Eräänä maaliskuisena perjantaina käveli kampaamosta ulos taas kerran maailman onnellisin nainen. Luottokampaajani Taavi oli loihtinut venahtaneesta ja kulahtaneesta grannystäni upean sinisen polkan. Tunnetusti suoravärit haalistuvat nopeasti joten noin viikkon päästä ensimmäisestä värjäyksestä oli aika uudistaa väri. Halusin sinisestä vieläkin kirkkaamman joten lätkäisin päähäni sekoituksen hoitoaineella laimennettua idHairin Pow’r suoraväriä sävyssä Blue ja KC Professional Color Mask Paint suoraväriä sävyssä Turquoise. Tuloksena oli ehkäpä maailman kaunein petroolin sininen.
Pari päivää uudelleen värjäämisen jälkeen olin vielä aivan fiiliksissä tukastani, mutta sitten tapahtui jotain ja kuherruskuukautemme loppui kuin seinään. Vaikka sininen tukka oli juuri sen värinen jollaisesta olin aina haaveillut tuntui se vieraalta. Tukka näytti kuvissa ihan sairaan hyvältä ja olihan se livenäkin upea, mutta silti se ei tuntunut omalta. Huomasin katselevani kaihoisasti harmaahapsikuviani ja kaipaavani normaalimman väristä kuontaloa. Kaksi viikkoa värjäämisen jälkeen olin totaalisen valmis luopumaan sinisistä hiuksista sillä en vain tuntenut oloani kotoisaksi maailman ihanimmassa hiusvärissä.
Varasin seuraavan kampaaja-ajan toukokuun puoleen väliin ja ryhdyin miettimään miten pärjään tukka-ahdistukseni kanssa seuraavat kaksi kuukautta sortumatta kotona tehtyyn värinpoistoon. Mahdollsimman paljon väristä piti saada pois mahdollisimman hellävaraisella keinolla. Harmi vain, että sininen ja turkoosi ovat yksi vaikeimpia sävyjä saada pois hiuksista. Edes värinpoisto ei välttämätttä niihin pure (kokemusta on).
Päädyin värin haalistamiseeen muhittelemalla tukkaa syväpuhdistavalla shampoolla ja sainkin väristä huomattavasti pastellisemman. Samalla selkeästi petroolinen sininen muuttui enemmän vihertävän turkoosiksi. Vaikka väri ei vieläkään tunnu ihan omimmalta on suurin ahdistus hävinnyt sillä nyt hiukset ovat selkeästi aikaisempaa vaaleammat ja edes astetta ”hillitymmät”.
Vaikka sininen tukka jääkin lopulta lyhyeksi harharetkeksi ei se kaduta (ainakaan vielä). (Katsotaan uudestaan kun yritetään värinpoiston voimin saada loppujakin irti tukasta.) Olen todella pitkään haikaillut sinisen tukan perään ja vain kokeilemalla sain selville, että vaikka väri sopii minulle ja näyttää ihan sika hyvältä ei se silti tunnu omalta.
En ole luontainen riskinottaja, mutta hiusten kanssa olen oppinut repäisemään. Joskus se kannattaa ja joskus ei, mutta tästä lähin taidan kuitenkin tyytyä peruukkeihin kun himo ponitukkaan iskee liian voimakkaaksi..
Mustaa Kajalia muualla: Facebook, Instagram, Bloglovin’ ja Snapchat: mustaakajalia
