En tykkää vinoista hampaistani, mutta tykkään huulistani.
En tykkään kaksoisleuastani, mutta tykkään korkeista poskipäistäni.
En tykkää hennoista ja ohuista hiuksista, mutta olen alkanut tykätä omasta väristäni.
En tykkää iän myötä löystyneistä luomistani, mutta tykkään silmieni mallista.
En tykkää vatsastani, mutta tykkään siroista ranteistani.
En tykkää selkäläskeistäni, mutta tykkää hartioistani.
En tykkää alleistani, mutta tykkään pepustani.
En tykkää selluliitistä reisissäni, mutta tykkään pohkeistani.
Aloittaessani laihduttamista kaksi ja puoli vuotta sitten tavoitteenani oli päästä vitosella alkavaan painoon. Enää se ei tunnu tärkeältä. Tämän vuoden aikana painoni on ollut alimmillaan 61,5kg (helmikuussa kahden kuukauden sairasminen jälkeen) ja juuri nyt painoni on noin 64kg. Olen 161 cm pitkä joten normaalipainon yläraja minulla on 64,8kg. Vuoden alussa painoin 63kg, eli kokonaisuudessaan voi sanoa, että olen tämän vuoden ajan pysynyt samassa painossa. En ole tämän vuoden aikana laihduttanut aktiivisesti, siihen ei vain ole ollut voimia. Olenkin pyrkinyt pitämään huolen siitä, että paino pysyy saavutetulla tasolla, eikä luiskahda enää ylipainon puolelle. Se on tehty puhtaasi ravinnolla sillä liikuntaa olen harrastanut todella vähän.
Tahdon edelleen muokata kroppaani (minusta) parempaan suuntuun oikealla ravinnolla ja liikunnalla, mutta silti minulla on juuri nyt sellainen olo, että tässä on hyvä olla. Minulle isoin asia paremman henkisen ja fyysisen olon löytämisessä oli ruoka ja nimenomaan sen ymmärtäminen millaisesta ravinnosta kehoni pitää ja millaisella ravinnolla se voi hyvin. Kitudieetit ja päättömät rajoitukset eivät toimi. Vasta kun ymmärsin miksi en voi syödä pastaa ja ruisleipää päivittän, vasta kun ymmärsin mitä se kropalleni tekee pystyin luopumaan niistä kokonaan. Tunnustan, että aina välillä lipsun, esimerkiksi tällä viikolla söin lounaalla kaksi ruisleipää graavilohella, mutta mielitekoja ja haluja on helpompi hallita kun tietää, että lopulta ne tekevät vain hallaa.
Minä en ole koskaan ollut laiha tai hoikka, mutta alun parikymppiseksi asti olin normaalipainoinen. Painoin noin 55-60kg ja olin tyytyväinen ulkonäkööni. Minulle laihduttaminen ei ole ollut jonkun saavuttamattoman tai utopistisen tavoitteen hapuilua, se on enemmänkin ollut paluuta juurille, sellaiseksi kuin olen ennen kilojen kasaantumista ollut. En ole enää sama ihminen kuin 10 vuotta sitten, mutta se itsevarmuus, joka minulla tuolloin oli ja joka osaltaan mureni kilojen myötä on tullut takaisin. En ole positiivisen elämänasenteen lähettiläs tai pusi, pusi, nami, nami -ihminen, mutta pakkohan se on sanoa, että kun pitää omasta peilikuvastaan on elämä paljon mukavampaa. Ei se kaikkia ongelmia ja pulmia ratkaise, mutta se on alku ja askel parempaan suuntaan.
Sen sijaan, että velloisin ja vatvoisin muhkuroissani yritän keskittyä niihin asioihin joista pidän. Oli se sitten kuinka pieni tahansa, vaikkapa pikkurillin kynsi tai söpö luomi oikean etusormen sisäsyrjällä. Vaikka jokainen lause alkaakin sanoilla ”en tykkää” pakko minun on silti myöntää, että olen kuitenkin kokonaisuuteen varsin tyytyväinen. Kehossani on asioita joista en pidä, mutta ne asiat joista pidän painavat vaakakupissa enemmän. Pidän itseäni kauniina ainakin yhdeksänä päivänä kymmenestä ja tunnen itseni kauniiksi kun katson peiliin.
Täytän kolmen kuukauden päästä 30. Se on samalla pelottavaa ja jännittävää. En ole elämässäni siellä missä ajattelin olevani kolmekymppisenä. Olen edelleen opiskelija, asun vuokralla ja käyn osa-aikatöissä. Minulla ei ole kissaa, autoa tai lapsia enkä ole naimisissa. Elämän piti olla valmista kolmekymppisenä, mutta ei se ole. Ehkäpä se ei koskaan ole ja se on hyvä. Pitäisi antaa itselleen lupa olla tyytyväinen siitä mitä on tässä hetkessä, eikä murehtia sitä kaikkea mitä pitäisi olla tai olisi voinut olla.
Rauhallista sunnuntaita!
Ihana postaus! Ja olet kyllä hurjan kaunis. 🙂
Mulla on hyvin samanlaisia ajatuksia omasta ulkonäöstäni ja vartalostani. Kaikki ei ole ihanteellista, mutta en enää nykyisin vello ulkönäkööni liittyvissä asioissa. Vaikka niitä silloin tällöin ajattelen ja niistä blogiinkin kirjoitan, ovat ne.. no, eivät niin kovin tärkeitä koko elämän mittakaavassa. Hyvinvointi ja olo muodostuvat kokoajan tärkeämmiksi vaikuttimiksi myös ruokavaliossa ja liikunnassa, sekä myös niistä repsahtamisessa. Vähän surullisena mietin niitä vuosia jotka osittain tuhlasin ulkonäön murehtimiseen jopa. Hyvä itsetunto on oikeasti jotain sellaista jota todella kannattaa tavoitella, nyt tuntuu että viime vuosina olen vasta alkanut ymmärtämään mitä se oikeastaan tarkoittaa ja miltä se tuntuu. Ei sitä kyllä edelleenkään aina ole, mutta enimmäkseen. 🙂
Kiitos, kiitos 🙂
Kaikkea itsessään on ihan mahdotonta muuttaa, sitä yrittäessä ei tule kuin onnettomaksi. Huonoja päiviä on kaikilla, onneksi niitä hyviä on useammin 😉
Loistava postaus, jonka varmasti hyvinkin moni voi allekirjoittaa! 🙂
Kiitos!
Aamen! Mulla on tässä kaamoksen pyörteissä pyörinyt päässä jälleen kerran elämän ja kuoleman tarkoitukset ja merkitykset ja selvyyttä en ole saanut. Ainoastaan oon tullut siihen lopputulokseen, että minun elämällä ei suuressa mittakaavassa juuri ole merkitystä ja tämä on tuonut vapautta elämään. Kuka hitto muka määrittää missä vaiheessa mitäkin pitäisi tapahtua ja miten asioiden pitäisi olla, jos on hyvä olla tässä just nyt.
terkuin, kohta 28-vuotias peräkammarin tyttö
Oman pienuutensa ymmärtäminen on joko lohduttavaa tai lamauttavaa. Itse en oikein vielä ole saanut selvyyttä siitä kumpaan kategoriaan itse kuulun. Ehkä sekin selviää vielä joskus, toivon toki ensimmäistä.
Tiedtkö mitä! Ihana postaus!
Tärkeintä, että itsellä on hyvä olla. Sisäinen hyvä olo säteilee myös ulkopuolelle. Sulla on mielettömän kauniit kasvonpiirteet ja oot mielettömän hyvä meikkaamaan.
Ihanaa sunnuntaita sinne! 🙂
Mukava, että pidit 🙂
Voi, miten ihana postaus. 🙂
Itselläni laihdutettavaa olisi kyllä jo ihan terveydenkin kannalta, mutta en anna sen siltikään määritellä sitä kuka olen ja käsitykseeni omasta kauneudestani. Ne tulevat ihan muista jutuista. 🙂
Mulle terveys oli yksi isoimmista syistä laihduttaa normaalipainoon. Sukurasitteena on sekä korkeaa verenpainetta että diabetesta joista kummallekaan ylipaino ei tee hyvää.
Hieno postaus 🙂 mä olen jo pitkään ”painanut liikaa”, se klassiset viisi kiloa, jotka lihoin hiljalleen enkä ole saanut niitä pudotettua. Kyllähän mä saisin jos todella tsemppaisin, mutta näemmä se asia ei ole enää mulle läheskään niin tärkeä kuin se on joskus ollut. Tulen hyväksytyksi tässäkin painossa sekä itseni että muiden taholta ja vaikka en ite joka päivä tyytyväinen olekaan, niin tarpeeksi usein olen. Muut jutut on tärkeämpiä. 🙂
Muutama kilo sinne tai tänne! Ei se hyvä olo tule vain siitä vaa’an lukemasta vaan kaikesta muusta, joka kumpuaa sisältä 🙂
Sä näytät kyllä hyvältä! Ja se olohan on kaikista tärkein. Että on hyvä. Ja että olisi kokonaisuuteen tyytyväinen, kuten sanoit.
Itsellä olo on tällä hetkellä huonomman puolella, kun ei ole jaksanut pitää itsestä huolta. Ja se heijastuu välillä häpeänä (omasta mielestä) liian hoikkaa kroppaa kohtaan. Toisaalta juurikin sillä puntarin lukemalla ei ole mitään merkitystä, sillä on, miltä tuntuu.
Kiitos, kiitos 🙂
Ihan tärkeintä tosiaan on terveys ja hyvä olo. Siihen ei vaadita mitään militanttista rutiinia, mutta ehkä kuitenkin pikkuisen vaivaa. Mulla jossain vaiheessa ruokavalion kanssa vain tapahtui sellainen ahaa-elämys ja sen jälkeen kaikki on ollut helpompaa. Ylä- ja alamäkiä toki on ollut, mutta onneksi suunta on silti aina ylöspäin.
Loistava postaus! Muutenkin oon hiljattain vasta löytänyt blogiisi ja pidän kovasti. Kosmetiikka kiinnostaa, samoin ruokajutut. Itsellänikin on diagnosoitu tähystysten kautta IBS ja välillä oon melkein toivonut, että olisipa minulla joku varsinainen ”sairaus”. Kovin tuntuu hankalalle elämä rajoitetun ruokavalion kanssa, tai sitten vaan teen siitä hankalaa 😀 Vuosi sitten olin usean kuukauden ”fodmap-ruokavaliolla”, enkä juurikaan saanut apua ja tuli todella turhautunut olo. Sen jälkeen tuli pitkä kausi, jolloin söin ihan mitä vaan. Nyt taas tuskastuttaa oma olo ja yritän saada itseni tajuamaan, että kannattaisko kokeilla jotain muutoksia. Pahin riippuvuus mulla on sokeriin ja se tuskin auttaa asiaa. Tuntuu, etten voisi elää ilman suklaata. Vaikealta tuntuu myös keksiä, mitä ruokia söisi esimerkiksi töissä ja päivälliseksi kotona. Argh!
Ymmärrän kyllä ajatuksesi. Olisihan se elämä omalla tavallaan helpompaa jos sairastaisi vaikkapa keliakiaa, mutta toisaalta jos vaakakupissa on oikeasti tulehduksellinen suolistosairaus tai IBS, niin ehkä kuitenkin mieluummin IBS. Mulla on aina välillä taisteluväsymys syömisen kanssa, silloin retkahdan, mutta onneksi aina palaan ruotuun. Mulla ero ns normaaliin syömiseen ja FODMAP syömiseen on meinaan aika reipas. Kyllä sitä repsuillessa aina kaipaa sitä parempaa oloa, jonka oikea ruokavalio tuo tullessaan.
Mulla on kirjoitteilla parikin tähän liittyvää juttua, jos, vaikka niisti löytyisi inspiraatiota 😉