
Kun näin ensimmäisiä kuvia Naked Smoky -paletista, en innostunut ollenkaan. Paletti näytti suhruiselta, tunkkaiselta ja jotenkin turhan violetilta. Pakkauskin näytti halvalta ja heppoiselta. Edes YouTube-gurujen hehkuttavat videot eivät saaneet minua vakuuttuneeksi siitä, että Naked Smoky olisi hyvä hankinta kaikki muut Naked-paletit omistavalle.
Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että Naked Smoky vastaisuuteni oli oikeastaan ihan pöhköä, sillä rakastan smoky eye -meikkejä. Kun HOK-Elanto ilmoitti, että asiakasomistajat saavat parin päivän ajan kaikissa Sokos-tavarataloissa 20% alennuksen normaalihintaisista tuotteista päätin antaa Naked Smokylle mahdollisuuden ja ostaa sen. Jos paletti osoittautuisi alussa uumoilemakseni pettymykseksi voisin aina myydä sen pois.
Alkuun kuvien ja videoiden perusteella halvalta ja heppoisalta näyttänyt muovipakkaus osoittautuikin jämäkäksi ja tyylikkääksi. Paletin alapuoli on jännästi läpikuultava ja iso peili on laadukas. Naked Smokyssa on Naked ykkösestä tuttu magneettinen sulkumekanismi. Tällä kertaa myös paletin mukana tuleva sivellin on hyvä. En pidä ollenkaan kolmen muun ison Naked-paletin siveltimistä, mutta Smokyn sivellintä käytän mielelläni. Siveltimessä on toisessa päässä napakka kynäsivellin ja toisessa jämäkkä häivytyspensseli.
Naked Smoky paletissa on 12 sävyä kuten muissakin isoissa Naked-paleteissa. Neljä sävyistä on mattaa ja muut ovat hohtavia. Vaalea High on UD:lle tyypillinen superglitterinen varistaja ja Radarin ja Armorin pigmentti on hieman huono, mutta siitä selviää kerrostamalla. Muissa sävyissä ei ole valittamista. Pienistä vioista huolimatta sanoisin, että Naked Smoky on isoista Naked-paleteista monipuolisin sekä sävyiltään ja tekstuureiltaan parhaiten koostettu.
Paletin voi jakaa kolmeen nelikkoon. Ensimmäisellä nelikolla tekee hohtavan päivämeikin, toisella nelikolla sumuisen smkoky-meikin iltarientoihin ja kolmannella nelikolla mattaisen silmämeikin arkiaamuihin. Kokonaisuudeltaan Naked Smoky on viileä paletti jossa on muutama lämmin sävy sekoittamassa pakkaa.
Meikatessa ei tietenkään tarvitse tarttua mainitsemiini ”nelikoihin”, vaan sävyjä voi sekoitella ja yhdistellä mielensä mukaan. Tyypillinen Naked Smokylla tekemäni meikki on ollut Thirteen kulmaluulla, Combust häivytyksenä, Whiskey luomivaossa ja alaluomella sekä Radar liikkuvalla luomella.
Päällimmäisenä ajatuksena Naked Smokysta jää se, että se on kuin päivitetty Naked 1. Toki Naked Smoky on yleisilmeeltään tummempi ja harmaampi kuin ykkönen, mutta silti paleteissa on jotain hyvin samaa. Naked Smoky on kaunis paletti ja jokaisen sumuisen savuisesta smoky-meikistä pitävän kannattaa ehdottomasti miettiä sen hankkimista!



Oi että tää Smoky *sydänsilmäemoji* Se on niin upea ja tiivistää yhdessä paletissa upeasti melkein kaiken! Jos olisin miljonääri niin ostaisin tämänkin, nyt täytyy varmaan odotella Joulua & synttäreitä (as if näitä enään silloin saisi ;D)
hanna
http://www.hannamariav.com
Mun ymmärtääkseni Naked Smoky jää ihan vakiovalikoimaan, eli hankkimisella ei ole mikään kiirus 🙂
Smokyt on parhaita. Räikeistä väreistä en niin välitä.
Paletit ovat kyllä käteviä, mutta itsellä käy tuollaisten isompien palettien kanssa aina niin, että niistä löytyy ne pari suosikkiväriä, kun ne loppuvat – muut jää sitten käyttämättä. Menee kuin vähän hukkaa.
Onneksi on sellaisiakin vaihtoehtoja olemassa, että voi itse koota palettiin värit.
Smokyt on <3 Väreilläkin on paikkansa ja aikansa, mutta suurimman osan ajasta mennään varsin neutraalilla linjalla.
Ihanat swatchit saa vaan enemmän ja enemmän himoamaan tätä ❤️
Hihi 😉
Tämä on tulevaisuudessa ostettava, koska *nolo* en omista vielä yhtään nakua! Mut nyt ei harmita, kun tätä ei saanutkaan verkkokaupasta ja päädyin tilaamaan Shadow Boxin. Tämmöisiä neutraaleja sävyjä kun löytyy omasta valikoimasta jo jonkun verran. 🙂 Mutta ei kai niitä koskaan ole liikaa…? 😀
Ei siinä mitään noloa ole! Ei kaikkien tarvitse samoja tuotteita missään nimessä omistaa, sillä onhan maailma täynnä muitakin ihania luomivärejä 🙂