
Joskus käy niin, että unohtaa merkitä muistiin meikissä käyttämänsä tuotteet.. Joskus käy niinkin, että muistaa jälkikäteen vain kaksi tuotetta varmaksi.. Tämä edellislauantainen meikki on juuri sellainen. Muistan vain, että päätin käyttää kaiken punaisen paukutuksen jälkeen silmämeikissä pitkästä aikaa MACin Teal-pigmenttiä ja huulille hutaisin lähtökiireissä MACin Honeylove mattahuulipunaa.
Valistunut arvaukseni on, että aurinkopuuteri on taas kerran MACin So Ceylon msf (jota yritän epätoivoisesti kuluttaa loppuun) ja poskipunana on todennäköisesti MACin Harmony tai sitten ei. Yritän uskotella itselleni, että juuri oikeiden tuotteiden muistaminen ei ole ollenkaan yhtä tärkeää kuin itse meikki, joka niillä on loihdittu.
Mihin minulla sitten oli niin kiire, että en edes ehtinyt kirjoittaa muutamaa riviä ylös? No tietenkin treffaamaan ihania kosmetiikkabloggaajia Sports Academyyn! Annettakoon tämä unohdus siis anteeksi 😉 Yritän seuraavalla kertaa olla parempi ajankäyttöni kanssa. (Turha toive..)
Kaunista maanantaita!
Oi tää on ihana! Petrolin sininen <3
Kiitos 🙂 Tuona päivänä olo tuntui vähän vieraalta meikissä, mutta jälkikäteen kuvian katsoessa täytyy sanoa, että kyllä se lopulta näytti nätiltä.