Hiljaista, rauhallista, harmaata. Joskus tarvitsee vain pysähtyä ja hengittää. Antaa hetken virrata yli ja muistaa mikä on.
Mustavalkoisissa kuvissa on samalla kertaa jotain hyvin surullista ja levollista. Ne kertovat kaipuusta, nostalgiasta, menneestä ajasta, suurista tunteista, paremmasta huomisesta ja uudesta alusta. Yksinkertaisinkin katunäkymä ja karuinkin sekasorto rauhoittuu mustavalkoisessa maailmassa.
Mustavalkoisuus tuo perspektiiviä. Se pyyhkii häiriötekijät pois ja antaa kuvan puhua. Joskus on hyvä pysähtyä mustavalkoisuuden äärelle ja antaa sen vyöryä yli kuin hyökyaalto. Mustavalkokuvissa on rauhaa jota kaipaan juuri nyt. Mustavalkoisuus on hetki jossa aika on pysähtynyt, hetki jossa aikaa ei ole.
Mustavalkoisuus vetoaa kovasti! Muistan ostaneeni josku vanhaan filmikameraan ihan tarkotuksella mv-filmin ja kuvista tuli jotenkin ajasta irrallisia, kauniita :).
Viimeksi olen tainnut kuvailla filmikameralla lukiossa, siitä onkin melkein 15-vuotta aikaa.. Kamera oli vanha Nikonin järkkäri ja filminä tietenkin mv-filmi 🙂
Mä tykkään todella paljon vanhoista mustavalkoisista muotokuvista. Ihmettelen aina esimerkiksi mummostani vanhoja kuvia katsellessa, että miksi en itse näytä saman ikäisenä noin elegantilta ja kauniilta valokuvissa. Onko se se mustavalkoisuus, kameran erilainen valotus, entisajan tyyli vai mikä, mutta minusta jokainen ihminen, josta olen sellaisen oikeasti vanhan valokuvan nähnyt näyttää kuvassa ihan eritavalla kauniilta tai komealta kuin kukaan nykykuvissa.
Ymmärrän oikein hyvin mitä tarkoitat, itsekin olen miettinyt samaa usein. Vanhoen kuvien erityislaatuisuus on varmasti monen tekijän summa, johon vaikuttaa paljon myös oma esteettinen tajumme, suhtautumisemma ja nostalgia.