukkuun mukaan ja mitä lopulta käytin. (Täältä löydät aikaisemmat matkakosmetiikkajutun eräältä kevään kotimaan reissulta.) Pyrin reissuun lähtiessa pakkaamaan laukkuuni mahdollisimman paljon pieniä matkakokoisia tuotteita ja vain sellaisia asioita, joita tulen varmasti käyttämään. Turha raahata isoja pulloja selkä vääränä ja hartiat jumissa jos ei ole ihan pakko. Muutaman tuotteen jouduin tosin ottamaan mukaan täysikokoisena sillä en halunnut matkallakaan olla ilman niitä.
Heti alkuun on hyvä tunnustaa, että runsaasta karsimisesta huolimatta pakkasin jälleen kerran muutaman tuotteen liikaa. Olimme matkalla vain kaksi yötä ja alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen en sitten kuitenkaan jaksanut pestä tukkaani. Hiusten peseminen ja erityisesti niiden laittaminen pesun jälkeen edes jotenkin edustavaan kuntoon on sellainen prosessi, jota en todellakaan jaksa tehdä päivittäin. En voi sanoa erityisesti nauttivani hiustenlaitosta, joten reissussa ajan käyttäminen tukan puleeraamiseen ei kuulu missään nimessä lempijuttuihini. Kuivashampoo ja hiuslakka ovatkin parhaat ystäväni myös matkalla.
Pakkasin mukaan joskus blogin kautta saadut matkakoot Joicon Body Luxe shampoosta ja hoitoaineesta sekä saman sarjan Power Whip muotovaahdon. Ajattelin testata tuotteet ekaa kertaa nyt reissussa, mutta niinpähän ne jäivät edelleen korkkaamatta. Ilman käyttökertoja jäivät myös MACin Candy Yum-Yum huulipuna ja rajauskynä. Huitelinkin siis kaikki kolme reissupäivää tiukasti nudehuulissa.
Ne hiusjutut joita reissussa käytin olivat, Moroccanoil Light hiusöljy, Moroccanoil Luminous Hairspray, Batisten XXL Volume kuivashampoo ja Kérastasen K spray á porter rakennesuihke. Kaikki tietenkin pienempiä matkakokoja ja kaikki blogin kautta saatuja.
Ihonhoitopuolelta pakkasin mukaan Cliniquen rinse-off foaming clenser moussen (josta en kyllä tykkää yhtään), MACin matkakokoisen Cleanse Off Oilin, Kiehl’sin Midnight Recovery sy-voiteen, Bobbi Brownin Protective Face Basen, Nivean mustikkahuulivoin ja Patykan öljyn. Kroppatuotteista mukana oli vain Lushin Dream Cream vartalo- ja käsivoide pikkupurkkina sekä Rexonan dödö, jonka tietenkin unohdin kuvasta.
Tällä kertaa päätin karsia myös siveltimiä oikein olan takaa, keväällä niitä oli nimittäin mukana lopulta ihan liikaa. Otin mukaani vain seitsemän sivellintä, joista kaksi oli kaksipäisiä. Oikeastaan siveltimiä oli siis yhdeksän. Pärjäsin näillä pensseleillä ongelmitta kolme päivää, vaikka kyllä joka kerta meikatessa tuli sellainen, fiilis, että olisipa minulla vielä pari muuta. Olen tottunut meikkaamaan isolla määrää siveltimiä ja niistä luopuminen on oikeasti vähän hankalaa Tulipahan kuitenkin todistettua itselle, että vähemmälläkin pärjää.
Sitten siihen värikosmetiikkaan, joka on hyvin pitkälti samoihin tuotteisiin nojaavaa kuin keväälläkin. Ensiksi kasvotuotteet. Koko matkan käsilaukussani matkasi mukana Sensain puuteripaperit, Clarinsin kivipuuteri ja Giorgio Armanin vaaleanpunertava nudepuna, jota käytin reissun aikana eniten. Näitä käytin päivän mittaan meikin korjailuun.
Meikkivoiteeksi otin Chanelin Perfection Lumière Velvetin, pitkälti siksi, että muovinen pullo on kevyt ja pieni. Pohjustajana mukana oli Maybellinen Baby Skin Warm Apricot. Peiteaineeksi nappasin MACin Pro Longwear Concealerin ja puuteriksi MACin Mineralize Skinfinish Naturalin. Huulimeikkeinä oli Armanin punan lisäksi MACin Prep + Prime huulipunanpohjustaja ja rajauskynä sävyssä Dervish. Aurinkopuuterina toimi MACin So Ceylon ja poskipuna ja korostustuotteen ja poskipunan virkaa toimitti MACin Brunette msf.
Luomiväripaletteina matkassa mukana olivat luottokaverit, eli Urban Decayn Naked Basics ja Diorin Cuir Cannage. Näillä kahdella ei voi mennä pieleen! Näiden palettien yhdistelmällä syntyy vaivattomasti niin kevyt päivämeikki kuin dramaattisempi iltameikkikin. Luomivärinpohjustaja oli suosikkini, Elizabeth Arden Eye Fix Primer ja ripsiväriksi nappasin mukaan viimeisiään vetelevän Le Volume De Chanelin. Kulmatuotteiden virkaa toimittivat L’Oréal Brow Plumber -kulmageeli ja Anastasia Beverly Hills Brow Wiz -kulmakynä, suosikkeja nekin.
Näiden tuotteiden lisäksi miehen ”meikkipussissa” matkasi täysikokoinen Clinique Mild Clarifying Lotion ja L’Oréalin Ideal Tan SPF15 Dry Oil, joita me molemmat käytimme. Ihan viimeisenä heitin kassiin vielä lähtöaamuna minikokoisen Chloén hajuveden.
Pakkasin kosmetiikkani kahteen meikkipussiin. Reisenthalin toilettilaukussa oli ihonhoito, hiusjutut ja kroppa-asiat ja Zoevan pussukassa värikosmetiikka. Vähemmälläkin olisin tosiaan varmasti pärjännyt, mutta koska matkalaukussa oli hyvin tilaa en kokenut tällä kertaa tarpeelliseksi karsia tämän enempää. Matkustimme yhdellä laukulla, jonne mahtui hyvin meidän molempien tavarat ja shoppailujenkin jälkeen tilaa jäi vielä ylikin. Pitänee siis suunnitella pienemmän matkalaukun ostamista 😉
Mitä kosmetiikkaa te pakkaatte mukaan kaupunkilomalle? Otatteko mukaan kaikkea mahdollista vai yritättekö karsia vain ne pakolliset ja tarpeelliset?
Mulla mukana kulkee ne pakolliset ja tarpeelliset. Meikeissä koitan aina etsiä yhden hyvän paletin, jolla pärjäisin muutaman päivän reissun. Suosin myös matkakokoja, eli olen valmis jättämään ne kotikäytössä olevat isot purkit kotiin ja kokeilla reissussa jotakin uutta. Niin tai jos ei ole hyvin matkakokoja saatavilla (tai niitä ei innosta testata), purkitan isoista pulloista pienempiin lempparituotteita.
hanna
http://www.hannamariav.com
Mä pullottelen myös usein pikkupurkkeihin isommista, mutta tällä kertaa en pakatessa löytänyt matkapulloja mistään. Pitänee ostaa uusia.
Mä saan aika pieneen karsittua meikit ja koskaan en ole oppinut siveltimiä käyttämään paljoa. Mulle riittää kotioloissakin 4-6:kabuki meikkipohjalle, poskipunasivellin, 2kpl kaksipäisiä luomivärisiveltimiä ja peitevoiteille 2 erikokoista sivellintä 🙂 mä en edes tiedä, mitä kaikkea erilaisilla sudeilla pitäisi tehdä 😀
Hiusjutuista matkaan lähtee matkapakkauksiin turautetut shampoo ja hoito, joskaan en myös tykkää hiuksia pestä reissussa ellei ole pakko. Mulla kans kuivashampoo mukana.
Mutta sitten kaikenmaailman rasvapurkit tuottaa päänvaivaa. Mä oon niin kuiva korppu, että pitää olla jos jonkinlaista putelia mukana, naamaan aamu- ja yövoiteet ja aurinkosuoja ja arganöljy, vartalolle sekä rasvaa että öljyä ja aurinkosuojaa. Bebanthenia huuliin.
Niin ei pidä unohtaa puhdistusta, mulla on tuo matkakokoinenmac öljy,sitten puhdistusmaitoa matkaputelissa. Vedenkestävien ripsarien poistoon omansa vanulappujen kera. Vartalolle oma puhdistusöljynsä.
Että onhan noita. Varmaan jotain unohtuikin 😀 mä niin tarvin paremman kosmetiikkapussin 😀
Mä olen aina rakastanut siveltimiä, nuorempanakin kun vielä maalasin. Niissä on vaan jotain taikaa 😉
Mun matkakosmetiikan koko on suoraan verrannollinen siihen, millä matka taitetaan! Jos on auto käytettävissä, tulee pakattua enemmän ja turhaakin. Muuten pyrin menemään kyllä aika minimillä. Mutta saas nähdä, huomenna matkataan maalaislomalle mustikkametsälle, onnistunko pitämään kosmetiikan sellaisessa järkevässä mittakaavassa, varsinkin huomioiden matkan funktion 😀
Mä käytän myös tuota samaa logiikkaa, autolla ei ole niin väliä, mutta julkisilla kulkiessa pitää olla tarkempana. Harvoin sitä tulee enää nykyisin autolla matkattua, joten tarkkana ollaan aina 🙂
Mun mielestä mustikkametsän glamouriin sopisi oikein hyvin ämpäriin/saappaisiin/niihin mustikoihin mätsätty meikki 😉
No hei
Technopagan ois mustikkametsämeikiin ehdottomasti sopiva huulipuna ^_^!
Todellakin!