
Toim.huom! Tämä kolari oli rekan kuljettajan vika ei minun, paikalle saapunut poliisi sakotti ainoastaan rekan kuljettajaa, ei minua. Niin halutessani voin tehdä rikosilmoituksen.
Keskiviikko, tämän viikon kolmas maanantai, alkoi rytinällä, kirjaimellisesti..
Jos olisin dramaattinen sanoisin, että jäin rekan alle. Onneksi se mikä rekan alle oikeasti jäi oli pyörä, enkä minä. Olin keskiviikkoaamuna, hiukan ennen kahdeksaa, ylittämässä tietä pyörällä erittäin vilkkaassa risteyksessä jossa ei ole valoja. Pysähdyin suojatien kohdalle ja odotin, että pääsen yli. Kun liikenne toppasi sen verran, että reitti näytti selvältä ja minun puolelleni, suojatien eteen, oli pysähtynyt henkilöauto ja rekka, lähdin ylittämään tietä. Virhe! Jostain syystä rekka päätti lähteä suojatien eteen pysähdyttyään uudestaan liikkeelle siitäkin huolimatta, että minä olin jo suojatiellä.
Rekka osui pyörään ja kaaduin pyörän kanssa maahan. Pyörä ajautui rekan alle ja jos en olisi kiepsauttanut itseäni selälleni ja nostanut jalkoja ylös koukkuun nokkaa vasten olisi rekan pyörien alla ollut polkupyörän sijasta jalkani. Onneksi tilannenopeus oli hidas, lähes ryömintävauhtia, ja onneksi ainoastaan pyörä rusentui. Onneksi selässäni oli reppu joka toimi ”kelkkana” minun ja tien välissä.
Juuri nyt olo on kuin olisi jyrän alle jäänyt ja niinhän siinä vähän kävikin. Onneksi on Buranaa ja teetä. Kyynärpää ja polvi ovat auki ja mustelmilla, reppu kärsi pieniä pintavaurioita ja pyörä on täysin mutkalla, mutta kaikki vaatteet ovat ehjiä. Mikä tärkeintä selvisin itse kuin ihmeen kaupalla vain auenneella ja mustelmaisella polvella ja kyynärpäällä. Ei murtumia, ei tikkejä, ei aivotärähdystä. Pintavaurioita ja helventimoinen säikähdys. Olin tilanteen aikana, ambulanssissa ja poliisin jututtamana täysin tyyni (kuskille kyllä huusin muutaman ruman sanan), mutta kun pääsin työpaikalleni omaan kerrokseen romahdin täysin.
Eilinen pyörii edelleen mielessä, vaikka kaikkea en tilanteesta muistakaan. Päällimmäinen ajatus mielessäni on edelleen ”Onneksi ei käynyt pahemmin!”. Kiitos sille ihanalle ohikulkijalle, joka pysähtyi auttamaan ja soitti avun paikalle ja team leaderilleni, joka kuskasi mua työterveyteen ja takaisin!
Snäpin aiheesta voi käydä katsomassa täältä.
Mustaa Kajalia muualla: Facebook, Instagram, Bloglovin’ ja Snapchat: mustaakajalia
Ihan kamala tilanne, onneksi ei käynyt sulle pahasti 🙁 Täällä Lahdessa on just se ongelma, että joku autoilija pysähtyy suojatien eteen, mutta toisella kaistalla muut ei pysähdy, raivostuttaa!
Täällä on ihan samaa, mutta nyt kun molemmat olivat pysähtyneet ajattelin kaiken olevan OK..
Huhhuh, onneksi ei käynyt pahemmin!
Itse olen just autokoulussa ja pahin pelkoni on että törttöilen ja pyöräilijälle tai jalankulkijalle aiheutan jotakin 🙁 Pitääpä olla entistäkin skarpimpana ratissa. Toivottavasti toivut pian kolarista, henkisesti ja fyysisesti!
Mulla ei ajokorttia edes olekaan, mutta eiköhän ajaminenkin suju kunhan kiinnittää huomiota muuhun liikenteeseen.
Kiitos <3
Hui, onneksi ei käynyt pahasti!!!!
Oma onnettomuus 2,5 vuoden takaa muistui elävästi mieleeni. Pyörällä myös suojatiellä täti päätti kolmion takaa ajaa päin. Oli hiljentänyt ja tottakai ajattelin hänen antavan mulle tietä. Näin ei ollutkaan vaan se kiihdyttikin päin. Ei ollut kuulemma nähnyt mua.. Aika vähällä pääsin, ensiapuun tikattavaksi; polvi otti osumaa. Siitä johtuen olenkin parhaillaan toipumassa polvileikkauksesta.
Mulla iski shokki siä ensiavussa siinä vaiheessa, kun jäin yksin. Siihen saakka olin ihan viilipytty.
Tsemppiä sulle! Ja toivottavasti pyörästäsi saat asianmukaisen korvauksen, mä sain naurettavan vähän. Eri vakuutusyhtiöillä on vähän eri taulukot, minkä mukaan korvataan. Sen mua päin tulleen vakuutusyhtiö oli turva ja ne ei häävisti korvannut.
Polvivammat on syvältä.. Mulla on vasen polvi leikattu laskettuluhaaverin vuoksi aikoinaan. Toivottavast toivut leikkauksesta ongelmitta!
Huh, onneksi oli sulla nopeet refleksit ja sait jalat pois alta! Shokki tuleekin varmasti vasta hetken päästä, kun tajuaa mitä olisi voinut tapahtua. Pikaista paranemista niin henkisiin kuin fyysisiinkin haavoihin!
Kiitos <3
Hyi kamala! Onneksi sulle ei käyny pahemmin! <3
Sitä tässä on kaikki sanonut ja itsekin ajattelen ihan samaa.. Onneksi tosiaan pääsin todella vähällä.
Hui apua!! Samaa ajattelen kuin sinä ja muut, onneksi ei käynyt pahemmin. Nopeita paranemisia, sekä fyysisesti että henkisesti ???
Kiitos <3
Hui! Onneksi ei käynyt pahemmin!
Sanos muuta!
Onneksi oot kunnossa <3
Itsekin koin viime la kylmän tilanteen. Pyöräilin 5v poikani kanssa. Suojatielle tullessa yksi mersu hiljensi ja antoi tietä. Ja kun viittilöin lapselleni että nyt äkkiä yli niin mitä tekee mersu… lähtee liikkeelle. Jumalauta mä huusin sille…
Ihan kamalaa! Mä en ymmärrä mikä ihmisiä vaivaa liikenteessä..
Huh, läheltä piti, onneksi ei käynyt pahemmin. Tuntuu, että taas näin keväällä autoilijat eivät ole tottuneet pyöräilijöihin. Mieheni maantiepyöräilee ja minä muuten satunnaisesti. Välillä hirvittää autojen seassa näin maallakin, mutta sen myötä itse on ehkä oppinut paremmaksi autokuskiksi huomaamaan muut liikenteessä olijat.
Tämä rekkakuski oli aivan selkeästi ihan pihalla suomalaisista liikennejärjestelyistä..
Hyi kauhee! 🙁 Onneksi ei tuon pahemmin
tapahtunut!
Kerran olin läheltä piti tilanteessa pyörän kanssa ja säikähdin aika pahoin. En juuri pyöräile enää ja jos niin talutan suojatiet ym. Jopa suojatietä ylittäessä odotan niin että autot menevät ja en ole mukamas edes ylittämässä tietä. Kuulostaa jopa jo vähän oudolta mutta jäi osittain outo pelko.
Mä en ole lasketellut enää sen jälkeen kun polveni teloin, mutta tämän kanssa en kyllä aio antaa periksi. Pyöräily jatkuu kyllä kunhan saan uuden pyörän!
Ihan hiton pelottava tilanne kyllä, varmasti pyörii vielä pitkään mielessä! Onneksi olet ehjä. 🙂
Kiitos <3
Onneksi olet yhtenä, kokonaisena Heidinä! Todella hyvä tuuri on käynyt, huhhuh. Pyöräilijänä liikenteessä ei kyllä ole helppoa, varsinkin suojatiet ovat kyllä vaarallisia 🙁
Ei ole, ei..
Ja nyt olet sitten tarkkana jos ilmaantuu kipuja päähän, niskaan, selkään, lonkkiin jne. Adrenaali peittää hyvin onnettomuustilanteessa kipuja ja ne saattavat ilmaantua viiveellä. Vakuutusyhtiöt on niuhoja jälkikäteen selvittämään yhtikäs mitään. Joten jos kipuja tulee niin herkästi lääkärin pakeille ja selität tapahtuneen.
Mitään uusia kolotuksia ei onneksi ole tullut. Kävin myös heti tapaturman jälkeen työterveydessä, eli jos jotain tulee siellä on tiedot jo ylhäällä onneksi jo vakuutuksenkin kautta.
Tämä oli kyllä tosi kamala juttu, huh. 🙁 Onneksi olet kunnossa! <3
Edelleen jotenkin epätodellinen olo, vähän sellainen fiilis, että sattuiko tämä oikeasti minulle..
voi LUOJA! Onneksi ei ole käynyt pahemmin, mutta voi että mua pistää vihaksi nuo kevyttä liikennettä täysin kunnioittamattomat kuskit >:( itsekeskeisyys autoilijoiden keskuudessa on tutkitusti nousemassa ja välillä kyllä pyöräilijänä pelottaa oikeasti olla liikkeellä kun kuski, joka tasan tarkkaan näkee ei vaan piittaa vaan lähtee kohti. ihmeellisellä tuurilla on monta kertaa selvitty, tosi kurjaa, että sulle piti käydä noin! tsemppiä ja teepä kuule rikosilmoitus moisesta kusipäästä jos ei ole jo tehty. sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja sulle korvauksia, jospa kuski ottaisi edes vähän opikseen kun teoille tuleekin seurauksia. tsemppiä!
Tässä tilanteessa kuski oli selkeästi aivan pihalla, hän ei huomioinut muuta liikennettä, ei edes viereensä pysähtynyttä autoa. Kuljettaja kyllä sai sakot.
Nyt on pakko kommentoida blogiasi vuosia lukeneena. Toivottavasti olet myös itse perillä väistämissäännöistä. Suojatie koskettaa ainoastaan jalankulkijaa ei pyöräilijää. Paljon autoa ajaneena monesti liikenteessä vituttaa pyöräilijät, jotka kuvittelevat että suojatiesäännöt koskevat myös heitä vaikka asia ei ole niin. Toki heidän päältään en ole tämän takia ajanut, mutta monesti pyöräilijät ovat itse ne ketkä raivoavat autoilijoille liikennesäännöistä ja samalla itse rikkovat niitä rajusti
Anteeksi nyt vaan, mutta luitko sä juttua ollenkaan ennenkuin rupesit siinä huutelemaan? Tuolla selkeästi mainittiin, että Heidi odotti suojatien edessä ja meni vasta kun reitti oli selvä, kun rekka oli pysähtynyt suojatien eteen. Eikö ole vähän älytöntä tulla huutelemaan tällaisia juttuja kun tilanne ei ollut ollenkaan Heidistä kiinni. Siinä olet ihan oikeassa, että joillain pyöräilijöillä on liikennesäännöt hukassa, mutta tässä tapauksessa ei todellakaan ollut kyse siitä. Asiaton ja tyhmä kommentti. Onneksi Heidille ei käynyt pahemmin!
Tuliko nyt hyva mieli, kun paasit nillittamaan? Oliko taa sun mielesta oikea aika ja paikka talle kommentille? Etta mita siita, jos joku nyt vahan jai rekan alle? Ihan alytonta.
Onneksi Heidi ei kaynyt pahemmin. ♡
Paikan päälle tuli poliisi. Rekkakuski sai sakot minä en.
Liikenneturvaa lainatakseni:
””Kun pyörätie jatkuu toisella puolella tien ylityskohtaa, voi perinteiset suojatien valkoviivat lukea pyörätien jatkeeksi ja ylittää ajorata satulassa pysyen”, Tavaststjerna tiivistää.”
”Pyörätieltä tuleva pyöräilijä saa ajaa tien yli pyörätien jatketta pitkin, mutta hänen on väistettävä sekä oikealta että vasemmalta tulevaa ajoradan muuta liikennettä. Autoilijan tai motoristin puolestaan on väistettävä, kun hänellä on liikennemerkillä osoitettu väistämisvelvollisuus tai hän on kääntymässä pyörätien jatkeen yli.”
Tässä tilanteessa väistämisvelvollisuus oli rekalla, sillä se oli kääntymässä ajoratani yli. Sillä oliko rekka kääntymässä vai ei, ei tosin ole merkitystä, sillä en ajanut suoraan suojatielle, vaan pysähdyin ennen ylittämistä. Rekka ei myöskään ollu liikkeellä lähtiessäni ylittämään tietä. Lähdin ylittämään tietä vasta kun kaksikaistaisella tiellä molemmat autot olivat pysähtyneet suojatien eteen. Rekka lähti liikkeelle vasta minun ollessa jo suojatiellä ja toisen auton pysyessä edelleen pysähdyksissä.
Alkuperäisestä tekstistä sai sen kuvan, että Heidi pyöräili suojatiellä (pyörätien jatkeesta ei mainittu). Myöskään kääntyvistä ajoneuvoista ei mainittu. Täällä kuitenkin aika julkisesti haukuttiin rekkakuskia, vaikka faktat ei ollut vielä tiedossa. Kriittisenä lukijana (asiatontako?) nostin esille myös pyöräilijöiden velvollisuudet liikenteessä. Nyt kun faktat on tiedossa ei rekkakuskin syyllisyydestä ole epäselvyyttä. Toivottavasti uuden pyörän kanssa on parempi onni liikenteessä!
Toki jokaisella liikenteessä liikkujalla on vastuunsa, myös pyöräilijällä ja jalankulkijalla. Itse pyöräilen hyvin paljon ja joudun ylittämään vilkkaasti liikennöityjä teitä joilla kulkee paljon raskasta liikennettä. Olen myös ollut silminnäkijänä pyörän ja auton yhteentörmäyksessä jossa pyöräilijä oli syyllinen. Pyrin noudattamaan virheellistä nyrkkisääntöä ”pyöräilijä väistää aina” koska, kuten todettua, auton ja pyöräilijän yhteentörmäyksessä pyöräilijä on yleensä se jolle käy pahemmin. Sama pätee jalankulkijaan.
Minun tapauksessani, huolimatta siitä oliko rekka menossa suoraan vai kääntymässä ei ole merkitystä, eikä oikeastaan silläkään oliko kyseessä pyörätienjatke vai ei. Tässä tapauksessa ehdottomasti raskauttavin asianhaara käy kyllä ilmi tekstistä, eli se, että molemmat autot, henkilöauto ja rekka olivat pysähtyneet kun lähdin ylittämään tietä. Tekstistä käy ilmi sekin, että en ajanut tielle suoraan vaan pysähdyin odottamaan, jotta pääsen yli. Lähdin ylittämään tietä vasta kun se oli arvioni perusteella turvallista, eli kun molemmat autot olivat pysähtyneet ja reitti oli selvä. En voinut tietää, että rekan kuljettaja ei huomioinut ympäristöään, eli hänen rinnalleen pysähtynyttä autoa tai minua, joka olin jo ylittämässä tietä. Tuskinpa kellekään tulee mieleen, että kun sinulle annetaan tietä kahdesta autosta toinen päättääkin yhtäkkiä lähteä liikkeelle huolimatta siitä, että olet jo ylittämässä tietä. Jos olisin ajanut suoraan tielle pysähtymättä ja muuta liikennettä huomioimatta olisin toiminut erittäin varomattomasti, mutta tässäkään tapauksessa syy ei olisi ollut minun, riippumatta siitä oliko rekka kääntymässä vai ei, sillä toiselle kaistalle oli pysähtynyt auto joka antoi tietä. Toki, jos olisin tuossa tilanteessa vain suoraan ajanut tielle, olisin ollut todella tyhmä.
Koin, Stina, kommenttisi varsin ikävänä ja minua syyllistävänä. Varmastikaan et sitä sellaisena tarkoittanut, mutta ymmärrät varmasti että tällaisessa tilanteessa, joka hyvin yksiselitteisesti oli minuun törmänneen kuljettajan vika, kommenttisi tuntui todella pahalta. En halunnut kolarin jokaista yksityiskohtaa erikseen selostaa, eikä tarkoitukseni ollut missään nimessä aiheuttaa rekkakuskia lynkkaavaa ilmapiiriä, sillä minulle on päivän selvää, että rekan kuljettaja ei ajanut päälleni tahallaan. Kirjoituksestani on annetuilla tietoilla mahdollista todeta syyllinen, vaikka en sitä itse tekstissä suoraan tuokaan ilmi. On kuitenkin erittäin selvää, että tämä (ulkomaalainen) kuljettaja oli pihalla kuin lumilapio eikä huomioinut muuta liikennettä. Tunnen sen verran monia ammattikuljettajia, että en myöskään ala kokonaista ihmisryhmää tuomitsemaan yhden yksilön perusteella.
@stina
Ehkä ”kepeesti” asiaton kommentti sinulta. Tuskin tässä kyseisessä tapauksessa pääpointtina oli se, miten ne väistämissäännöt oikein menee… Ja siis, kuinkahan monta kertaa pyöräilijät joutuvat väistämään autoa, vaikkei olis tarvis?
Sehän se. Yleisesti ottaen paremmin menee kun noudattaa sitä virheellistä sääntöä ”pyöräilijä väistää aina”. Sillä (kuten todistettu) pyöräilijälle käy yleensä paljon huonommin kun autolle. Tässä tilanteessa tosin vika oli aivan yksiselitteisesti rekan kuljettajan, ei minun.
Onneksi ei käynyt pahemmin! Älä ota tätä väärin, mut epikriisin mukaan sulla ei ollut kypärää – oletko ajatellut jatkossa käyttää sitä pyöräillessäsi?
Jep, kypärä puuttui ja se on ihan oma mokani. Sen vuoksi olenkin tosi onnellinen, että en löynyt päätä. Mutta eipä se kypärättömyys muuta tilannetta siitä, että kolari oli rekan vika, ei minun 😉
Ironistahan tässä on, että viimeksi edellisenä sunnuntaina mietin, että pitää alkavalla viikolla käydä viimein se kypärä ostamassa, en sitten ehtinyt.
Joo, ei tietysti kypärättömyys muuta sitä, kenen syy onnettomuus mut ei kauheesti lohduttais olla oikeessa jos ois pää halki tai pahimmassa tapauksessa henki poissa :/ Ihmiset tekee virheitä liikenteessäkin – onni onnettomuudessa tosiaan ettei käyny pahemmin! Nyt sit sinne kypäräkauppaan 🙂
Ei toki. Kypärä pitäisi aina olla, eihän siitä mihinkään tietenkään pääse. Kunhan uuden pyörän saan hankin toki viimein myös sen kypärän 🙂
Hui, toivottavasti tosiaan kipuja ei ilmesty viikkojenkaan päästä. Et olisi itse voinut tehdä mitään toisin, ja onneksi sait apua nopeasti muilta liikenteenkäyttäjiltä. <3 Mun pahin pelkoni on, että tavalla tai toisella loukkaannun liikenteessä… Eikä ketään kiiinnosta tai kellään ole aikaa auttaa.
Vähän aiheen vierestä: Tästä kommenttiboksin keskustelusta mulle tulee väkisinkin mieleen ikuinen vastakkaisasettelu kevyen liikenteen ja autoilijoiden välillä. Sen sijaan, että parjaamme sitä toista osapuolta, voisimme vetää yhtä köyttä. Itse olen välillä liikkeellä nelipyöräisellä, toisinaan fillarilla ja joskus kävelylenkeillä. En ole millään kulkemismuodolla mallioppilas, mutta pyrin tekemään parhaani. Ja ajattelemaan asioita myös muusta näkökannasta kuin sen hetkisestä vinkkelistä. Esim. autosta ei etenkään pimeällä näe mitään, joten muistan kävellessä ottaa heijastimen enkä pukeudu mustaan päästä varpaisiin. Pyöräilijänä yritän olla mahdollisimman ennalta-arvattava äkkinäisten käännösten sijaan. Autolla ajaessa yritän muistaa erityisesti ruuhkaiset suojatiet ja ajaa niihin hiljaksiin. Ja niin edelleen. Tietyn ryhmän syyllistämisestä kukaan ei hyödy yhtikäs mitään, ja jokaiseen ryhmään mahtuu ikäviä ja loistavia yksilöitä. Tämä siis kommenttina nimenomaan yleiseen keskusteluun liikenteestä täällä ja muualla, ei vastauksesta HeidiBn tekstiin. 🙂
Yritin kirjoituksellani juurikin välttää sitä vastakkainasettelua ja lynkkausmentaliteettia, mutta en siinä ilmeisestikään onnistunut. Tästä syystä jätin eksplisiittisesti ilmaisematta kuka oli syyllinen tai lähtenyt haukkumaan rekan kuljettajaa, sillä sillä ei lopulta ole paljonkaan merkitystä. Tekstin lukemalla, vaikka kaikkia yksityiskohtia en kerrokaan, on kuitenkin mahdollista päätellä kumman vika kolari oli.
Liikenneturvan mainoslause on pelottavan hyvin kohdallaan, eikä se todellakaan koske pelkästään autoilijoita vaan ihan kaikkia tiellä liikkujia.