
Syyskuu se vain hurahti jonnekin ja tuntuu, että en oikein päässyt menoon mukaan. Puolet syyskuusta olin kesälomalla ja toisen puolen yritin jotenkin orientoitua paluuseen töiden ja opiskelujen pariin. Voin kertoa, että arkeen palaaminen on ollut vähän hankalaa neljän viikon loman jälkeen.. Oli miten oli, syyskuu on melkein jo takana, joten on aika katsastaa kuluneen kuun suosikit.
Syyskuussa minulla oli kaksi meikkivoidesuosikkia. Alkukuusta, kun kesän rusketusta oli vielä ihan mukavasti jäljellä, IsaDora Nude Sensation sävyssä Nude Sand oli minulle lähes täydellinen match. Loppukuusta kun rusketusta ei enää ollut jäljellä oikeastaan ollenkaan rakastuin MUFE Ultra HD foundation stick -meikkivoidepuikkoon. Molempia meikkivoiteita olen levittänyt Real Techniques stippling brushilla, johon olen viimein ihastunut.
Syyskuun THE kynsilakka on ollut Lumenen syyskokoelman Gel Effect Satin Matt Effect Samettiyö. Samettiyö on herkullinen punaisen ruskea satiinimaisen mattapinnan jättävä lakka. Maanläheinen sävy on lainattu suoraan tämän syksyn 70-luku ja boho-trendeistä.
Syyskuuni on tuoksunut Diptyquen Volutesilta ja Korres Vanilla Plum -suihkugeeliltä. Sain suihkugeelin viime vuonna Sonialta Kreikan tuliaisina ja se on päässyt käyttöön vasta nyt. Vanilla Plum on tuoksultaa lämmin ja mausteinen, ehkä aavistuksen partavesimäinenkin, eli kelvannee myös miehille 😉 Korresin suihkugeelit vaahtoavat runsaasti pehmeää kermaista vaahtoa ja jättävät ihon suloisen sileäksi.
Viettäessäni viimeistä kesälomaviikkoani Raumalla vanhempieni luona tulin flunssaan. Ahkera työntekijä sairastaa lomalla ja mitä näitä muita kuluneita sanontoja on.. Taistelin tukkoista nenää vastaan viime syksynä hyväksi havaitulla Vicks Sinex -sumutteella ja pöhelöä ja kolottavaa oloa yritin karkoittaa Coldrexilla. Olin pari päivää lähes kokonaan vuoteen oma ja jossain torkahtelun ja valveen välimaatossa viihdytin itseäni Terry Pratchettin Carpe Jugulumilla. Oikein viihdyttävää lukemista, suosittelen humoristisempaa fantasia kaipaaville.
Syyskuuhun mahtuu myös uusi TV-sarjasuosikki, nimittäin Syfyn tuottama Defiance, josta löytyy Netflixistä kaksi kautta. Defiancea voisi kuvailla vaikkapa Farscapen ja Fireflyn risteymäksi. Sarja on hyvä vaikkakaan ei ihan yhtä super kuin Rockne S. O’Bannonin aikaisempi sci-fi herkuttelu Farscape, joka on ehdottomasti lempisarjani ikinä. Defiance sortuu välillä totaalisiin idioottimaisuuksiin, mutta siltikin se on erittäin viihdyttävä. Plussaa vahvoista ja monisyisistä naishahmoista.
Miten teidän syksynne on alkanut?
Tuo MUFE vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta ja Korres kuulostaa herkulliselta 🙂
Korres ON herkullinen! Tätä ennen mulla on ollut Basil Lemon ja Bergamot Pear, jotka oli kanssa herkkuja 🙂
Mä en saa tota stippling brushia toimimaan. Oon kokeillut levittää sillä meikkivoiteen, mutta musta se raapii ihoa ja melkeenpä sattuu. En saa meikkivoidetta levittymään tasaisesti. Outo sivellin, ei aukene mulle…
Mä ihstuin RT:n stippling brushiin vasta tuon MUFEn meikkivoiteen myötä, en oikein osaa käyttää sitä minkään muun tuotteen kanssa.