Käperryin perjantai-iltana kuullokkeet korvilla ja puhelin kourassa Elefanttilakanoiden välin. Päätin rauhoittua iltapuulle lukemalla Stellan blogia ja kuuntelemalla vähän musiikkia. Mies istui vielä koneella pyörittelemässä objektia, jota avaruusalukseksekin olen kuullut kutsuttavan.
Näpäytin Apple Musicin päälle ja selasin minulle suositeltua musiikkia. Löydän harvoin suositelluista mitään mielentilaan sopivaa, mutta tällä kertaa tärppäsi. Eteeni rullautui lapsuuteni suosikki Faithless – Insomnia. Näin jälkikäteen ajateltuna huvittavaahan se on on, että Heidi kymmen vuotta on rakastunut biisiin jonka sanat kertovat stimulanttien sivuvaikutuksena ilmentyvästä unettomuudesta..
EDM, electronic dance music, on ”salainen paheeni” tai ”musiikillinen perversio”. Se on lapsuuteni soundtrack ja jotain mikä yhdistää minua ja veljeäni. Se saa pään heilumaan, lantion keikkumaan, jalat tamppaamaan ja kädet halkomaan ilmaa. Faithlesin rinnalla ovat soineet ainakin Pet Shop Boys, Depeche Mode ja The Prodigy.
Musiikki on parhaimmillaan kuin puhdasta energiaa, joka virtaa kehon läpi ja pakottaa sen liikkeelle. Musiikki on hetki. Hetki jossa ei ole mitään muuta kuin rytmikkäästi liikkuva keho. Kaikki huolet, murheet ja ajatukset häviävät päästä ja tekevät tilaa musiikille. Kun biisi loppuu on se pakko laittaa soimaan uudestaan, uudestaan, uudestaan..
Biisi on upea <3
Tuli yläasteen disco mieleen 😉
Meillä ei tainnut edes olla yläasteella discoja. Vai oliko? En edes muista 😀
”Se saa pään heilumaan, lantion keikkumaan, jalat tamppaamaan ja kädet halkomaan”
Minulle latinorytmit tekevät samaa.
En ole kauheammin välittänyt tämän tyyppisestä musiikista, mutta nyt kun kuuntelin, niin on tässä jotain HYPNOOTTISTA. 🙂
Hypnoottinen kuvaa kyllä oikein hyvin tuota musiikkia.
Ah, Depeche Mode. Ehkä ikuinen musiikkirakkauteni. Kai se johtuu siitä, että se löytyi teini-iässä. Vähän kuin ensirakkaus. Aina se kutkuttelee mielessä. 🙂 Tätä Insomniaa taas tuli diskottua ahkerasti myös silloin teininä. 😀
Depeche Mode on <3
Haha, mulla on myös joku heikko kohta tuo Depeche Mode, vaikka raskaasta rokista muuten pidänkin. David Gahan on kyllä ihana 🙂 varmaan peruja 80-luvun nuoruudesta. Ja tuo hypnoottisuus tulee mullekin mieleen näistä biiseistä…
Mulle ei yleensä kasarimusiikki oikein uppoa, mutta DM tekee poikkeuksen siinäkin.
Mulle tulee aina ja ikuisesti tästä biisistä mieleen oma nuoruus ja opiskeluaikojen hillumiset. 😀
Toivottavasti muistot on hyviä 🙂