Kävin perjantaina salilla tekemässä treenin, tai ainakin yritin.. Olen viimeksi käynyt salilla maaliskuussa ja ihan oikeasti kunnolla treenannut yli vuosi sitten. Peruskuntoni on elpynyt selkeästi työmatkapyöräilyn ansiosta, mutta kestävyyskunto ja hapenottokyky ovat ihan hukassa. Lihasvoima on lähinnä vitsi, etenkin yläkropassa. Maanantaisella pt-käynnillä pyysinkin ohjelmaa, joka kehittäisi erityisesti yläkropan lihasvoimaa ja auttaisi siten myös niska-hartiaseudun ongelmiin.
Aloitin treenin tekemällä alkulämmittelyn soutulaitteella (josta en tykkää ollenkaan), jatkoin jalkaprässiin (yksi lemppareistani) ja sen jälkeen roikkumiseen ja olankohautukseen roikkuessa. Tähän asti kaikki meni hyvin. Seuraavaksi vuorossa oli TRX-punnerrus josta ongelmat sitten alkoivat.. Tämnä blondi ei vaan yksinkertaisesti tajua TRX-punnerrusta. Tai siis, ongelmaa ei olisi ellei punnerruksen jälkeen pitäisi palata alkuasentoon, eli liikuttaa käsiä eteenpäin. Siinä kohtaa loppuu meikäläisen koordinaatio kyky ja liikkeestä tulee lähinnä onnetonta räpistelyä. Parin minuutin sähellyksen jälkeen siirryin suosilla tekemään ihan tavallisia punnerruksia (kevennettynä tietenkin). Punerrusten jälkeen siirryin TRX-soutuun, joka meni punnerrusta paremmin, mutta hieman haparoiden kuitenkin. TRX-venkoilun jälkeen tein askelkyykkyjä, ei rakettitiedettä, mutta toimivaa ja mikä parasta jotain sellaista mitä osaan tehdä.
Askelkyykkyhen jälkeen siirryin siihen liikkeeseen, joka katkaisi kamelin selän. Turmiokseni koitui penkkidippi. (Näin jälkikäteen ajateltuna ei olisi pitänyt tehdä penkki-dippiä ollenkaan, vaan ihan suosiolla korvata liike ranskalaisella punnerruksella.) Ojentajat ovat aina olleet kroppani heikoin kohta, niissä kun ei ole voimaa ollenkaan. En koskaan myös ole erityisemmin nauttinut ojentajien treenaamisesta ja kokemukseni sillä saralla rajoittuukin lähinnä ranskalaiseen punnerrukseen, penkkidippiä en ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Nyt vuoden flunssakierteen ja treenaamattomuuden jälkeen ojentajani ovat suorastaan olemattomassa kunnossa.
Minulle penkkidippi on todella rakas liike joka vaatii reippasti keskittymistä, jotta tekisin liikkeen oikein, eli ojentajilla enkä jaloilla ja muulla yläkropalla. Hetken liikettä tunnusteltuani tein yhden toiston josta pääsin hädin tuskin ylös. Ensimmäisen toiston jälkeen lähdin toiseen laskuun ja jämähdin alas. Vaikka kuinka yritin puske ojentajille en yksinkertaisesti päässyt ylös. Kurkkua alkoi kuristaa ja kyyneleet alkoivat nousta silmiin. Nieleskelin hetken pettymystäni ja päätin yrittää uudestaan. Asento kohdalleen ja taas sama homma, en saanut millään kammettua itseäni ylös. Yritin vielä kolmannen kerran, mutta eihän liikkeestä enää mitään tullut. Sitten tuli itku, ei mikään raivovollotus, mutta itku kuitenkin. Istuin hetken penkillä kuivaillen silmiäni hihansuuhun, mutta kun tunteenpurkaukselle ei tullut loppua päätin jättää treenin kesken ja siirtyä pukuhuoneeseen.
Tähän väliin on varmasti hyvä mainita, että reagoin turhautumiseen todella helposti itkemällä ja etenkin kuluneen vuoden aikana kaikki terveyteen ja hyvinvointiin kohdistuva takapakki on saanut minut helposti pois tolaltaan. Olin keskenjääneen treenin jälkeen todella turhautunut ja pettynyt itseeni ja onnettomaan suoritukseeni. Pettymys on tunne, jota en ole koskaan aikaisemmin tuntenut salilla. Salitreeni on tuonut mulle aina onnistumisen tunteita ja iloa. Toki aina välillä on tullut vastaan tilanteita kun en ole saanut viimeistä sarjaa loppuun tai ole haukannut aluksi liikaa painoja laitteeseen, mutta useimmiten olen pystynyt tekemään enemmän kuin olin ajatellut ja koskaan mikään liike ei ole jäänyt vain yhteen onnistuneeseen toistoon. Tunsin itseni todella rapakuntoiseksi ja epäonnistuneeksi.
Koska olen kuitenkin itsepäinen pidettyäni muutaman päivän tauon penkkidipistä päätin kokeilla sitä uudestaan, tällä kertaa kotona. Ja kappas! Sehän onnistuikin nyt paljon paremmin. Sain tehtyä kolme toistoa putkeen ja yhteensä tein kuusi toistoa. Tällä kertaa kuitenkin isoimmaksi ongelmaksi muodostuivat kipeytyvät ranteet, joita sitten jomottikin koko illan. Penkkidippi on siis voitettu, mutta aion siltikin korvata sen ranskalaisella punnerruksella, jota teen käsipainoilla. Myös TRX-nauhoilla tehtävät liikkeer korvaan minulle tutummilla ja helpommilla versioilla. Ehkäpä kokeilen ohjelmaa sellaisena kun pt se minulle teki kun olen hetken ehtinyt salilla käydä ja totutella kroppaani taas treenaamiseen.
Loppuun pitää toki vielä sanoa, että pt:n tekemässä ohjelmassa on paljon hyvää ja penkkidippi- ja TRX-antipatioistani huolimatta suosittelen kyllä pt käyntiä ihan kaikille. Saamani ohjelma on hyvä ja monipuolinen ja siihen tekemäni muutokset ovat vain pientä hienosäätöä. Sain pt:ltä muunmuassa korvaamatonta apua ”löysän” polveni tuomiin ongelmiin jalkaprässissä. Ehkäpä kun voimatasot nousevat ja olen ehtinyt hetken käydä salilla aktiivisesti varaan toisen pt kerran 😉
Tiedän valitettavasti tuon turhautumisitkun 🙁 Mulla sama iskee millä tahansa tanssillisella tunnilla, kun en vaan osaa. Ja mitä enemmän sitä osaamistaan ajattelee, sitä enemmän homma menee pieleen ja itkettää. Osaisin kyllä jutut, jos niitä harjoiteltaisiin edes muutama minuutti pidempään mutta yleensä sarjoja yhdistetään tosi nopsaan ja siinä mä putoan kyydistä.
Musta tollaset nauhat ja muut on vähän turhia, kun samat liikkeet voi tehdä helposti oman kehon painolla tai sitten helpoilla lisäpainoilla. En oo koskaan ymmärtänyt, miksi salivoimailun pitäisi olla jotain erityistä koreografiajumppaa 😀 Usein mulla ainakin nuo nauha- yms. liikkeet ottaa niihin pienempiin lihaksiin, eikä isoihin joita haluisin treenata. Tää tosin sellasella vuoden-parin takaisella kuntoilukokemuksella, ettääh… :’D
Juu.. Mä en edes viitti yrittää mitään tanssillista tuntia 😀
Mä tykkään myös eniten yksinkertaisista ja selkeistä liikkeistä. Turha kikkailu yleensä vaan alkaa ketuttamaan..
Kyllä se siitä kun vähän aikaa käy. Pääasia että on kiva ohjelma ja salilla on kiva käydä. Minäkään en voi ranteiden takia tehdä tiettyjä liikkeitä joten valitsen niille vaihtoehtoja 🙂 tsemppiä <3
Ensimmäisellä kerralla on todellakin turha odottaa ihmeitä, siihen olin ihan varautunutkin, enemmän ehkä vaan turhautti tuo ohjelma. Jos samat lihasryhmät olisi hoidettu vähän eri liikkeillä alunperinkin turhautumisefekti tuskin olisi ollut tuota luokkaa.
Itse todella paljon treenanneena neuvoisin (mitä ei kyllä pitäisi mennä tekemään) hankkimaan sitä pohjakuntoa ja voimaa ihan perusliikkeillä ja jättämään nuo ihmeroikkumiset ja muut härpäkkeet suosiolla pois. Niitä voi tehdä sitten piristykseksi, kun se perustreeni sujuu ja haluaa vaihtelua.
Minullakin on ollut ojentajat ja olkapäät alkuun sellainen ei-niin-kiva treeni, mutta vuosien mittaan niistä tuli ihan lemppareita.
Ja tuon itkun tunnistan kyllä itsellänikin. Ei treenissä, vaan treenaamattomuudessa, kun selkä sanelee nykyään ehdot kaikelle liikkumiselle.
Tsemppiä treeniin!! Kyllä se siitä lähtee 🙂
Mun yksiä lempiliikkeitä on aina ollut ylätalja, harmitti ihan kun se jäi kokonaan ohjelmasta pois. Olisi ehkä siitä pitänyt avata suunta, mutta tahtoin asennoitua ennakkoluulottomasti ja luottaa siihen, että ammattilainen osaa tehdä hyvän ja toimivan treenin.
Onneksi mulla on ahkerasti treenaava mies, jolla on pitkä salitausta, joten häneltäkin voi aina kysellä vinkkejä ja ohjeita 🙂 Joten eiköhän tämä tästä kunhan vähän sorkin tuota ohjelmaa.
Jep, dippiturhautuminen check täälläkin. Joskus vuosi sitten sain helposti 10 x viis kierrosta dippejä puilla, nyt penkkidipitkin on ihan tuskaa.
Mutta joo, kyllä mäkin aina suosittelen kehonpainojuttuja, simppeleitä painoja ja kahvakuulia eli crosstrainingia. 😉 Tunneilla on hyvät ohjaajat paikalla, osaavat antaa variaatioita jne. Ei tuu niin helposti sitä turhautumista…
Mä tunnustan vierastavani ryhmäliikuntatunteja, en niinkään sen ryhmäliikuntaelementin vuoksi vaan aikataulujen. Perussalitreenistä tykkään senkin takia, että se ei sido mihinkään tiettyyn aikaan ja päivään, se sitoo liikaa. Tyykkään siitä, että voin mennä just sillon kun on sellanen olo/ehtii.
Vaikka pitää se silti sanoa, että crosstraining kiinnostaa edelleen. Ehkä mä jossain vaiheessa kokeilen sitä 🙂 Pitää varmaan kytätä Unisportin kevään kursseja sillä silmällä.
TRX-jutut on päteviä, sillä ne pakottavat hallitsemaan vartaloa ja keskikeho (eli ne surullisenkuuluisat korsettilihakset) joutuvat hyvälle kuormitukselle. Ensin on kuitenkin opeteltava kehonhallinta TRX:n kanssa ja sitten vasta miettiä mitä siinä sitten tekee. TRX-punnerrus on hankala liike enemmänkin treenenneelle, joten älä siitä turhaa morkkista ainakaan rupea tuntemaan. Vähän lisää voimaa kehoon ja sitten takasin TRX:lle, eikä pelkästään piristykseksi!
Ja jos salilla on kahvakuulat, niin penkkidipissä kämmenet kahvakuulien päälle (eli kun pallossa on kahva, niin ihan siihen kahvan alle) niin saat ranteet pidettynä suorana, jolloin ne todennäköisesti eivät kipeydy.
Sen kyllä tosiaan huomasin, että TRX-harjoittelussa juurikin myös se pienemmät tukilihakset teki hommia kunnolla. Ei vaan ehkä tainnut olla hyvä idea aloittaa niillä vuoden tauon jälkeen 😉
Mä suosittelisin sulle (kaikille) CrossFittiä. Aloitin sen rapakuntoisena kesäkuussa, ja vaikka kesä ja syksy on mennyt miten kuten, välillä aktiivisesti, mutta pienikin tauko flunssan tmv. takia venyy helposti useampaan viikkoon… mutta silti kehitystä tapahtuu huiman nopeasti. Vaikka mielikuva lajista on et se on vaan kovakuntoisille, niin hienosti kuitenkin kaikista liikkeistä löytyy skaalaustapa, että jokainen pystyy tekemään. Parastahan tossa on se, että kun treeni on joka päivä eri, sun keho ei pääse ”tottumaan”, ja kun teet kehonpainolla käytät keskivartaloa niin paljon enemmän kuin laitteissa. Puhumattakaan siitä, että sulla on joka tunnilla PT seuraamassa, että teet oikein. Ohoh, tulipa palopuhe! 😀
Ai niin, kipeytyville ranteille hyvä palauttava juttu treenien jälkeen on roikkuminen! Mulla meinas alkuun itku pästä, kun ekan kerran rinnallevetoa harjoitellessa tangon laskeminen (aikanaan rastahommissa pilatuille) ranteille tuntui täysin mahdottomalle, ja olivat harjoituksen jälkeen kipeät. Parin kerran jälkeen ja aina roikkumisvenytys päälle, niin rantert on tottuneet ja varmaankin vahvistuneet. Jee!
CF/CT on kiinnostanut jo pidempään kyllä, mutta vielä en ole testannut. Pitää kuikuilla Unisportin ensi vuoden kursseja, että olisko siellä sopivassa paikassa sopivaan aikaan.
Eniten siinä on napannut vastaan hinta (Unisportin 12kk salikausi kun on opiskelijalle ihan naurettavan halpa) ja aikataulut. Tunnustan olevani nykyisin tosi nihkeä hankkimaan itselleni aina tiettyyn aikaan sitovaa menoa, mutta ainahan tietysti voisi kokeilla 😉
Täällä toinen turhautumisitkijä! Paitsi mulla oli PT vieressä todistamassa sitä.. :’D
Okei.. Vedit paremmaksi 😀
Mäkin suosittelen alkuun perusliikkeitä, kuten mainitsemaasi ylätaljaa, alataljaa, pystypunnerrusta ja istumaannousuja. Jalkaprässi on varmaan hyvä kyllä. Tee sellaisia liikkeitä, jotka osaat tai joiden tekniikan joku voi sulta tarkistaa. Tarkoitus ei ole ladata mahdollisimman paljon painoja tai tehdä maksimivoimatreenejä eli kolmen tai kuuden toiston sarjan mukaan sitten vasta myöhemmin. Oikean tekniikan avulla et kuormita turhaa esimerkiksi niveliä, vaan treeni voi jatkua kehittävänä pitkään. Aloittelija kehittyy nopeasti suht kevyelläkin kuormalla, vaikka toki tavoite on käyttää painoja, joilla jaksat n. 10-12 toistoa. Puhdas tekniikka kuitenkin edellä! Voit tehdä kevyillä painoilla lämmittelysarjoja ja siten myös valmistaa hermostoa tuleviin sarjoihin. Motivaatio on treenin jatkumisen kannalta tärkeä.
Liiaksi ei kannata uskoa pt:tä jos hänellä ei ole järki perusteita sille, mitä tehdään ja miksi. Kertoiko miksi ylätaljaa ei tehdä? Entä miksi piti tärkeänä, että teet TRX-punnerruksia ennen kuin olet oppinut tarpeeksi kehonhallintaa? Vatsa- ja selkälihakset kuntoon ensin, jotta voit hallita keskivartaloasi paremmin, kun treenaat mitä tahansa liikettä. Ovatko nämä tuttuja kavereita: http://th-valmennus.blogspot.com/ ja https://lihastohtori.wordpress.com/ ? Tuolta saat luotettavia ja tieteeseen perustuvia vinkkejä. Lähtisin niillä liikkeelle. Crossfit tuskin on hyvä laji jos kehonhallinta on hakusessa vai uskotko pystyväsi hallitsemaan kehoasi samalla, kun sykkeet on maksimissa ja painot aika kovat?
Salitreeni (eli lihaskuntoharjoittelu) tulisi kuulua jokaisen arkeen ja se on tosi palkitsevaa. Kehitystä tapahtuu ja hyvä lihasvoima tukee terveyttä. Jokainen treenatkoon itsensä vuoksi omalla tasollaan ja oman terveytensä vuoksi tähtäimessä hyvä elämä. Viimeaikoina salitreeni on noussut vähän erikoiseen valoon ulkonäkö- ja kisatavoitteiden vallatessa netin. Keskity treeniin sen sijaan, että vertailisit itseäsi edes entiseen kuntoosi, niin huomaat pian, että oletkin itse asiassa paljon paremmassa kunnossa kuin ennen. 🙂 Treenistä ei kannata masentua, koska jokainen treeni vie sinua eteenpäin. Sellainen treeni, josta tulee paha mieli, on tuskin hyvästä. Kun teet suht simppeleitä liikkeitä, kehityt suoritustekniikassa ja lihasten aktivoimisessa, mikä itsessään tuo onnistumisen kokemuksia, vaikka painot eivät heti nousisikaan.
Tsemppiä treeneihin!
Kiitos kannustavasta kommentista!